Yksityisleasing vai autolaina?
Takaisin blogiin

Yksityisleasing vai autolaina?

Yksityisleasing tuo auton omistamisen rinnalle vaihtoehdon, jossa auton saa käyttöönsä ilman, että se vaihtaa omistajaa. Autolaina puolestaan mahdollistaa oman auton hankkimisen. Vertailemme tässä artikkelissa yksityisleasingin ja autolainan keskeisiä ominaisuuksia.

Auton hankkiminen on edelleen tarpeellista monille, vaikka etenkin suuremmissa kaupungeissa julkinen liikenne ja hyvät pyöräilyreitit helpottavatkin työ- ja koulumatkojen taittamista. Näiden matkojen lisäksi kulkeminen esimerkiksi harrastuksiin voi olla ilman autoa haastavaa, mikäli välimatkat ovat pitkiä tai kulkeminen koskettaa useampaa perheenjäsentä.

Auto on hankintana usein hieman arvokkaampi ja vaatii siksi tarkkaa harkintaa. Ennen auton hankintaa monet arvioivat sen tarpeellisuutta ja muiden kustannusten, kuten polttoainekulujen, huoltojen ja katsastusten vaikutusta talouden kuukausittaisiin menoihin.

Yksityisleasing on yksi mahdollisuus auton hankintaan ilman, että autoa tarvitsee ostaa itselleen. Jokaisen täytyy itse punnita, sopiiko leasing paremmin omiin tarpeisiin suhteessa omaksi ostettuun autoon. Mikäli auton päätyy ostamaan itselleen, voi autolaina tuoda helpotusta investoinnin toteuttamiseen, mikäli säästöjään ei halua laittaa kerralla kiinni autoon.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 501 arvosteluun.
powered by

Yksityisleasing on auton vuokraamista ennalta määritellyksi ajaksi

Yksityisleasingilla tarkoitetaan tilannetta, jossa sitoudut leasingia tarjoavan liikkeen omistuksessa olevaan autoon ennalta määritellyksi ajaksi, yleensä 1–4 vuodeksi kerrallaan. Auton liisaaminen eli vuokraaminen ei vaadi käsirahaa, vaan autosta maksetaan kuukausittainen summa, jolla auton saa täysin omaan käyttöönsä ilman, että se vaihtaa omistajaa.

Sopimuksesta riippuen leasing voi sisältää erilaisia palveluja, jotka toisivat muutoin huomattavia lisäkuluja. Liisaussopimukseen voi kuulua esimerkiksi kaikki auton korjaus- ja huoltotoimenpiteet, jolloin odottamattomia kuluja ei pääse syntymään. Yksityisleasingin valitessasi et myöskään ota riskiä siitä, että auton arvo laskisi liisauskaudella, koska sopimuksen päättyessä voit joko vaihtaa autoa, luovuttaa sen takaisin tai jatkaa sopimusta.

Monilla yksityisleasingsopimuksia tarjoavilla yrityksillä on asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöitäviä palvelukokonaisuuksia, joiden hinta vaihtelee sopimukseen sisältyvien palveluiden mukaan. Näin esimerkiksi määräaikaishuollot, renkaiden uusinnat ja katsastukset voi halutessaan jättää sopimuksen ulkopuolelle tai vastaavasti sisällyttää pakettiin.

Yksityisleasingin keskeisiä etuja:

  • Pystyt ennustamaan talouttasi paremmin, sillä maksat autosta kiinteää kuukausihintaa.
  • Jos käytät autoa työmatkoihin tai yritystoimintaan, kuukausimaksut ovat verovähennyskelpoisia.
  • Sinun ei tarvitse nähdä vaivaa auton myymiseen, mikäli et sopimuskauden päättymisen jälkeen tarvitse autoa.

Pankit ja lainanantajamme

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Autolainalla auton omistajaksi

On yleistä, että mikäli arjessa on tarvetta autolle, sen päätyy ostamaan omakseen. Autojen hinnat vaihtelevat suuresti merkkien, mallien, valmistusvuosien, lisävarusteiden sekä ajettujen kilometrien mukaan, ja kaikissa tapauksissa säästöt eivät riitä kattamaan ajoneuvon hankintaa.

Mikäli päädyt ostamaan auton, on yksi keskeinen valinta tehtävä autoliikkeen ja yksityisen myyjän välillä – päätökseen vaikuttaa toki myös se, haluaako auton ostaa täysin uutena vai käytettynä. Sopivia vaihtoehtoja voi kartoittaa tietysti sekä liikkeistä että erilaisilta myyntipalstoilta – leasingiin verrattuna tarjonta on hyvin laaja.

