Talouden hallinta – näillä keinoilla pidät taloutesi tasapainossa
Takaisin blogiin
# Talouden hallinta

Päivitetty:

Kirjoittaja Eero

Kirjoittaja:

Eero Jauhiainen

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Talouden hallinta – näillä keinoilla pidät taloutesi tasapainossa

Tiedätkö, mitä yhteistä on kulutustottumusten tarkkailulla, budjetoinnilla, säästämisellä ja lainojen kilpailuttamisella? Ne kaikki ovat osa talouden hallintaa, jonka avulla henkilökohtainen talous pysyy tasapainossa.

Raha on osa jokapäiväistä elämäämme joko suoraan hankintoja tehtäessä  tai epäsuorasti esimerkiksi  juoksevien lainakulujen muodossa. Viime vuodet ovat myös tuoneet rahankäyttöön omat haasteensa, kun rajusti kohonnut inflaatio on nostanut tuotteiden ja palvelujen hintoja, samalla kun euribor-koron nousu on kasvattanut lainojen kuluja.

Muutokset taloustilanteessa ovat pakottaneet monet suunnittelemaan henkilökohtaista talouttaan tarkemmin, jotta pakollisiin menoihin riittää rahaa.. Henkilökohtainen talouden hallinta tarkoittaa, että omista raha-asioista pidetään aktiivisesti huolta siten, että omat tulot riittävät kattamaan menot kaikissa tilanteissa.

Talouden hallinnan keskeisinä osina nousevat esille kulutustottumukset, säästäminen ja budjetointi. Tässä artikkelissa tarkastelemme keinoja, joilla henkilökohtaisen talouden voi laittaa tasapainoon.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 501 arvosteluun.
powered by

Kulutustottumukset vaikuttavat päivittäiseen talouden hallintaan

Viime vuosien epävarma taloustilanne on saanut monet katsomaan uudelleen omia kulutustottumuksiaan. Inflaation kasvu on herättänyt pohtimaan, mitä tuotteita kaupasta kannattaa ostaa. Sähkön hinnannousu puolestaan innosti monia säästämään energiaa mitä kekseliäämmillä tavoilla. Kulutustottumukset ovatkin nykyään entistä tärkeämpi osa talouden hallintaa.

Talouden hallinta kulutuksen kannalta on kuitenkin hyvin yksilökeskeistä, koska kaikkien kulutustottumukset ovat erilaisia. Lisäksi kunkin ihmisen varallisuus ja tulotaso määrittävät suuresti sitä, mihin ylipäänsä on varaa käyttää rahaa. Kuten alla olevasta taulukosta käy ilmi, pienituloisilla selvästi suurempi osuus tuloista kuluu elämän välttämättömiin perustarpeisiin, kuten asumiseen ja elintarvikkeisiin.

Kulutusmenojen osuudet kuudessa suurimmassa pääryhmässä kotitalouden tuloluokan mukaan vuonna 2022

Pienituloisimmat 20 %Suurituloisimmat 20 %
Asuminen, vesi, sähkö, kaasu ja muut polttoaineet38,630,0
Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat17,711,7
Liikenne8,017,0
Informaatio ja viestintä5,13,4
Kulttuuri ja vapaa-aika5,16,8
Vaatetus ja jalkineet4,64,1

On siis selvää, että kaikille yleispäteviä ohjeita kulutustottumusten tarkkailuun ei ole olemassa. Samallame kaikki kuitenkin teemme kulutusvalintoja käytännössä päivittäin ja siksi tulotasosta riippumatta kannattaa pyrkiä pitämään silmällä sitä, mihin rahaa todella tulee käytettyä. Lisäksi  on syytä ohjata kulutusvalintoja siihen suuntaan, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin omaa taloudellista tilannetta.

Budjetointi auttaa hahmottamaan, paljonko voi kuluttaa

Toinen keskeinen osa talouden hallintaa on budjetointi. Budjetoinnilla tarkoitetaan sitä, että kuluttaja luo itselleen selkeän kuvan siitä, kuinka paljon rahaa tämä  voi käyttää suhteessa tuloihin.

