Onko olemassa luotettavaa pikavippiä?

Onko olemassa luotettavaa pikavippiä?

Pikavippi herättää monissa ristiriitaisia ajatuksia. Onko pikavippi järkevä vaihtoehto äkillisen rahantarpeen paikkaamiseen, ja onko luotettavaa pikavippiä ylipäätään edes olemassa?

Elämässä tulee lähes väistämättä vastaan hetkiä, jolloin yllättävä rahantarve haastaa taloutta ja on pakko miettiä vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Useimmiten tarve rahalle on kaiken lisäksi akuutti, eikä aikaa vaihtoehtojen harkitsemiseen ole tarjolla liiaksi. Tällöin mieleen voi juolahtaa myös pikavipin ottaminen.

Pikavippi on nimensä mukaisesti pieni, yleensä 50–2 000 euron suuruinen pikalaina, jonka takaisinmaksuaika vaihtelee muutamasta viikosta kuukauteen. Pikavippi on kulutusluoton tapaan vakuudeton laina, mutta pikavipin lainasummat ovat usein pienempiä kuin kulutusluotoissa.

Pikavippi voi tarjota nopean ratkaisun taloudellisiin haasteisiin, mutta sen ottamisen suurimpiin riskeihin lukeutuu ylivelkaantumisen riski. Ylivelkaantumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö ei kykene maksamaan kaikkia kuukausittaisia laskujaan ja lainanlyhennyksiään.

Ota pikavippi vain todelliseen tarpeeseen

Pikavipit ovat aikanaan aiheuttaneet suuriakin ongelmia, koska esimerkiksi asiakkaan maksukykyä ei ole arvioitu riittävällä tasolla ennen luoton myöntämistä. Nykyään hakijan maksukyky arvioidaan pikalainaa haettaessa, eikä alle 20-vuotias voi hakea lainaa ollenkaan. Lisäksi luotonmyöntäjät kiinnittävät aiempaa enemmän huomiota maksuvaraan, minkä vuoksi pikavippiä ei aina saa ilman liitteitä tai todisteita säännöllisistä tuloista.

Pikavippien tuottamia korkokuluja on pyritty hallitsemaan myös lain avulla: ennen syyskuun 2019 lakimuutosta pikavippien korot saattoivat nousta jopa satoihin prosentteihin, mutta lakimuutoksella yli 2 000 euron lainoille asetettiin 20 prosentin korkokatto (Huom! 1.10.2023 voimaan astuu 15 prosentin korkokatto). Aiemmin pikavippiyhtiöt myös hankkivat asiakkaita tarjoamalla kuluttomia ensilainoja, mutta nykyään tällaista sisäänheittotarjousta ei voida enää käyttää markkinoinnissa.

Tarve pikavipille voi ilmaantua arkeen yllättäen, jos esimerkiksi kodinkone hajoaa ennen palkkapäivää tai auton huoltolasku osoittautuu odotettua isommaksi. Vaikka pikavipit ovat nopea ja helppo keino saada rahaa, ne ovat harvoin kannattavin ratkaisu taloudellisiin haasteisiin.

Koska pikalainaa haetaan usein kattamaan ennen palkkapäivää ilmaantuvat kulut, se on yleensä tarkoitus myös maksaa nopeasti pois. Jos pystyt maksamaan pikavipin nopeasti, se ei todennäköisesti aiheuta sinulle suuria ylimääräisiä kustannuksia ja vaikuta siten negatiivisesti taloutesi hallintaan.

Pikavippi voi ajaa taloutesi ahdinkoon

Pikavipin ottaminen herättää usein negatiivisia mielikuvia, eikä ihmekään – kaikki ovat varmasti kuulleet kauhutarinoita pikalainojen korkeista koroista ja pikavippikierteistä, joista ei tunnu löytyvän ulospääsyä. Pikavipit alkavat muodostua ongelmaksi yleensä silloin, kun niiden pois maksamiseksi joudutaan ottamaan uusia pikavippejä tai pikavippejä otetaan heräteostosten ja toistuvien kulujen maksamiseen.

Jos harkitset pikavipin ottamista, muista kiinnittää huomiota omiin tuloihisi ja menoihisi. Vaikka pikavippi paikkaa rahantarpeesi hetkellisesti, sinun tulee voida lyhentää lainaasi sovitun maksuaikataulun mukaisesti. 

Huomioi myös, että lainan kokonaiskustannuksiin vaikuttavat:

  • lainasumman suuruus
  • kuukausilyhennysten määrä
  • laina-aika
  • todellinen vuosikorko.

