Vakuudellinen laina luottotiedottomalle – uhka vai mahdollisuus?

Vakuudellinen laina luottotiedottomalle – uhka vai mahdollisuus?

Vaikka luottotietojen menettäminen vaikeuttaa vakuudellisen lainan saamista, se ei tee siitä mahdotonta. Myös maksuhäiriömerkintöjen poistumisaikaa lyhentäneellä lakiuudistuksella on vaikutusta asiaan.

Lainan hakeminen suurempia hankintoja varten on aika-ajoin välttämätöntä. Jo lainaa harkitessa tulee ottaa huomioon, että oman talouden on oltava tasapainossa. Kun lainattava summa ja lainan maksuaika on suunniteltu järkevästi, takaisinmaksu ei tuota ongelmia.

Vakuudellinen laina on pankista haettava, yleensä vähintään 10 000 euron suuruinen laina, jonka saaminen vaatii vakuuksia tai takaajia. Vakuudellista lainaa on mahdollista saada oman maksukyvyn mukaan periaatteessa kuinka suuren summan tahansa.

Jos raha-asiat ovat tuottaneet haasteita ja aiheuttaneet maksuhäiriömerkinnän, lainan saamisesta tulee vaikeampaa, mutta ei täysin mahdotonta. Luottotietojen menettämisestä kannattaa kertoa avoimesti, jotta laina-asiat voidaan pyrkiä ratkaisemaan kaikkia osapuolia palvelevalla tavalla.

Vakuudeton ja vakuudellinen laina – miten ne eroavat?

Vakuudeton laina haetaan nimensä mukaisesti ilman vakuuksia ja vakuudettoman lainan suuruus on yleensä vain muutamia tuhansia euroja. Vakuudetonta lainaa voi hakea vain 60 000 euroon asti. Vakuudelliseen lainaan verrattuna vakuudettoman lainan käyttötarkoitusta ei tarvitse ilmoittaa varsinkaan pieniä lainoja haettaessa.

Lainanhakuprosessin nopeudessa on eroja vakuudettoman ja vakuudellisen lainan välillä. Vakuudettoman lainan hakeminen on lähtökohtaisesti nopeampaa ja lainan voi saada tilille jopa sinä päivänä, kun allekirjoittaa lainatarjouksen. Useammat tahot myöntävät vakuudetonta lainaa, minkä vuoksi lainatarjouksen voi saada jopa kymmeniltä pankeilta ja rahoituslaitoksilta. 

Olitpa sitten aikeissa hakea vakuudellista tai vakuudetonta lainaa, on sinun hyvä pohtia omaa maksukykyäsi sekä sitä, kestääkö taloutesi lainan takaisinmaksua sovitussa aikataulussa. Lainaa ei myöskään koskaan kannata ottaa suurempaa määrää kuin mitä oikeasti tarvitsee.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 470 arvosteluun.
powered by

Millaisia lainan vakuuksia on olemassa?

Vakuudellisen lainan saamiseen tarvittava vakuus vaihtelee tilanteen ja lainan käyttökohteen mukaan. Jos olet esimerkiksi ostanut asunnon tai mökin, voi asunto tai mökki toimia suoraan lainan vakuutena. Joihinkin lainamuotoihin, kuten ASP- tai opintolainaan, riittää vakuudeksi pelkkä valtiontakaus.

Vakuudellisen lainan saaminen voi tarvita vakuuden lisäksi henkilötakausta.

  • Henkilötakaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka sitoutuu vastaamaan lainan takaisinmaksusta, mikäli päävelallisen maksukyky ei riittäisikään. 
  • Henkilötakaaja on täten velvollinen maksamaan lainan takaisin, mikäli velallinen ei siihen pysty. 
  • Henkilötakaajana toimii yleensä läheinen, kuten vanhempi tai muu sukulainen.

Henkilötakaajana toimiminen on hyvin vastuullinen tehtävä, minkä vuoksi kannattaa harkita tarkkaan, ketä henkilötakaajaksi pyytää. Henkilötakaajan oman talouden tulee olla tasapainossa, jotta hän voi tarvittaessa maksaa lainan takaisin. On myös mahdollista, että sosiaaliset suhteet joutuisivat koetukselle, mikäli lainanmaksu siirtyisi takaajalle.

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Vakuudellista lainaa ilman luottotietoja

Luottotiedot ovat keskeisessä roolissa, kun luotonmyöntäjä arvioi hakijan maksukykyä. Lainan saaminen ilman luottotietoja riippuu paljon luotonmyöntäjästä – perinteiset pankit ovat yleensä rahoituslaitoksia tiukempia ehdoissaan. Luottotietoihin kirjattu maksuhäiriömerkintä voi siis joissain tapauksissa olla este lainan saamiselle.

