Mihin kuluttajat hakevat lainaa vuonna 2024?
Takaisin blogiin
# Talouden hallinta

Päivitetty:

Kirjoittaja Anni

Kirjoittaja:

Anni Karjalainen

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Mihin kuluttajat hakevat lainaa vuonna 2024?

Tutustuimme vuoden 2023 lainojen hakutilastoihin, joista oli nähtävissä, että lainaa haettiin erityisesti olemassa olevien lainojen takaisinmaksuun.

Suurin osa meistä hakee lainaa jossain vaiheessa elämäänsä. Tarve lainalle voi olla tiedossa jo pitkään esimerkiksi omistusasuntoa etsittäessä tai vastaavasti ilmestyä eteen yllättäen muun muassa akuutin remonttitarpeen tai uuden auton hankkimisen vuoksi. 

Lainaa harkittaessa tulee usein punnittua, onko syy lainan hakemiselle tarpeeksi painava. Lainaa on aina hyvä harkita tarkasti ja omaa taloustilannetta punniten, jotta lainan takaisinmaksu ei pääse kuormittamaan taloutta liikaa. Tällaisissa tilanteissa voi olla mielenkiintoista tietää, mihin tarkoitukseen ja millaisia lainoja muut ovat hakeneet.

Sortterilla on runsaasti tilastotietoa suomalaisten hakemista vakuudettomista lainoista, joiden data on koottu Tilastot-sivulle. Tilastot perustuvat Sortterilla täytettyihin luottohakemuksiin sekä vakuudettomia lainoja tai kulutusluottoja myöntävien pankkien ja rahoituslaitosten luottopäätöksiin. Jotta voimme selvittää, mihin kuluttajat hakevat lainaa vuonna 2024, on syytä tarkastella, millaisia lainoja vuonna 2023 haettiin. Vuoden 2023 tilastossa on mukana 326 135 luottopäätöstä.

Vuonna 2023 lainaa hakeneista:

  • reilu 60 % oli 20–49-vuotiaita
  • vähän yli puolet (61 %) tienasi 2 000–4 000 euroa
  • suurin osa (69 %) oli työelämässä.
  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 564 arvosteluun.
powered by

Tilastot kertovat: enemmän tienaavat hakivat enemmän lainaa

Lainaa haetaan hyvin monenlaisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa, minkä vuoksi myös haetut lainasummat vaihtelevat suuresti. Vuonna 2023 lainaa haettiin Sortterin tilastojen mukaan keskimäärin 12 500 euroa. Haettujen lainojen keskimääräinen suuruus vaihteli huomattavasti eri tuloluokkien välillä.

  • Pienituloiset eli alle 2 000 euroa tienaavat hakivat lainaa keskimäärin 7 500 euroa.
  • Yli 4 000 euroa tienaavilla vastaava summa oli 18 000 euroa. 
  • Edellisten tuloluokkien väliin jäävät eli 2 000–4 000 euroa tienaavat hakivat keskimäärin 13 000 euron suuruisia lainoja.

Lainasumman ohella lainanhakijan tulee jo lainaa hakiessaan miettiä, mille ajalle hän lainaa hakee. Valittu laina-aika vaikuttaa lainan kustannuksiin, sillä mitä pidempään lainan takaisinmaksu kestää, sitä enemmän laina ehtii kasvaa korkoa. Lyhyt laina-aika puolestaan tarkoittaa suurempia kuukausittaisia lyhennyseriä.

Sortterin tilastojen valossa keskimääräinen haettu laina-aika vuonna 2023 oli 86 kuukautta. Kuten lainasummissa, myös haetuissa laina-ajoissa oli eroja eri tuloluokkien välillä.

  • Pienituloiset hakema keskimääräinen laina-aika oli 77 kuukautta.
  • Keskituloiset hakivat lainaa keskimäärin 88 kuukauden laina-ajalla.
  • Suurituloisilla keskimääräinen haettu laina-aika oli suurin: 95 kuukautta.

