Mitä tehdä, jos et voi yhdistää lainojasi?
On olemassa joitain keinoja, joilla voi parantaa mahdollisuuksia saada yhdistelylainaa. Näitä ovat esimerkiksi omien tulojen kasvattaminen tai omien kulujen pienentäminen. Keskeistä on siis oman maksukyvyn parantaminen.
- Tulojen kasvattaminen on hankalaa, mutta joskus jo pelkän sivutyön tekeminen voi riittää nostamaan tulotasoa riittävästi, jotta lainojen yhdistäminen olisi mahdollista.
- Vastaavasti maksukykyä voi pyrkiä parantamaan myös menoja pienentämällä.
- Kulujen karsiminen voi olla yhtä lailla haastavaa, mutta esimerkiksi sähkö-, internet-, vakuutus- ja puhelinliittymäsopimusten kilpailuttaminen on ilmainen tapa pyrkiä karsimaan ylimääräisiä kuluja.
Lisäksi, mikäli samassa taloudessa asuu puoliso, voi yhdistelylainan saannin todennäköisyyttä edistää hakemalla lainaa yhteishakijan kanssa. Yhdessä haettu laina voi olla suurempi ja sen vuoksi myös koroltaan halvempi.
Joskus on myös mahdollista hakea pienempää lainaa, jolla voi yhdistää lainoista vain osan. Tällöin on kuitenkin tärkeä laskea tarkkaan, voiko osittaisella lainojen yhdistämisellä saada riittävästi säästöä, jotta se olisi kannattavaa.
Edullinen yhdistelylaina löytyy Sortterilta
Mikäli sinulle on kertynyt useita pienlainoja, kannattaa yhdistelylainoja vertailla Sortterin ilmaisessa lainavertailupalvelussa. Sortter on asiakasystävällinen lainanvertailupalvelu, joka kilpailuttaa myös yhdistelylainat puolestasi todellisen vuosikoron mukaiseen järjestykseen. Todellinen vuosikorko tarkoittaa lainan kaikkien kulujen vuosittaista yhteissummaa ja kuvaa parhaiten lainan todellista hintaa.
Voit aloittaa lainojen yhdistämisen laskemalla yhteen kaikki velkasi, jotta saat selville yhdistelylainaan vaadittavan kokonaissumman. Täytä sitten lainahakemus Sortterilla ja me etsimme juuri sinulle sopivat lainatarjoukset. Lainahakemuksen lähettäminen ei sido sinua mihinkään, joten voit harkita päätöstäsi rauhassa.
Mikäli kuitenkin löydät itsellesi sopivan tarjouksen, yhdistä lainat allekirjoittamalla lainasopimus. Tämän jälkeen saat itsellesi yhdistelylainan, jolla voit maksaa aiemmat lainasi pois, eikä sinun tarvitse enää huolehtia kuin yhdestä lainasta.