Maksuhäiriömerkintöihin liittyy usein häpeää, minkä vuoksi merkintää on aiemmin usein vältelty niin pitkälle kuin mahdollista. Tämän vuoksi uutta velkaa on saatettu ottaa, vaikka siihen ei olisi ollut varaa. Maksuongelmiin kannattaa pyytää apua sen sijaan, että antaisi velkakierteen pahentua. 

Joulukuussa 2022 voimaan astuneen lakimuutoksen myötä maksuhäiriömerkintöjen poistumiseen kuluva aika on lyhentynyt. Uudistuksen ansiosta merkintä poistuu jo kuukauden kuluttua siitä, kun maksuhäiriömerkinnän saanut henkilö maksaa velkansa pois. Kun maksuhäiriömerkintä on poistunut, lainan hakeminen on taas mahdollista. 

Lainan ottaminen on aina sitoumus ja sen vuoksi lainaa tulee ottaa vain harkittuun  tarpeeseen. Suuremmat investoinnit autosta asuntoon kuuluvat kuitenkin elämään ja sitä kautta lainan hakeminen voi tulla ajankohtaiseksi.

Ota lainan hakiessasi huomioon:

  • omiin tarpeisiisi sopiva lainasumma ja lainan takaisinmaksuaika
  • lainan lyhennystapa
  • mahdollisuus lyhennysvapaisiin kuukausiin
  • lainan todellinen vuosikorko ja muut kustannukset.

Sortter mediassa

YLE UutisetIlta-SanomatIltalehtiKauppalehtiMtv3 / MTV uutisetHelsingin SanomatTalouselämäMaaseudun TulevaisuusTaloussanomatRadio NovaTaloustaitoKarjalainenIlkka–PohjalainenEtelä-SaimaaUusi SuomiSavon Sanomat

Millainen korko vakuudellisella lainalla on?

Vakuudellisella lainalla on yleisesti ottaen melko matala korko

  • Tämä johtuu siitä, että pankin oma riski vakuudellisissa lainoissa on pienempi, koska lainattu summa voidaan mahdollisten ongelmien ilmetessä saada takaisin lainalle asetetun vakuuden kautta. 
  • Pankki tulee siis saamaan rahansa takaisin joko lainanhakijalta itseltään, henkilötakaajalta tai vakuutena, joten laina on pankille turvallista myöntää.

Lainan korkoon vaikuttaa kuitenkin aina myös lainanhakija ja lainanmyöntäjän arvio hänen maksuvarastaan. Jos sinulla siis on maksuhäiriömerkintä, lainan korko voi olla korkeampi. Valmisteilla olevan, vuonna 2024 käyttöön otettavan positiivisen luottotietorekisterin tarkoituksena on helpottaa velkansa vastuullisesti pois maksaneen henkilön lainan saamista paremmalla korolla.

Hallitse talouttasi budjetoimalla tulosi ja menosi

Budjetoinnin avulla pystyt hahmottamaan maksuvarasi eli kaikessa yksinkertaisuudessaan arjen tulosi ja menosi sekä niiden välisen suhteen. Kun kirjaat budjettiin kaikki pakolliset kustannukset asumiskuluista ruokalaskuihin ja näet, kuinka paljon rahaa sinulle jää niiden jälkeen, pystyt tekemään viisaampia valintoja rahankäytön suhteen.

  • Budjetissa kannattaa jättää tilaa myös säästämiselle: kun rahaa on säästössä pahan päivän varalle, taloutesi kestää paremmin myös odottamattomat käänteet. Budjetointi ei vaadi syvällistä talousosaamista, vaan alkuun pääsee helposti kynän ja paperin tai sähköisen työkalun avulla. 
  • Budjetoinnista on hyötyä myös lainan ottamisen näkökulmasta, sillä kun tiedät, kuinka paljon rahaa sinulle keskimäärin jää kuukaudessa käyttöösi tulojen ja menojen erotuksena, voit arvioida talouteesi sopivan lainasumman ja takaisinmaksuajan. 
  • Erityisesti lainaa harkittaessa onkin tärkeää budjetoida omaa talouttaan ja olla selvillä siitä, kestääkö oma kukkaro esimerkiksi mahdolliset korkojen vaihtelut.

Ennakoinnin ja budjetoinnin lisäksi myös lainojen kilpailuttaminen ja yhdistäminen voivat olla harkitsemisen arvoisia vaihtoehtoja. Lainojen kilpailuttaminen onnistuu helposti kotimaisen lainavertailupalvelu Sortterin kautta: kilpailutamme lainat puolestasi ilmaiseksi ja reiluin ehdoin. 

Lainojen yhdistäminen puolestaan tarkoittaa, että olemassa olevat lainat, kulutusluotot tai luottokorttivelat rahoitetaan uudelleen paremmilla ehdoilla. Velan määrä pysyy siis ennallaan, mutta voimaan jää vain yksi lainasopimus.