Vuonna 2023 lainahakemuksista vain 24 % hyväksyttiin. Kaikista pienin lainahakemusten hyväksymisaste oli alle 2 000 euroa tienaavilla, sillä heistä vain 11 % sai hakemansa lainan.

Vertailussamme mukana olevat lainanantajat:

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Keskimääräinen korko vaihteli 12 % molemmin puolin 

Vuosi 2023 oli korkojen näkökulmasta tasaisempi kuin edeltäjänsä. Suomen Pankki julkaisee euriborkorot päivittäin ja vielä vuoden 2022 alussa 12 kuukauden euribor oli miinuksella, mutta saman vuoden lopulla korko oli kivunnut 3,3 prosenttiin. Vuoden 2023 lopussa euribor 12 kuukautta oli 3,5 % eli nousu oli maltillisempaa.

Sortterin tilastojen mukaan vuonna 2023 tarjottu keskimääräinen vuosikorko vaihteli 11,5 ja 13,4 prosentin välillä. Alhaisin tarjottu vuosikorko oli 4,5 % ja korkein 20 %, joka oli kuluttajaluotoille asetettu korkokatto lokakuuhun 2023 saakka.

Vuosikoron lisäksi kiinnostavaa tilastotietoa tarjoaa todellinen vuosikorko, joka sisältää kaikki lainan korot sekä muut kustannukset. Viime vuonna keskimääräinen todellinen vuosikorko vaihteli 14,8 ja 17,4 prosentin välillä.

Vaikka kulutusluottojen korot vaihtelivat, vuoden 2023 tilastoihin kertyneiden luottopäätösten määrästä on havaittavissa, että kuluttajat uskalsivat korkotilanteesta huolimatta hakea lainaa. Mäki-Fränti ja Silvo (Suomen Pankin julkaisusivusto Euro & talous, 2023) kirjoittivat kesäkuussa 2023, että euromääräisesti suurimmat korkomenot rasittivat keski- ja hyvätuloisia. Näillä kotitalouksilla oli kuitenkin myös edellytykset selvitä korkomenojen kasvusta – analyysin mukaan useimmilla suomalaisilla kotitalouksilla oli kohtuullisesti taloudellista liikkumavaraa.

Yksi hakemus, lukuisia lainatarjouksia

2023 lainaa haettiin erityisesti olemassa olleiden lainojen takaisinmaksuun – 2024 alkoi samoissa merkeissä

Ennen kuin on järkevää sukeltaa arvioimaan kuluttajien lainakäyttäytymistä vuodelle 2024, on syytä tarkastella edeltävää vuotta. Sortter on kerännyt tilastotietoa myös lainan käyttötarkoituksista, joita ovat esimerkiksi remontointi, auto, sijoitukset ja elektroniikka. 

  • Vuonna 2023 lainaa haettiin kuitenkin selkeästi eniten olemassa olevien lainojen takaisinmaksuun – jopa reilu kolmannes hakijoista oli hakenut lainaa nimenomaan tähän tarkoitukseen. 
  • Toiseksi suurimman osuuden muodosti vastausvaihtoehto “muu” ja sen jälkeen suurimpia lainan käyttökohteita olivat sijoitukset sekä remontointi.

“Kuluttajat ovat alkaneet yhä enemmän hyödyntää mahdollisuutta lainojen yhdistelyyn yhtenä omaan maksuvaraan vaikuttavana tekijänä. Siinä missä vuonna 2023 yhä useampi suomalainen käytti tämän mahdollisuuden, myös vuoden 2024 aikana tähän mennessä moni tiedostava kuluttaja on päätynyt tähän ratkaisuun“, kertoo Sortterin kehityksestä ja liiketoiminnasta vastaava Chief Business Development Officer Reetta Sinelampi.

Haettujen lainojen käyttötarkoitukset alkuvuodesta 2024 ovat olleet hyvin samansuuntaiset kuin vuoden 2023:

  • Lähes 40 % alkuvuotena haetuista lainoista on haettu nimenomaan olemassa olevien lainojen rahoittamiseen. 
  • Vuoteen 2023 verrattuna alkuvuodesta noin joka kymmenes hakija on hakenut lainaa autoon, veneeseen tai moottoripyörään, ja vajaa kymmenes remontointiin tai asumiskustannuksiin. 

