Eri omaisuuslajeilla on erilaiset vakuusarvot
Tarvittavien reaalivakuuksien määrä vaihtelee riippuen siitä, millainen vakuusarvo tarkoitukseen käytettävällä omaisuudella on. Vakuusarvo tarkoittaa lainan vakuudeksi kelpaavaa osuutta omaisuuden markkina-arvosta. Pankit ja rahoituslaitokset määrittelevät eri omaisuuslajien vakuusarvot kukin omalla tavallaan. Usein reaalivakuudeksi asetetaan sen kaupan kohde, johon lainaa otetaan.
Asunnon vakuusarvo:
Tavallisin tilanne, jossa reaalivakuuksia tarvitaan, on asuntolainan ottaminen. Asunnossa vakuusarvo on yleensä 70–75 prosenttia, jolloin lainanottajan on joko maksettava loput omilla säästöillään tai hankittava lisäksi muita vakuuksia, kuten henkilötakaus tai valtiontakaus. Vanhoissa asunnoissa vakuusarvo voi joskus jäädä matalammaksikin, esimerkiksi 50 prosenttiin.
Sijoitusten vakuusarvo:
Erilaisten sijoitusten, kuten osakkeiden ja rahastojen, vakuusarvo on keskimäärin 50–60 prosenttia, mutta vaihteluväli on suuri. Alimmillaan vakuusarvo voi jäädä vain 30 prosenttiin, ja hyvässä tapauksessa se voi olla lähes 80 prosenttia. Mitä riskipitoisemmasta sijoituksesta on kyse, sitä matalammaksi sen vakuusarvo yleensä arvioidaan.
Muun omaisuuden vakuusarvo:
Myös kesämökkien, metsäpalstojen ja tonttimaiden vakuusarvot voivat vaihdella paljon. Kesämökeistä hyväksytään yleensä vakuudeksi 50–60 prosenttia. Metsäkohteiden vakuusarvot ovat parhaimmillaan jopa 70 %, mutta pankit saattavat määritellä ne myös paljon pienemmiksikin.
Reaalivakuuksien käyttäminen lainan vakuutena on lainanottajille tyypillisesti mieluisampi vaihtoehto kuin henkilötakaajien hankkiminen, sillä omilla raha-asioilla ei yleensä haluta kuormittaa muita. Myös takaajaksi ryhtymistä kannattaa harkita tarkkaan, sillä toisen henkilön lainan maksajaksi joutuminen voi romuttaa oman talouden useiksi vuosiksi.