Anni Karjalainen
Anni on suorittanut liiketalouden tutkinto-ohjelman ja valmistunut tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
Kirjoittaminen on aina kiinnostanut Annia ja hän tarttuukin rohkeasti eri aiheisiin. Työn kautta Anni on päässyt kirjoittamaan tekstejä monipuolisesti erilaisille yrityksille. Pankki- ja rahoitusalan tekstejä hän on kirjoittanut vajaan vuoden ajan.
Vapaa-ajallaan Anni viettää aikaa läheisten kanssa, liikkuu ja rentoutuu esimerkiksi kuuntelemalla äänikirjoja, podcasteja tai katsomalla hyviä sarjoja.
Sisällön suuntaviivat ja periaatteet
Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen: päätämme itse, millaista sisältöä tuotamme ja pyrimme kaikessa sisällössämme puolueettomuuteen.
Sisällöntuottajamme ovat kirjoittamisen ja sisällöntuotannon ammattilaisia. Heidän lisäkseen Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset sekä markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.