Yksi syy lainan hakemiseen nimenomaan vanhojen lainojen maksamiseksi pois on korkotaso. Lainojen kustannukset ovat kasvaneet ja esimerkiksi lainojen yhdistäminen on ollut järkevää paitsi lainakustannusten pienentämiseksi myös lainojen hallinnoinnin helpottamiseksi. Myös yleinen kustannusten, kuten asumisen ja ruoan hintojen nousu, on haastanut monien taloustilannetta ja vaikeuttanut lainojen lyhentämistä.

“Energian hintojen noustessa, asumiskulujen kohotessa ja asuntolainan korkojen pyyhkiessä korkeuksissa on järkevää tunnistaa keinot, joilla maksuvaraa voi lisätä. Lainojen yhdistäminen on tähän helppo ja säästöjä tuova keino”, toteaa Sinelampi.

Energian hintojen noustessa, asumiskulujen kohotessa ja asuntolainan korkojen pyyhkiessä korkeuksissa on järkevää tunnistaa keinot, joilla maksuvaraa voi lisätä. Lainojen yhdistäminen on tähän helppo ja säästöjä tuova keino.
- Reetta Sinelampi

Yhdistelylaina tuo säästöä lainakustannuksiin ja helpottaa lainojen hallinnointia

Yhdistelylainalla tarkoitetaan vakuudetonta lainaa, jolla olemassa olevat lainat yhdistetään yhdeksi lainaksi. Samalla tavoitteena on parantaa lainaehtoja sekä tuottaa säästöä lainakustannuksiin, kun usean lainan sijaan lyhennetään yhtä lainaa. Mitä useampi vakuudeton laina tai luotto on mahdollista yhdistää yhdistelylainaksi, sitä suuremman edullisemman lainasopimuksen voi saada.

“Lainojen yhdistämisen ei tarvitse olla kertatoimi, vaan sen voi suorittaa aina, kun sille havaitsee tarvetta. Lainat voi yhdistää pienentääkseen kuukausittaista maksuerää, jakaakseen jäljellä olevaa lainaa pidemmälle maksuajalle tai kilpailuttaakseen lainan kulut”, Sinelampi muistuttaa.

Lainojen yhdistäminen onnistuu:

  • kulutusluotoille
  • luottokorttiveloille
  • osamaksusopimuksille
  • muille lainoille.

Lainojen yhdistämisen säästö syntyy useammastakin tekijästä. Kun usean pienemmän lainan yhdistää yhdeksi lainaksi, voi tälle lainalle saada pienemmän koron ja kuukausittaisen lyhennyserän sekä välttää turhien laskutuslisien ja tilinhoitomaksujen maksamisen. Yhdistelylaina mahdollistaa usein myös joustavamman maksusuunnitelman, koska lyhennettävissä on vain yksi laina, jolle on helpompaa haarukoida omaan talouteen sopivaa lyhennyserää.

Jos lainojen yhdistämisen mahdollisuudet kiinnostavat, onnistuu yhdistelylainojen kilpailutus Sortterin palvelussa helposti, nopeasti ja maksuttomasti. Täytä hakemus netissä, vertaile saamasi lainatarjoukset ja tee päätös lainojen yhdistämisestä – tai jätä tekemättä, sillä lainan hakeminen Sortterilla ei koskaan sido sinua ottamaan lainaa.

Kirjoittaja Anni

Kirjoittaja

Anni Karjalainen

Kirjoittaminen on aina kiinnostanut Annia, vaikka hän ei olekaan työskennellyt sisällöntuotannon parissa vielä kovin kauaa. Anni on suorittanut liiketalouden tutkinto-ohjelman ja valmistunut tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Anni tarttuu rohkeasti eri aiheisiin ja onkin työn kautta päässyt kirjoittamaan tekstejä monipuolisesti erilaisille yrityksille. Pankki- ja rahoitusalan tekstejä hän on kirjoittanut vajaan vuoden ajan.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin