Nainen Helsingissä
Takaisin blogiin

Lainavertailu – miksi ja miten?

Lainavertailu auttaa löytämään sinulle edullisimman lainan monien vaihtoehtojen joukosta. Ei siis kannata hakea ensimmäistä lainaa, joka osuu riittävän lähelle tarvettasi vaan vertailla lainoja ennen päätöstä. Lainavertailun tekeminen kannattaa aina, eikä lainaa kannatakaan ottaa ennen kuin on vertaillut useampia lainoja keskenään, sillä lainojen korot ja kulut vaihtelevat suuresti pankkien välillä: kalleimman ja halvimman lainan ero voi olla jopa tuhansia euroja.

Mitä lainavertailu on?

Lainavertailu tarkoittaa eri pankkien ja rahoitusyhtiöiden tarjoamien lainojen kulujen ja korkojen erojen vertailua. Lainavertailu on monelle tuttua ennen kaikkea asuntolainojen kohdalla, mutta lainavertailua kannattaa tehdä ihan kaikkien lainojen kohdalla, koska sillä voi säästää sievoisen summan. Lainavertailua voi tehdä itse omien laskelmien kautta, mutta siihen löytyy myös valmiita lainavertailupalveluita netistä.

Lainavertailu on palvelu, jonka avulla voit verrata lainatarjouksia. Sortterin lainavertailu esittää kaikki lainatarjoukset edullisuusjärjestyksessä todellisen vuosikoron mukaan. Sortterin lainatarjouksissa näytetään kaikki tiedot, joiden avulla vertailu onnistuu: lainasumma, korko, nimelliskorko, todellinen vuosikorko, kuukausierä ja tilinhoitomaksut. Lainatarjouksissa ei ole pientä printtiä, joten et joudu itse murehtimaan, mikä tulisi itse huomata tarjouksesta ja ottaa huomioon.

Miten lainavertailu toimii?

Lainavertailussa täytät lainahakemuksen, jonka perusteella saat lainatarjouksia pankeilta ja rahoituslaitoksilta. Sortterin lainavertailua käyttäessäsi saat yhdellä hakemuksella useamman tarjouksen, jotka ovat valmiiksi vertailukelpoisia eli niissä olevat tiedot ovat samanlaisia. Lainat esitellään todellisen vuosikoron mukaisesti edullisuusjärjestyksessä. Vertailtuasi lainatarjoukset voit valita tarjouksista itsellesi sopivimman lainan.

Lainavertailu kannattaa aina, sillä lainojen koroissa ja kuluissa on eroja. Lainan korot ja kulut näkyvät lainan todellisessa vuosikorossa, joka kertoo lainan kokonaiskulut. Laina-aika, lainan määrä ja mahdollinen rinnakkaishakija vaikuttavat lainan korkoon, ja lainat ovat aina henkilökohtaisia. 

Kenelle lainavertailu on tarkoitettu?

Lainoja kilpailuttaessasi sinun pitää täyttää tietyt edellytykset, jotta pankit ja rahoituslaitokset voivat tehdä tarjouksia, joita voit vertailla. Sortterin lainavertailu on tarkoitettu kaikille sellaisilla hakijoille:

  • jotka ovat täysi-ikäisiä
  • joilla on pysyvä asuinpaikka Suomessa
  • joilla palkka- tai eläketulot ovat säännölliset
  • joiden tili on suomalaisessa pankissa
  • joilla raha-asiat on hoidettu moitteettomasti ja joilla ei ole maksuhäiriömerkintöjä

Luotonmyöntökriteerit vaihtelevat pankkien välillä ja siksi kannattaa ottaa huomioon, että osa pankeista voi vaatia esimerkiksi isommat tulot tai pidemmän työhistorian. Lisäksi ikäraja vaihtelee pankeittain. Lisäksi rinnakkaishakijan kanssa mahdollisuus saada lainaa nousee, sillä pankki arvottaa kaksi hakijaa luotettavammaksi takaisinmaksajaksi kuin yhden hakijan.

Lainahakemuksen täyttäminen ja sen kautta lainojen vertailu ei edellytä lainan nostamista Sortterin palvelussa. Lopullisen päätöksen lainan nostamisesta teet sinä. Kun päätät vertailla lainoja, täytä lainahakemus aina huolellisesti, sillä väärät tiedot voivat johtaa kielteiseen lainapäätöksen, jolloin et pysty vertailemaan lainoja ollenkaan tai vaihtoehtoisesti kalliimpaan lainaan, joka ei kerrokaan todellisuutta.