Pikavipit voivat helposti aiheuttaa kierteen, jonka vuoksi niiden ottamista kannattaa harkita tarkkaan. Pikavippikierteestä on kuitenkin mahdollista päästä pois, kunhan ongelman tunnistaa ja osaa etsiä sen lopettamiseksi apua ja sitä kautta ratkaisun.

Mikäli pikavippikierre on kerryttänyt velkaa, kannattaa niiden takaisinmaksu aloittaa kartoittamalla oman velan määrä. Näin saat tarkasti tietoosi, kuinka paljon maksettavaa sinulle kertyy kuukausittain. Jos mahdollista, velkoja kannattaa yhdistää yhdistely- tai järjestelylainalla.

Pankit ja lainanantajamme

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Pikalaina vai laina pikaisella aikataululla tilillesi?

Pikavipin riskien tiedostaminen ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että välillä rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkien kustannusten kattamiseen. Vaikka ajatus pikavipistä houkuttaisi akuutissa rahantarpeessa, se voi herkästi kostautua myöhemmin kalliiden lainakulujen muodossa. Tämä vaikeuttaa paitsi lainan takaisinmaksua, kerryttää myös ylimääräistä maksettavaa.

Nykyaikainen pikalaina on edullisempi, sitä voi saada jopa kymmeniä tuhansia euroja ja sen maksuaika voi olla yli kymmenen vuotta. Pikalainalla tarkoitetaan siis kulutusluottoa, joka haetaan sähköisellä hakemuksella ja jonka saa nimensä mukaisesti nopeasti tilille.

Jos haluat lainapäätöksen nopeasti ja rahat tilillesi mahdollisimman pian ilman kalliin pikavipin ottamista, kannattaa sinun kilpailuttaa lainat ja etsiä näin edullisin lainatarjous. Lainojen kilpailuttaminen kannattaa, vaikka lainasumma olisi pieni ja tarvitsisit rahat tilillesi nopeasti – Sortterin asiakkaat löytävät kilpailuttamalla 2 000 euron lainan keskimäärin 123,04 euroa edullisemmin, kun vertaillaan kalleinta ja edullisinta tarjottua lainaa.

Sortterin kautta saat lainatarjoukset nopeasti ja voit valita mieluisimman lainan tietäen tarkasti sen kulut ja ehdot. Saat lainatarjoukset täyttämällä maksuttoman lainahakemuksen palvelussamme, minkä jälkeen pääset vertailemaan lainoja. Täytä lainahakemus huolellisesti, jotta pankit voivat antaa sinulle parhaan lainatarjouksensa. Pelkkä hakemus ei vielä sido sinua ottamaan lainaa.

Lainaa helposti Sortterin avulla

Sortterin palvelun avulla sinun on mahdollista kilpailuttaa kulutusluotto 1 000–60 000 euron lainasummalle 1–15 vuoden laina-ajalla ilman vakuuksia tai takaajia. Olemme sataprosenttisesti asiakkaidemme puolella ilman piilokuluja ja toimimme yhteistyössä vain luotettavien pankkien ja rahoituslaitosten kanssa.

Lainaa voi tarvita monenlaisiin tarpeisiin aina yksittäisten pikkuostojen tekemisestä suurempiin hankintoihin saakka. Olipa sinulla tarvetta pika- tai asuntolainalle tai lainojen yhdistämiselle, voit kilpailuttaa lainat Sortterin kautta ja saada yhdellä hakemuksella lainatarjoukset kymmeniltä pankeilta ja rahoituslaitoksilta.

Lainojen vertailu Sortterilla on maksutonta, nopeaa, helppoa ja turvallista. Uskomme, että löydät palvelumme avulla edullisen lainan: asiakkaidemme etu on meille aidosti tärkeintä, joten haluamme tarjota reilua lainavertailua, joka pohjaa todellisiin hintoihin.

Kuka voi hakea lainaa?

Voit hakea lainaa palvelumme avulla, mikäli:

  • olet täysi-ikäinen ja asut pysyvästi Suomessa
  • sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot ja tili suomalaisessa pankissa
  • sinulla ei ole maksuhäiriömerkintöjä.

Joissain tilanteissa lainaa kannattaa hakea yhteishakijan kanssa. Yhteishakijan saaminen lainalle ei useimmiten ole välttämätöntä, mutta toisen hakijan kanssa saatat saada lainan edullisemmalla korolla. Näin lainakustannukset pysyvät pienempinä ja rahaa jää käyttöösi enemmän.

Hae lainaa tarpeidesi mukaan – parhaimmillaan saat rahat tilillesi jo saman päivän aikana.