Auton omistamisen keskeisiä etuja:

  • Saat määrittää itse, millaisen auton hankit, koska tarjonta liikkeissä ja yksityisillä myyjillä on laaja.
  • Voit vakuuttaa autosi haluamallasi tavalla.
  • Voit milloin vain vaihtaa tai myydä auton, mikäli esimerkiksi perheesi kasvaa tai et enää tarvitsekaan autoa.

Voit nähdä meidät seuraavissa medioissa:

YLE UutisetIlta-SanomatIltalehtiKauppalehtiMtv3 / MTV uutisetHelsingin SanomatTalouselämäMaaseudun TulevaisuusTaloussanomatRadio NovaTaloustaitoKarjalainenIlkka–PohjalainenEtelä-SaimaaUusi SuomiSavon Sanomat

Kumpi siis on parempi, autolaina vai yksityisleasing?

Auton omistamisessa ja yksityisleasingissa on monia eroja, joiden vuoksi molemmat vaihtoehdot kannattaa tutkia tarkasti. Näin voit löytää omiin autoilutarpeisiisi parhaiten sopivan ratkaisun.

Auton omistamisen ja yksityisleasingin eroja:

  1. Yksityisleasingissa voit kokeilla riskittömästi erilaisten autojen, kuten hybridi- tai sähköautojen sopivuutta käyttöösi sopimuskausien vaihtuessa – jos et pidä jostain autosta, sujuu sen vaihtaminen vaivattomasti. Toisaalta et voi luopua autosta kesken sopimuskauden ilman sanktioita, vaikka tarpeesi muuttuisivat, koska sitoudut leasingiin ennalta sovituksi ajaksi.
  2. Yksityisleasingissa osa rahasta menee liisausta tarjoavalle yritykselle, koska maksat palvelusta. Lyhentäessäsi autolainaa maksat lainanmyöntäjälle lainan korkoa ja muita mahdollisia kustannuksia, mutta toisaalta lyhennät lainaa ikään kuin itseäsi varten.
  3. Auton omistajana määrität itse, millaisia sopimuksia haluat tehdä esimerkiksi vakuutusten osalta. Sinun täytyy myös huolehtia auton säännöllisestä katsastamisesta, renkaanvaihdoista sekä huolloista. Yksityisleasingissa voit sisällyttää kaiken sopimukseen, jolloin esimerkiksi yllättäviä huoltokustannuksia ei pääse syntymään.
  4. Yksityisleasingissa et ota taloudellista riskiä auton arvonalenemasta, kun taas auton omistajana otat riskin, ettet pääse omillesi auton myyntitilanteessa.

Ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta siihen. onko auton liisaaminen vai ostaminen parempi vaihtoehto. Jos esimerkiksi sitoutuu vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen vieraalle paikkakunnalle, eikä tietoa tulevaisuuden autotarpeista ole, voi yksityisleasing tarjota huolettoman ratkaisun työmatka-ajoihin. Jos taas täysi auton valitsemiseen, vakuuttamiseen ja mahdolliseen vaihtamiseen liittyvä valta on tärkein kriteeri, antaa oman auton ostaminen vapauden vaikuttaa jokaiseen asiaan.

Hae autolainaa omien tarpeiden mukaan

Autolainaa ei ole tarkoitettu vain uusien autojen ostamista varten, vaan sitä voi hakea 1 000 eurosta ylöspäin omien tarpeiden mukaan. Autolaina on vakuudetonta lainaa, jonka voit räätälöidä tarpeisiisi sopivaksi lainasummaa ja takaisinmaksuaikaa haarukoimalla. 

Kuten aina lainaa harkitessa, myös autolainan kohdalla on hyvä varmistua siitä, että lainan pystyy maksamaan takaisin sovitussa aikataulussa. Vaikka haaveilisit 50 000 euron autosta, kannattaa autot rajata sellaiseen hintaluokkaan, jonka autolainaa pystyy lyhentämään kuukausittain ilman, että oma talous kuormittuu liikaa.

Alla muutama esimerkki lainasumman ja laina-ajan vaikutuksesta arvioituun kuukausierään, johon vaikuttavat lisäksi autolainan korko ja muut mahdolliset kustannukset.

LainasummaLaina-aikaArvioitu kuukausierä
5 000 €3 vuotta164€
15 000 €5 vuotta309€
20 000 €8 vuotta283€

Jos autolaina tuntuu tarpeisiisi sopivalta ratkaisulta, autolainat kannattaa muiden lainojen tapaan kilpailuttaa. Kilpailuttamalla lainat saat vertailtua useiden lainanmyöntäjien lainatarjoukset ja valittua niistä sinulle parhaiten sopivan lainan. Pelkkä lainojen kilpailuttaminen ei sido sinua ottamaan lainaa ja se on lisäksi maksutonta.

Takaisin blogiin