Haaveissa halvin laina? Huomioi nämä
# Muu laina

Päivitetty:

Kirjoittaja Virpi

Kirjoittaja:

Virpi Rajala

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Haaveissa halvin laina? Huomioi nämä

Kulunut vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen, eikä vähiten talouden hallinnan näkökulmasta. Korkojen nousu, lomautusuhka tai muuten kiristyvä taloustilanne on voinut vaatia oman talouden uudelleen järjestelyä ja suunnittelua pitkälle tulevaan.

Joskus taloustilanteen tasapainottamisen kannalta järkevä ratkaisu voi olla lainan ottaminen, mutta kuinka varmistut siitä, että laina on kustannuksiltaan edullinen ja juuri sinun tilanteeseesi sopivin mahdollinen? Lainan halpuuteen vaikuttaa moni tekijä, eikä esimerkiksi pelkkä pieni nimelliskorko kerro vielä paljoakaan lainan kokonaiskustannuksista.

Vakuudettomia lainatuotteita tarjolla valtava määrä

Vakuudettomien lainojen lainantarjoajia löytyy kymmenittäin, erilaisia lainatuotteita vielä enemmän ja hinnoittelutavat vaihtelevat jopa saman lainantarjoajan eri lainatuotteiden välillä. 

Lainatarjouksenkin voi hakea lainanantajan omien sivujen kautta tai erilaisten lainojen kilpailutus- ja vertailusivustojen kautta. Ei siis ihme, että ehtojen ja hintojen vertailu voi tuntua hankalalta. Jos tilanne on muutenkin kuormittava, saattaa mielessä käydä koko leikin jättäminen sikseen, tai sitten napata kiinni heti ensimmäiseen tarjoukseen, joka näyttää vähänkään oikeansuuntaiselta.

Kun lainan ottamista alkaa suunnitella, voi tulla kiusaus nostaa tärkeimmäksi kriteeriksi lainan mahdollisimman halpaa hintaa. Halvin laina ei kuitenkaan välttämättä ole aina omaan tilanteeseen kaikkein järkevin laina. Ja toisaalta ensisilmäyksellä halvimmalta näyttävä laina ei välttämättä loppuviimein edes ole sitä. 

Siksi lainojen huolellinen vertaileminen ja kilpailuttaminen onkin erityisen tärkeää juuri epävarmassa ja kiristyvässä taloustilanteessa. Ainoastaan niin voi saada selville lainaehtojen, lainanantajien ja lainan kokonaiskustannusten eli todellisen hinnan pienet – mutta usein hyvin merkittävät – eroavaisuudet.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 483 arvosteluun.
powered by

Halvin laina ei välttämättä ole sopivin laina

Lainavertailupalveluita on tarjolla useita ja samoja lainanantajia löytyy siis useamman palvelun kautta. Lainavertailupalveluiden kanssa kannattaakin olla tarkkana: logiikka, jolla ne järjestävät lainat kilpailuttajan nähtäville, voi vaihdella paljonkin. 

Esimerkiksi nimelliskoron mukaan tehty järjestys ei kerro edullisuusjärjestyksestä ensinkään, eikä sillä luonnollisesti ole mitään tekemistä järkevyysjärjestyksenkään kanssa. Olisikin tärkeää, että lainavertailupalvelussa kaikki ehdot esitettäisiin lainanhakijalle heti läpinäkyvästi. 

Vakuudettoman kulutusluoton korkoon vaikuttavat hyvin monet eri tekijät. Kaikista suurin vaikutus on kuitenkin sillä, millaiseksi pankki arvioi lainanhakijan maksukyvyn.

Edullinen lainatarjous pohjaa siis mahdollisimman pieneen riskiin. Jos pankki arvioi lainan takaisinmaksukykysi hyväksi, se laskee lainaamisen liittyvän riskin pienemmäksi ja näin ollen korko on pienempi. Esimerkiksi vakituinen työsuhde, omistusasunto ja avio- tai avoliitto voidaan katsoa maksukykyä parantaviksi tekijöiksi.

Vertailussamme mukana olevat lainanantajat:

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Aidosti sopivin lainavaihtoehto löytyy huolellisella kilpailuttamisella

Mistä lainan edullisuus ja ennen kaikkea sopivuus juuri omaan tilanteeseen ja talouteen sitten voidaan saada selville? Toki laki määrää, että vakiomuotoiset lainaehdot on toimitettava lainanhakijan nähtäville. 

Vertailtavia asioita on kuitenkin paljon:

  • Lainattavan summa, 
  • lainan takaisinmaksuaika, 
  • lainan mahdollinen avaus- tai järjestelymaksu sekä
  • kuukausittainen tilinhoitomaksu. 

