Miten kilpailuttaa joustoluotot?

Miten kilpailuttaa joustoluotot?

Joustoluotolla asiakas saa käyttöönsä sovitun luottorajan, jotta rahaa voi nostaa käyttöön tarpeen mukaan. Ilman kertaluontoista laina-aikaa ja lainasummaa joustoluoton kilpailuttaminen voi vaikuttaa hankalalta. Mitä siis kannattaa ottaa huomioon, kun vertailee joustoluottoja?

Joustoluotto, joustolaina ja joustolimiitti tarkoittavat kaikki samaa asiaa. Vakuudettoman joustolainan avulla asiakas saa käyttöönsä rahaa sovittuun luottorajaan asti. Luottoa vapautuu uudelleen nostettavaksi lyhentämisen myötä. Joustoluotto muistuttaa siis hyvinkin paljon luottokorttia.

Joustoluotto on vakuudeton luottotili

Joustoluotolla on mahdollista vakauttaa omaa taloutta. Se soveltuu helposti pienempien hankintojen tekemiseen tai vararahastoksi yllättäviin menoihin.

Tyypillisiä joustolainan käyttökohteita ovat:

  • remontin rahoitus
  • ajoneuvon tai veneen hankinta
  • lainojen yhdistäminen.

Joustoluoton myöntämisen jälkeen koko lainaa ei tarvitse käyttää heti, vaan sitä voi käyttää joustavasti, kun tarve vaatii. Joustolainan voi myös jättää kokonaan käyttämättä silloin, kun sille ei ole tarvetta.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 470 arvosteluun.
powered by

Kenelle joustoluotto sopii?

Joustoluotto sopii hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin. Lainaa voi hakea tarvitsemansa summan aina 60 000 euroon asti ja sopivan maksuajan voi valita 1–20 vuoden väliltä

Joustoluoton hakemisen ehdot:

  • olet yli 20-vuotias
  • sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot
  • olet hoitanut raha-asiat hyvin.

Joustoluotto sopii hyvin tilanteisiin, jolloin rahaa täytyy saada käyttöön nopeasti. Pankki tai rahoituslaitos maksaa joustoluoton heti tilille luoton myöntämisen jälkeen, ja lainasumman voi saada tilille jopa saman päivän aikana. Sen jälkeen rahaa on käytössä sovittuun rajaan asti, mikäli odottamaton autoremontti yllättää tai oma koti alkaa kaipaamaan uutta sisustusta.

Joustoluoton hakijan ei myöskään tarvitse tietää täsmällisesti, kuinka paljon luottoa tämä tarvitsee. Luoton korko lasketaan vain käytössä olevalle joustolainalle. Ei siis haittaa, vaikka luottoraja olisikin suurempi kuin sen hetkinen tarve. Koron osuus joustoluoton lyhennyksistä pienenee, kun lainaa maksetaan takaisin.

Sortter mediassa

YLE UutisetIlta-SanomatIltalehtiKauppalehtiMtv3 / MTV uutisetHelsingin SanomatTalouselämäMaaseudun TulevaisuusTaloussanomatRadio NovaTaloustaitoKarjalainenIlkka–PohjalainenEtelä-SaimaaUusi SuomiSavon Sanomat

Kilpailuta myös joustoluotot

Kilpailuttamalla joustoluotot et etsi ainoastaan halvinta korkoa, vaan myös parhaimpia lainaehtoja. Vertailemalla ja kilpailuttamalla löydät sinulle sopivimmat lainantarjoajat.

Joustoluoton korot voivat vaihdella noin 4 %–20 % välillä. 1.10.2023 jälkeen uusi korkokatto tulee kuitenkin olemaan 15 %, johon luotonmyöntäjä voi lisätä kulloinkin voimassa olevan viitekoron. Yhdessä luoton korko ja viitekorko eivät kuitenkaan saa ylittää 20 prosenttia. Korkoprosenttiin vaikuttaa myös pankin tekemä luottoarvio, jolla pankki arvioi asiakkaan takaisinmaksukykyä. Mitä parempi lainanhakijan maksukyky on, sitä edullisempi laina on mahdollista saada.

Pieni korko ei kuitenkaan aina tarkoita pienimpiä lainakuluja. Luottojen vertailu kannattaakin aina tehdä todellisen vuosikoron mukaan. Todelliseen vuosikorkoon lasketaan kaikki luoton kulut eli koron lisäksi esimerkiksi tilinhoitomaksut ja kiinteät vuosimaksut.

Kulujen lisäksi kannattaa vertailla myös lainan takaisinmaksuehtoja. Miten esimerkiksi lyhennysvapaat onnistuvat?

Kiinnitä huomio näihin, kun vertailet joustoluottoja:

  • luottorajan suuruus
  • kuukausilyhennyksien määrä
  • todellinen vuosikorko
  • mahdollisuus lyhennysvapaisiin kuukausiin
  • mahdollisuus luottorajan korottamiseen
  • kiinteät vuosimaksut.

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Joustoluotto ja lyhennysvapaat – vertaa lainat

Vaikka joustoluotolla rahaa saakin käyttöön nimensä mukaisesti joustavasti, ei luoton takaisinmaksu olekaan niin joustavaa. Kiperissä tilanteissa onkin hyvä olla perillä siitä, miten luoton lyhennysvapaat toimivat.