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logo

Lainalaskuri auttaa selvittämään lainan kulut

Lainalaskurin käyttö on vaivaton ja nopea tapa selvittää lainan kulut. Ole kuitenkin tarkka, että käyttämäsi lainalaskuri näyttää kaikki oleelliset tiedot, jotta et tee päätöstä vaillinaisilla tiedoilla.

Lainalaskurilla pystyt selvittämään helposti, millaiseksi lainan kuukausimaksu muodostuu, kun muutat lainasummaa ja laina-aikaa. Lainan kuluja, kuten korkoa, tilinhoitomaksua ja lainan perustamiskustannuksia, voi olla haastava hahmottaa ilman lainalaskuria, jos lainantarjoaja näyttämä kuukausierä sisältää kaiken ilman erittelyä.

Sortterin lainalaskuri näyttää, mitä kuluja laina pitää sisällään, kuinka ison summan ne yhdessä muodostavat ja kuinka monta maksuerää laina sisältää. Lisäksi laskuri näyttää laina-ajan vaikutuksen lainan kustannuksiin eli mitä pidempi laina-aika niin sitä isommiksi lainan kulut kasvavat. Sortterin lainalaskuri näyttää seuraavat tiedot, jotta pystyt vertailemaan lainoja:

  • kuukausierän
  • maksuerien määrän
  • nimelliskoron
  • todellisen vuosikoron
  • korkokustannukset
  • tilinhoitomaksut
  • lainan ja kustannusten yhteismäärän

Kaikista tärkein luku on todellinen vuosikorko, joka pitää sisällään kaikki lainan kulut yhdistettynä. Laskuria pystyy käyttämään muun muassa kulutusluoton, joustoluoton, luottokorttien tai osamaksujen kustannusten laskemiseen.

Näin löydät itsellesi sopivimman lainan

  1. Käytä lainalaskuria selvittääksesi, miten lainan kulut ja korot vaikuttavat lainan kokonaiskustannuksiin. Lainalaskurin avulla näet, miten lainasumma ja laina-aika vaikuttavat maksettavaan kuukausierään ja lainasta syntyviin kustannuksiin.
  2. Kun olet löytänyt taloudellesi sopivimman lainan, vertaile ja kilpailuta lainat, jotta löydät pankin tai rahoituslaitoksen, joka pystyy tarjoamaan juuri sopivimman lainan sinulle.
  3. Muista, että voit myös yhdistää olemassa olevia lainoja, luottokortti- tai osamaksuvelkoja yhdeksi yhdistelylainaksi. Näin voit säästää lainojen kustannuksissa ja helpottaa taloudellista tilannettasi. Lisäksi voit maksaa lainan pois nopeammin kuin luotonantajan kanssa on sovittu. Omaa taloutta ei kuitenkaan kannata laittaa liian tiukalle maksamalla lainaa pois mahdollisimman nopeasti. Sopivan kokoinen laina on maksettavissa helposti, vaikka välillä tulisi yllättäviä kuluja. 

Vertaile lainat Sortterin kautta ja säästä kuluissa

Vertailemalla lainoja voit säästää aikaa ja paljon rahaa. Lisäksi lainojen vertaileminen ei ole iso vaiva. Ensinnäkin lainojen vertaaminen on maksutonta ja nopeaa palvelumme kautta. Täyttämällä hakemuksen voit saada lainatarjoukset muutamassa minuutissa. Saat myös useamman lainatarjouksen, joita on helppo verrata keskenään. Lainatarjoukset esitetään sinulle aina edullisuusjärjestyksessä ja tarjouksien tiedot esitetään läpinäkyvästi ilman piilokuluja tai pientä printtiä. Me Sortterilla pidämme tietosi visusti turvassa ja toimimme vain luotettavien tahojen kanssa, joten lainojen vertailu kauttamme on turvallista. Palvelumme on rakennettu parhaita tietoturvakäytäntöjä noudattaen.

Vertaile lainat jo tänään ja täytä hakemus Sortterin palvelussa. Vertailemme lainat puolestasi noudattaen reilun lainavertailun periaatteita.

Takaisin blogiin