Henkilökohtaisen kuukausibudjetin voi muodostaa helposti lisäämällä siihen säännölliset kuukausittaiset tulot ja menot. Jos henkilön nettotulot ovat 3 000 euroa kuukaudessa, voisi karkeasti hahmoteltu kuukausibudjetti näyttää esimerkiksi tältä:

Esimerkki:

Henkilön tulot:

  • Nettopalkka 3 000 €/kk

Henkilön menot:

  • Asuntolainan lyhennys 1 000 €/kk
  • Autolaina 400 €/kk
  • Ruokaostokset 600 €/kk
  • Muut laskut 350 €/kk
  • Vapaa-aika ja harrastukset 400 €/kk
  • Säästöön 5 % nettotuloista 150 €/kk
  • Menot yhteensä 2 900 €/kk

Esimerkkihenkilöllä olisi siis tällä hetkellä talous melko hyvin tasapainossa: tulot kattavat menot ja tuloista jää myös rahaa säästöön. Mikäli henkilön lainojen korot kuitenkin kasvaisivat tai tämän käyttämien tuotteiden tai palvelujen hinnat nousisivat, voisivat kuukausittaiset kulut nousta yli 3 000 euron. Tällöin hyvää talouden hallintaa olisi pyrkiä karsimaan menoja siten, että tulot riittävät kattamaan kulut.

Henkilökohtainen budjetti siis ohjaa sitä, kuinka paljon rahaa voi käyttää kuukausittain. On kuitenkin selvää, että itse kullakin on vaihtelua siinä, minkä verran rahaa kuluu kuukausittain. Siksi kuukausibudjetin laatimisen jälkeen sitä tulisikin seurata säännöllisesti. Tärkeintä on hahmottaa mahdollisimman hyvin, kuinka paljon rahaa kuluu keskimäärin.

Vertailussamme mukana olevat lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Säästäminen auttaa keräämään pesämunaa suuriin hankintoihin

Useimpia meistä on jo lapsena kehotettu laittamaan rahaa säästöön, ja rahan säästäminen onkin yksi talouden hallinnan kulmakivistä. Säästäminen on myös teorian tasolla helppoa, kun tavoitteena on vain laittaa rahaa sivuun sen kuuluisan pahan päivän varalle. Muilta osin tyyli on vapaa.

Vaikka säästämistä voi tehdä hyvin vapaasti omien mahdollisuuksien ja tulotason mukaan, on kuitenkin olemassa joitain nyrkkisääntöjä, joiden avulla säästämistä voi helpottaa:

  • Jokaisen kuukauden nettotuloista kannattaa yrittää laittaa säästöön 5 prosenttia. Tällöin esimerkiksi 2 000 euron nettotuloista säästöön kertyisi 100 euroa kuukaudessa.
  • Konkreettinen säästötavoite, kuten oman asunnon tai auton hankinta, voi tehdä säästämiseen sitoutumisesta helpompaa.

Mikäli omat tulot ovat riittävät ja säännölliset, kannattaa tarkastella omaa budjettia. Mikäli omaan budjettiin erittelee mahdollisimman tarkasti eri menot, voi hyvin löytääkin kohteen, josta voisi säästää. Säästetyn rahan määrää ei kannata koskaan vähätellä. Säästäminen on maraton, ei pikamatka, ja pienetkin summat ovat jo suuri voitto pitkällä aikavälillä.

Ota nämä huomioon säästösuunnitelmassasi:

  • Vältä turhia ostoksia ja harkitse ostosten tarpeellisuutta.
  • Ostosten ajoittaminen: esimerkiksi talvivarusteet voi saadakin halvemmalla kesäaikaan.
  • Etsi tarjouksia ja alekoodeja.
  • Vertaile hintoja.
  • Suosi ilmaisia harrastuksia ja aktiviteetteja.
  • Karsi käyttämättä jäävät palvelut, kuten kuntosalijäsenyydet ja suoratoistopalvelut.