Joustoluottoa maksetaan takaisin sovituissa kuukausierissä. Lyhennyserä lasketaan tavallisesti prosenttiosuutena nostetusta luotosta tai myönnetystä luottorajasta.

Joustoluotolle on mahdollista hakea usein lyhennysvapaita kuukausia, joiden aikana luotosta maksetaan ainoastaan korot ja mahdolliset tilinhoitomaksut. Lyhennysvapaan avulla voi tasapainottaa talouden menoja niin, ettei luottosopimusta tarvitse neuvotella uudelleen. Lyhennysvapaan jakson jälkeen luottoa lyhennetään taas sopimuksen mukaisesti.

Joustoluottoa voi myös lyhentää sovittua nopeammin tai maksaa sen kerralla pois. Mitä nopeammin lainaa lyhentää, sitä vähemmän se kerryttää korkoja ja kuluja. Näin lainan kustannukset jäävät pienemmiksi. Etukäteen maksaminen on laissa määritetty oikeus, eikä siitä tarvitse olla erikseen mainintaa lainaehdoissa.

Kaikki lainanmyöntäjät eivät tarjoa lyhennysvapaita kuukausia sopimuksissaan. Mahdollisuus lyhennysvapaisiin kannattaakin aina tarkistaa tarjouksesta, mikäli sitä haluaa mahdollisesti hyödyntää.

Joustoluottojen kilpailuttaminen onnistuu helpoiten lainanvertailupalvelulla

Mietitkö, mistä saat joustoluoton halvimmalla korolla, halvimmilla palvelumaksuilla ja parhaimmilla ehdoilla? Luottojen kilpailuttaminen on helppoa ja nopeaa, kun käytät ilmaista ja luotettavaa lainavertailupalvelua.

Lainavertailupalvelu siis nimensä mukaisesti vertailee lainat asiakkaan puolesta.

Sortter on kotimainen lainavertailupalvelu, joka kilpailuttaa lainat puolestasi turvallisesti ja maksutta. Yhdellä hakemuksella voit saada monta henkilökohtaista lainatarjousta, jotka on järjestetty puolestasi edullisuusjärjestykseen. Päätät kuitenkin itse, minkä joustoluoton valitset, jos haluat hyväksyä tarjouksen.

Näin haet joustoluottoa Sortterin kautta:

  1. Valitse talouteesi sopiva lainamäärä.
  2. Täytä joustoluottohakemus Sortterin sivuilla.
  3. Tarkista tietosi ja lähetä hakemus.
  4. Saat heti henkilökohtaisia luottotarjouksia kymmeniltä pankeilta ja rahoituslaitoksilta.
  5. Vertaile saamiasi tarjouksia.
  6. Kun löydät joustoluoton, johon olet tyytyväinen, voit hyväksyä tarjouksen ja allekirjoittaa lainasopimuksen.

Sortter vertailee luotot aina todellisen vuosikoron mukaan, jotta voit olla varma, että vertailun halvin joustoluotto todella on sinulle edullisin.

Vinkkejä lainahakemuksen tekoon

Lainahakemuksen avulla pankit ja rahoituslaitokset päättävät, myönnetäänkö hakijalle lainaa ja millä ehdoilla. Lainahakemus kannattaakin täyttää mahdollisimman huolellisesti.

  1. Osa lainanantajista vaatii todistuksen ansio- tai eläketuloista, joten ota esille todistukset. Samalla voit jo hakemusvaiheessa kirjoittaa tulosi sentilleen oikein.
  2. Tarkista hakemus. Kirjoita hakemukseen ajantasaiset tiedot, ja tarkista hakemus huolellisesti ennen lähettämistä.
  3. Alustavia sopimuksia voi saapua jo muutaman minuutin sisällä hakemuksen lähettämisestä. Jos käytät Sortterin palvelua, ilmoitamme sinulle, kun kaikki tarjoukset ovat saapuneet.
  4. Tutustu lainaehtoihin tarkasti ennen sopimuksen allekirjoittamista. Kun olet tyytyväinen ehtoihin, voit allekirjoittaa sopimuksen pankin kanssa verkkopankkitunnuksilla.

Yhdellä hakemuksella monta tarjousta

Vertaile joustoluotot turvallisesti Sortterilla

Lainapäätöksen tekemiseksi pankit ja rahoituslaitokset tarvitsevat hakijalta tulo- ja menotiedot sekä työsuhde-, henkilö- ja pankkiyhteystiedot. Siksi onkin todella tärkeää tehdä lainojen vertailu vain luotettavan palvelun avulla.

Sortter käsittelee kaikki lainahakemuksella kysytyt tiedot salatussa ympäristössä, ja tietoja käytetään ainoastaan löytämään hakijalle halvin joustoluotto.

Sortter on sitoutunut noudattamaan reilun lainavertailun periaatteita. Teemme yhteistyötä vain luotettavien pankkien ja lainanantajien kanssa.

Vertailussa näytämme kaikki lainan kustannukset ja muut tärkeät ehdot selkeänä listana, jotta eri tarjousten vertaaminen keskenään olisi sinulle mahdollisimman helppoa. Suosittelemme aina edullisinta joustoluottoa, jotta et maksa turhasta.

Vertaile joustoluotot turvallisesti Sortterilla!