Miksi pankkipalvelut voivat turhauttaa?

Miksi pankkipalvelut voivat turhauttaa?

Suurelta osin verkkoon siirtyneet pankkipalvelut aiheuttavat toisinaan itse kullekin päänvaivaa. Samaan aikaan on kuitenkin hyvä muistaa, että kuluttajien mahdollisuudet vertailla pankkipalveluja ja esimerkiksi kilpailuttaa lainoja ovat lisääntyneet.

Digitalisoituminen on vaikuttanut merkittävästi myös pankkipalveluihin. Konttorikäynnin sijaan varat siirtyvät tililtä toiselle verkon yli. Samoin vaikka lainaa voi hakea netissä.

Olemme varsin lyhyessä ajassa tottuneet siihen, että pankkiasiat hoituvat netissä nopeasti ja helposti – ja noilla sanoin sähköisiä palveluja meille markkinoidaankin. Ärsyyntymiskynnys on matala, kun asioiden hoidossa ilmenee yllättäviä haasteita, kuten viiveitä tilisiirroissa tai palvelujen käyttökatkoksia. 

Myös pankkien palvelumaksut saattavat herättää kysymyksiä. Joku voi esimerkiksi ihmetellä, mihin ne perustuvat, kun ”koneet kerran tekevät työt”. Edelleen, siinä missä sähköisen lainahakemuksen täyttäminen vie vain muutamia minuutteja, myös mahdollinen hylkäyspäätös kilahtaa näkyville pikimmiten ja voi herättää pettymyksen tunteita.  

Hyvä uutinen on se, että pankit voi parilla klikkauksella kilpailuttaa ja tarvittaessa vaihtaa palveluntarjoajaa. Kaikkia palveluja ei tarvitse myöskään ostaa niin kutsutusti yhdeltä luukulta, vaan esimerkiksi lainaa voi hakea usealta taholta.

Sääntely suojaa pankkeja ja asiakkaita

Pankkien toiminta ei perustu hyväntekeväisyyteen, mutta toisaalta tietyt säädökset ja reunaehdot määrittävät toimintaa. Suomessa pankit toimivat tiukan sääntelyn alaisena. Näin varmistetaan paitsi pankkien säilyminen vakavaraisina ja toimintakykyisinä, myös suojellaan pankkien asiakkaita. Sääntely määrittää esimerkiksi sen, miten pankit saavat markkinoida ja myydä tuotteitaan ja palvelujaan. 

Sääntely rajoittaa rahalaitoksien riskinottoa ja sitä kautta pienentää pääomavirtoja. Tämä luo painetta kasvattaa muita tuloja, mikä näkyy kuluttajalle pankkipalveluiden hinnoissa. Tässäkin voi tosin vaania lievä harha: läpinäkyvyyden nimissä palveluhinnat tulee nykyään olla selkeästi esillä siinä missä ennen niistä saattoi olla autuaan tietämätön. 

Pankkisääntelyn plussia ja miinuksia:

+ pankkien vakavaraisuuden säilyttäminen

+ pankkiasiakkaiden suojaaminen asiattomalta markkinoinnilta ja myynniltä

+ pankkien palveluiden ja tuotteiden hinnat selkeästi esillä

+ rahoitusalan läpinäkyvyyden yleinen lisääntyminen

– pankkipalveluiden hintojen ja korkojen nousu

– paikoitellen lisääntynyt byrokratia

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 457 arvosteluun.
powered by

Mihin pankkiasiakas voi ja ei voi itse vaikuttaa?

Sähköiseen asioimiseen ja verkkoympäristöön liittyy varjopuolena monia muuttujia ja vaikeasti ennakoitavia haasteita. Vaikka jokainen tämän ymmärtää, on turhauttavaa löytää itsensä käyttökatkoksen ääreltä juuri silloin, kun rahaa pitäisi siirtää tililtä toiselle.

Kannattaa muistaa, että käyttökatkokset liittyvät useimmiten verkkoympäristön turvallisuuden varmistamiseen ja vahvistamiseen. Rahaliikenneympäristö jos mikä on erityisen altis väärinkäytöksille. Pankit kuitenkin ilmoittavat tiedossa olevista katkoksista hyvissä ajoin etukäteen. 

On myös asioita, joihin pankkiasiakas voi itse vaikuttaa. 

  • Lähes kaikki kilpailuttavat asuntolainan, mutta huomattavasti harvempi edes tietää, että muutkin lainat voi ja kannattaa kilpailuttaa
  • Lainojen korot, muut kulut ja lainaehdot voivat vaihdella merkittävästikin pankista ja markkinatilanteesta riippuen. Vertailemalla lainoja voi vuositasolla saavuttaa jopa satojen eurojen säästöt lainakuluissa.
  • Luottokortti on myös laina, ja luottojakin kannattaa vertailla ennen lopullisen korttipäätöksen tekemistä. 