Puskuri auttaa, jos budjetti pettää

Kaikille ihmisille tulee silloin tällöin vastaan yllättäviä kuluja, joita ei voi ennakoida. Esimerkiksi auton tai kodinkoneen hajoaminen tulee käytännössä aina yllättäen. Siksi tilille on syytä pyrkiä säästämään puskurirahaa, jolla pystyy kattamaan yllättävät kulut ilman, että epäonni vaikuttaa merkittävästi jokapäiväiseen taloudenpitoon.

Monesti sanotaan, että sopiva puskuri on noin kolmen kuukauden nettopalkkaa vastaava summa. Tältä osin suomalaisten nykytilanne on kaksijakoinen. Nimittäin OP:n tekemän kyselyn mukaan 27 prosentilla suomalaisista on säästössä jopa viiden kuukauden nettopalkka. Samaan aikaan suunnilleen yhtä monella suomalaisella ei ole säästöjä lainkaan.

Hyvin pienituloiselle puskurin kerryttäminen voikin olla mahdotonta, mutta myös hyvätuloisella voi olla sen kanssa ongelmia, mikäli menot ovat niin suuret, ettei tuloista jää mitään käteen.

Oli oma taloudellinen tilanne mikä hyvänsä, on hyvä muistaa, että vaikka tilille ei pystyisikään kerryttämään kolmen kuukauden nettopalkan verran rahaa, on pienikin taloudellinen puskuri parempi kuin ei mitään.

Yhdellä hakemuksella lukuisia lainatarjouksia!

Kilpailuta lainat ja säästä tuntuvasti lainakustannuksissasi

Monella suomalaisella on lainaa. Tilastokeskuksen mukaan Suomen asuntokunnista 52 %:lla on velkaa ja monille suomalaisille yksi suurista kuukausittaisista kulueristä on lainojen kulut. Talouden hallinnassa lainakulut kannattaa siis suhteuttaa omaan budjettiin, jotta lainanlyhennysten aiheuttamat lisäkulut eivät ylitä tuloja. Tässä auttaa lainojen kilpailuttaminen.

Lainojen kilpailuttaminen auttaa löytämään luotonantajien lainatarjouksista halvimman mahdollisen vaihtoehdon, mikä voi parhaimmillaan säästää kuukausitasolla kymmeniä tai satoja euroja, ja koko laina-aikana jopa tuhansia euroja. Siksi lainatarjousten kilpailuttaminen on osa vastuullista talouden hallintaa. 

Myös olemassa olevat vanhat lainat on aina mahdollista kilpailuttaa uudestaan halvemman lainatarjouksen löytämiseksi. Lisäksi useat pienlainat on mahdollista yhdistää halvemmaksi yhdistelylainaksi.

Kun kilpailutat lainat, paras työkalu siihen on Sortterin lainavertailupalvelu, jossa kilpailuttaminen on helppoa, nopeaa ja ilmaista. Kokeile siis Sortterin lainavertailua – kilpailuta lainat ja tee talouden hallinnasta helpompaa.

Kirjoittaja Eero

Kirjoittaja

Eero Jauhiainen

Eero on kirjoittamiseen intohimoisesti suhtautuva yhteiskuntatieteiden kandidaatti sekä journalistiikan ja viestinnän maisteriopiskelija. Aiemmin hän on opiskellut myös käsikirjoittamista sekä suorittanut luovan kirjoittamisen aineopintoja. Into monipuoliseen tekstin tuottamiseen näkyy siis opintovalinnoissa, mutta myös työelämässä, jossa hän on toiminut sekä toimittajana että sisällöntuottajana. Talousalan ilmiöihin ja rahoitusalaan keskittyvää sisältöä Eero on tuottanut säännöllisesti vuodesta 2021 lähtien.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin