Kannattaako kulutustottumuksia muuttaa vuonna 2023?

Kannattaako kulutustottumuksia muuttaa vuonna 2023?

Monen henkilökohtainen talous on kohdannut viime aikoina haasteen toisensa perään. Viimeisimpänä korkojen nousu on saanut etenkin velalliset pohtimaan uudelleen oman taloutensa rajoja. Miten omiin kulutustottumuksiin voi vaikuttaa, kun lainojen nousevat kulut painavat päälle?

Epävarma taloustilanne on saanut monet katsomaan uudelleen omia kulutustottumuksiaan. Inflaation kasvu tietyissä elintarvikkeissa herättää pohtimaan, mitä kasviksia ja proteiinin lähdettä tulisi milloinkin suosia. Sähkön hinnannousu innosti monia säästämään energiaa mitä kekseliäämmillä tavoilla. Viimeisimpänä korkojen nousu on saanut lainanottajat tarkastelemaan, miten kasvavia lainakuluja voisi vähentää.

Vaikka talouden haasteet koskettavat kaikkia, on jokaisen kotitalouden tilanne omanlaisensa. Miten omia kulutustottumuksiaan voi muuttaa epävarmassa taloustilanteessa ja kannattaako esimerkiksi yhdistelmälaina?

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella ja ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 457 arvosteluun.
powered by

Budjetilla otat taloutesi haltuun

Talouden myllertäessä kannattaa kiinnittää huomio siihen, miten omaan talouteen voi vaikuttaa. Ensin on hyvä kartoittaa oman talouden kokonaistilanne: millaiset ovat kotitaloutesi tulot ja menot keskimäärin? Ovatko tulot ja menot tasapainossa?

Kun oman talouden kokonaistilanteesta pääsee perille, on helpompi muodostaa selkeä käsitys siitä, millainen liikkumavara omassa budjetissa on.

Henkilökohtaiseen budjettiin lisätään siis kuukausittaiset tulot sekä menot. Näin itselle voi asettaa tietyn rahamäärän, jota kuukaudessa voi käyttää. Omasta budjetista tulee pitää tietenkin mahdollisimman hyvin kiinni.

Budjetin laatimisen jälkeen sen toteutumista tulee seurata säännöllisesti. Voit myös asettaa itsellesi tavoitteita siitä, kuinka paljon kuukaudessa tulisi jäädä säästöön.

Voit löytää meidät näistä medioista:

YLE UutisetIlta-SanomatIltalehtiKauppalehtiMtv3 / MTV uutisetHelsingin SanomatTalouselämäMaaseudun TulevaisuusTaloussanomatRadio NovaTaloustaitoKarjalainenIlkka–PohjalainenEtelä-SaimaaUusi SuomiSavon Sanomat

Miten menojen karsiminen onnistuu käytännössä?

“Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot” – helpommin sanottu kuin tehty. Miten menojen karsiminen ja tulojen lisääminen onnistuu käytännössä?

Konkreettinen säästötavoite tekee säästämiseen sitoutumisesta helpompaa. Ei myöskään kannata vähätellä säästämiensä summien määrää, sillä pienetkin summat ovat jo suuri voitto.

Otatko jo nämä huomioon säästösuunnitelmassasi?

  • Vältä turhia ostoksia ja harkitse ostosten tarpeellisuutta.
  • Ostosten ajoittaminen: esimerkiksi talvivarusteet voi saadakin halvemmalla kesäaikaan.
  • Etsi tarjouksia ja alekoodeja.
  • Vertaile hintoja.
  • Suosi ilmaisia harrastuksia ja aktiviteetteja.
  • Karsi käyttämättä jäävät palvelut, kuten kuntosalijäsenyydet ja suoratoistopalvelut.

Itselleen parhaimmat säästökohteet löytyvät usein omaa budjettia tarkastelemalla. Mikäli budjettiin erittelee mahdollisimman tarkasti eri menot, voi listasta löytääkin kohteen, josta voisi hyvin säästää. 

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Puskurirahasto suojaa taloutta yllättäviltä menoilta

Oma budjetti ohjaa sitä, miten rahaa voi käyttää kuukauden aikana. Entä, jos kuukauteen sattuukin yllättävä lisämeno?

Budjetin hallinnassa auttaa niin sanottu puskurirahasto. Taloudellinen puskuri on arjen yllättäviä menoja varten säästetty rahasumma. Puskurin avulla budjetti ja talous kokonaisuudessaan eivät mene sekaisin, vaikka kohdalle osuisikin taloudellisia vastoinkäymisiä.

Suositeltava puskurirahaston summa on yleensä noin kolmen kuukauden nettopalkkaa vastaava summa. Koronasulkujen aikana moni lomautetuksi tai työttömäksi jäänyt kuitenkin huomasi, ettei pieni kertymä tilillä autakaan pidemmän päälle. Oman puskurirahaston kokoa voi siis itse arvioida, mikäli isommalla summalla tuntee olonsa turvatummaksi.

Puskurirahaston luominen voi tuntua vaikealta, jolloin on parasta aloittaa pienellä summalla ja kasvattaa sitä vähitellen. Puskurirahaston avulla rahaa voi käyttää ilman pelkoa yllättävistä kuluista.

Kannattaako energiansäästöön satsaaminen?

Sähkön hinnan noustessa moni alkoi kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, miten sähkönkulutusta voisi vähentää omassa arjessa. Miten energiansäästöä voisi tuoda pitkäjänteisesti omaan arkeen?

Helppoja arjen sähkönsäästövinkkejä:

  • Sammuta valot ja sähkölaitteet, kun et käytä niitä.
  • Vältä energiasyöppöjä, kuten suuritehoisia tietokoneita tai televisioita, jotka kuluttavat paljon energiaa.
  • Tarkista, voisitko vähentää kodin lämmitystä vaikkapa vain asteella.
  • Säästä vettä ja energiakuluja käyttämällä vähemmän kuumaa vettä ja laskemalla veden käyttöä.

Näiden pienten arjen säästövinkkien lisäksi moni on harkinnut panostavansa rahallisesti energiatehokkaisiin vaihtoehtoihin niin, että rahaa säästyy pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi vanhan jääkaapin voi vaihtaa uuteen, joka on jo paljon energiatehokkaampi. Myös aurinkopaneeleiden ja muiden uusiutuvien energiamuotojen hankkiminen voi olla säästön kannalta järkevää.

Mikä yhdistelylaina? Yhdistä lainat ja säästä tuntuvasti

Mikäli lainoja on kertynyt enemmän kuin yksi yllättävien tai suunniteltujen menojen vuoksi, kannattaa harkita yhdistelmälainaa. Lainojen yhdistäminen helpottaa taloudenhallintaa ja pienentää lainakustannuksia.

Yhdistelmälainalla rahoitat olemassa olevat lainat, kulutusluotot, osamaksusopimukset tai luottokorttivelat uudelleen paremmilla ehdoilla. Velan määrä pysyy siis ennallaan, mutta sen ehdot muuttuvat vanhoja sopimuksia edullisemmiksi. Säästön lisäksi lainojen yhdistäminen selkeyttää omaa taloutta, kun jatkossa maksettavaksi jää vain yksi yhdistelylaina.

Yhdistelmälainan säästö syntyy usein pienemmästä lainan korosta sekä pienemmistä kuukausittaisista palvelumaksuista. Yhdistelylaina mahdollistaa myös paremmin omaan talouteen sopivan kuukausierän.

Lainojen yhdistäminen mahdollistaa Sortterin asiakkaille keskimäärin 277 euroa pienemmät lainanhoitomenot kuukaudessa.

Kilpailuta yhdistelylaina Sortterilla

Kuten olemme jo nähneet, saattaa maailmantilanne vaikuttaa runsaastikin arjen menoihin, kuten sähkön hintaan ja lainojen korkoihin. Silloin kilpailuttaminen onkin erityisen tärkeää.

Myös paras yhdistelylaina löytyy usein eri vaihtoehtoja vertaamalla. Kotimainen Sortter auttaa sinua etsimään mahdollisimman edullisen koron yhdistelmälainalle kymmenien pankkien ja rahoituslaitosten joukosta.

Yhdistelmälainan hakeminen ja tarjousten kilpailuttaminen Sortterilla on:

  • Ilmaista – kumppanimme eli pankit ja rahalaitokset, maksavat meille yhteistyöstä komissioita.
  • Turvallista – teemme yhteistyötä vain luotettavien lainantarjoajien kanssa ja palveluympäristömme on tietoturvaltaan korkealaatuinen.
  • Nopeaa – lainojen yhdistäminen tapahtuu joustavasti jopa saman päivän aikana, kun olet lähettänyt hakemuksen.

Edullisempien lainaehtojen lisäksi kilpailutat yhdistelmälainalle samalla paremmin talouteesi sopivan kuukausierän. Lainojen yhdistäminen on helppoa, ja siksi se kannattaakin tehdä säännöllisesti, jotta lainamenosi pysyvät kurissa korkojen heilahdellessa.

Niin sähkösopimukset, puhelin- ja nettiliittymät sekä vakuutukset kuin kaikki lainatkin kannattaa kilpailuttaa ennen sopimuksen allekirjoittamista. Myös olemassa olevien lainojen kilpailuttaminen säännöllisesti on taloudellisesti järkevää.

Nämä lainat kannattaa kilpailuttaa:

  • Uudet lainat – niin vakuudettomat kuin vakuudellisetkin.
  • Vanhat lainat – jo olemassa olevat luottosopimukset.
  • Yhdistelylainat – yhdistä lainat edullisemmaksi sopimukseksi.