Yksi lainantarjoaja saattaa periä korkeaa vuosimaksua, mutta myöntää useampia lyhennysvapaita kuukausia. Toinen taas ei peri lainkaan tilinhoitomaksua, mutta ehdot lyhennysvapaisiin liittyen ovat tiukat. 

Myös olemassa olevan lainan voi kilpailuttaa, ja siirtää sen uuden, paremmat ehdot tarjoavan lainanantajan hallintaan. Mikäli luottoja ja lainoja on kertynyt useampi, ne voi yhdistää yhdeksi uudeksi yhdistelmälainaksi, joista edullisin löytyy – aivan niin – vertailemalla. 

Esimerkiksi näitä pankkien tarjoamia lainatuotteita voit vertailla ja kilpailuttaa:

  • vakuudettomat kulutusluotot noin 60 000 euroon asti
  • luottokortit
  • yhdistelmälainat
  • pikalainat.

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Miksi laina- ja luottotuotteiden hinnat vaihtelevat?

Tilanne rahamarkkinoilla ja yleinen korkotaso vaikuttavat osaltaan laina- ja luottotuotteiden korkoihin ja muihin niistä aiheutuviin kuluihin. Mitään yleistä hintalappua ei kuitenkaan esimerkiksi kulutusluotolle ole olemassa, vaan hakijan henkilökohtainen tilanne määrittää lopulta lainan koron ja kulujen tason.

Pankki tai muu lainanantaja tekee hakijasta riskianalyysin, ja ilmoittaa lainatarjouksesaan hinnan sen pohjalta. Vakuudettoman lainan tapauksessa korot ovat pankin ottaman suuremman riskin tähden tyypillisesti korkeammat kuin vakuudellisen lainan, kuten asuntolainan, tapauksessa. 

Lainahakemuksen hyväksymiseen ja lainan hintaan vaikuttavat muun muassa:

  • haetun lainan summa
  • takaisinmaksuaika
  • hakijan maksukyky (tulot)
  • hakijan maksuhistoria
  • olemassa olevat lainat/luotot

Edelleen on käytännössä mahdotonta saada lainaa, jos on maksuhäiriömerkintöjä. Jos niitä ei ole, ja hakija on vähintään 21-vuotias ja hänellä on säännöllisiä tuloja, mahdollisuuksien saada lainaa pitäisi olla hyvät. Tulojen suuruuden perusteella lainanantajat määrittävät lainakulut, jotka kannattaa kilpailuttaa edullisimman löytääkseen.

Lainavertailu paljastaa erot pankkien välillä

Pyytämällä lainatarjouksen useammalta pankilta ja vertailemalla tarjouksia keskenään huomaat erot hinnoissa. Edellytyksenä on, että korko ja muut lainasta aiheutuvat kulut on merkitty tarjouksen selvästi. Esimerkiksi kulutusluoton tapauksessa korko asettuu lakisääteisesti 4 ja 15 prosentin väliin, johon luotonmyöntäjä voi lisätä kulloinkin voimassa olevan viitekoron. Yhdessä luoton korko ja viitekorko eivät kuitenkaan saa ylittää 20 prosenttia. 

Lainan tai luoton voi nykyään saada nopeasti käyttöönsä, jopa saman päivän aikana. Aina se on kuitenkin maksettava takaisin, ja takaisinmaksu on tyypillisesti vuosien prosessi. 

Lainatarjousten tarkasteleminen saattaa avata silmät oman talouden tilalle uudella tavalla. Tämä on hyvä kohta miettiä, onko lainan tarve todellinen tai kannattaisiko vaikka lainasummaa muuttaa. Lainatarjouksen pyytäminen ja myöntävän lainapäätöksen saaminen ei velvoita lainan ottamiseen. 

Se, että laitat pankit kilpailemaan (laina-)asiakkuudestasi, voi tuoda sinulle merkittäviä säästöjä. Mikäli monen tarjouksen pyytäminen ja tarkistaminen tuntuu työläältä, voit hyödyntää lainavertailua tarjoavan Sortterin palvelua.

Mikä Sortter?

Kotimainen Sortter on turvallisessa verkkoympäristössä toimiva lainanvertailualusta, jonka tarkoituksena on auttaa suomalaisia talouden hallinnassa. Me ymmärrämme, mitä kaikkea edullisen, elämäntilanteeseen sopivan lainan löytyminen vaatii. Siksi olemme tehneet vertailualustastamme mahdollisimman helppokäyttöisen, eikä sen hyödyntäminen maksa asiakkaillemme mitään

Käytännössä lainojenvertailu tapahtuu täyttämällä yksi lomake verkkosivuillamme. Aikaa tähän kuluu muutamia minuutteja, ja vastineeksi voi saada jopa parikymmentä lainatarjousta eri pankeilta. Ja mikä parasta, olemme listanneet tarjoukset valmiiksi kokonaiskuluiltaan edullisimmasta alkaen. 

Sortterin avulla vertailet esimerkiksi 1 000–60 000 euron kulutusluotot:

  • helposti 
  • kattavasti 
  • nopeasti 
  • ilmaiseksi 
  • reilusti 
  • turvallisesti.