Kesään kasaantuu itse kullekin paljon odotuksia ja toiveita, joiden toteuttaminen vaatii rahallista panostamista. Yksi haaveilee eksoottisesta lomamatkasta, jolle kerrankin olisi aikaa ja mahdollisuus. Toinen suunnittelee unelmiensa kesämökin tai tuliterän veneen hankkimista ja kolmas haluaa järjestää ikimuistoiset juhlat koko suurelle ystäväpiirille.
Yhtä lailla rahantarve voi nousta välttämättömistä käytännön tarpeista ja pidemmällä tähtäimellä fiksuista sijoituksista, kuten asunnon ostosta. Kesällä asuntokauppa käykin usein erityisen vilkkaana ja tarjontaa saattaa olla muita vuodenaikoja reilummin.
- Kesällä on yleensä enemmän aikaa keskittyä suunnittelemaan tarpeellisia remontteja, joihin tietysti myös tarvitaan rahaa. Saattaa olla ajankohtaista maalata talon julkisivu, uusia kulahtanut katto tai laittaa kodin pinnat kuntoon. Kesäloman aikana remontteihin on mahdollista käyttää omaa aikaa, mikä onkin järkevää, mutta jo materiaalien hankinta voi tehdä ison loven lompakkoon.
- Mökkikauden alkaessa joku saattaa huomata, että kesäpaikkakin on korjauksen tai ehostuksen tarpeessa. Talvi on voinut tehdä tuhojaan mökin rakenteille – tai muuten vain voi tuntua siltä, että on aika piristää mökin ja sen koko pihapiirin ilmettä.
- Nämä hankinnat ja remontit vievät rahaa – pahimmillaan jopa kymmeniä tuhansia euroja. Harva pystyy säästämään suuriin hankintoihin tarvittavan rahasumman ennakkoon, vaan ne vaativat usein lainan ottamista. Niin kulut saa jaetuksi järkevästi pidemmälle ajalle ja hankinnat on mahdollista tehdä juuri silloin, kun niille on oikeasti tarve.