Niinpä näiden ja muiden mahdollisten juoksevien kulujen vaihdellessa voi lainan kokonaiskustannusten hahmottaminen ja varsinainen lainavertailu olla silti varsin haastavaa.

Ennen kuin pääset kilpailuttamaan ja vertailemaan lainoja, sinun täytyy joko 

  1. valita ne pankit ja lainantarjoajat, joille lähetät lainahakemuksen suoraan heidän omilla sivuillaan, tai 
  2. hyödyntää erilaisia lainavertailupalveluita, joissa yhdellä hakemuksella saat kilpailutettua jopa kymmeniä lainantarjoajia kerrallaan. 

Jos valitset lainavertailupalvelun, on Sortterin lainavertailupalvelu tutkitusti Suomen luotettavin. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa mitattiin Suomessa toimivien lainavertailupalveluiden toimintaa kokonaisvaltaisesti sekä palvelujen käyttäjien subjektiivisia arvioita palveluntarjoajista.

Yksi hakemus, lukuisia lainatarjouksia!

Valitse reilu ja luotettava lainavertailupalvelu

Sortterilla vertailun halvin laina on helppo selvittää: reilun lainavertailun periaatteisiin kuuluu, että lainatarjoukset järjestetään aina edullisuusjärjestykseen nimenomaan todellisen vuosikoron mukaan. Joskus lainan nimelliskorko voi nimittäin olla pienempi, mutta lainan käsittely- tai avausmaksulla ja korkeammilla tilinhoito- tai kuukausimaksuilla kokonaiskorko nouseekin oletettua korkeammalle.

Koko toimintamme keskiössä on se, että lainojen vertailu on asiakkaillemme mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista. Lainan ottaminen on usein pitkäaikainen sitoumus, jota tulee edeltää huolellinen budjetointi ja oman taloustilanteen rehellinen arviointi. 

Meille on tärkeää tukea asiakkaitamme järkevässä ja pitkäjänteisessä taloudenhallinnassa ja tarjota oikeasti vertailukelpoista tietoa lainanhakuprosessin päätöksentekoon. Joten kun kilpailutat lainasi Sortterilla, voitkin olla varma, että:

  1. Tarjous on henkilökohtainen. Hinnat ja ehdot vaihtelevat hakijakohtaisesti niin paljon, että yleisluontoisten tarjousten esittäminen ei ole mielekästä kenenkään kannalta. Siksi on tärkeää, että täytät hakemuksesi tarkasti, jolloin palveluamme käyttävät luotonantajat voivat antaa tilanteeseesi mahdollisimman sopivan tarjouksen.
  2. Suosittelemme oikeasti edullisinta lainaa ja näet kaikki tarjousten yksityiskohdat. Meille on tärkeää, että lainojen ehdot ja hinnat ovat vertailtavissa keskenään ja pääset tekemään valintasi kaikkien tietojen pohjalta. Niinpä järjestämme saamasi tarjoukset aina edullisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron mukaan ja pääset itse katsomaan ja vertailemaan kaikkia tietoja, jotka lainan kustannuksiin ja takaisinmaksuun vaikuttavat. 

Voit siis tehdä hakemuksen sivuillamme huoletta: lainavertailupalvelumme käyttäminen on sinulle täysin maksutonta, eikä se sido sinua mihinkään. Täytät siis vain tietosi huolellisesti, ja saat samalla hakemuksella kilpailutettua kaikki palveluamme käyttävät lainantarjoajat. Kun olet saanut tarjoukset pääset pohtimaan, mihin tarjoukseen tartut vai haluatko sittenkään ottaa lainaa ensinkään.

Kirjoittaja Virpi

Kirjoittaja

Virpi Rajala

Virpi on valmistunut Jyväskylän yliopistosta suomen kielen maisteriksi. Kaikkiaan hän on kerryttänyt viitisen vuotta kokemusta viestinnästä sekä erilaisten tekstien tuottamisesta ja suunnittelusta myös liiketoiminnan kehittämiseen ja brändäykseen liittyen niin markkinointi- ja mainostoimisto- kuin korkeakouluympäristöistä sekä yrittäjäpohjalta. Pankki- ja rahoitusalaa sivuavia tekstejä Virpi on kirjoittanut osana työnkuvaansa markkinointitoimistosta kaikkiaan parin vuoden ajan. Vapaa-ajallaan Virpi kuuntelee äänikirjoja, kuntourheilee ja kasvattaa kissoja.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.