Kuka voi hakea lainaa?

Kuka voi hakea lainaa?

Voiko kuka vain hakea lainaa ja miten lainan korko määräytyy hakijakohtaisesti? Entä voiko saada lainaa ilman luottotietoja? Lainanantajien välillä on pieniä eroja siinä, millä kriteereillä lainaa myönnetään. Voidaan kuitenkin listata muutamia ohjenuoria siihen, kuka voi hakea lainaa. Nämä peruskriteerit on hyvä olla hallussa ennen lainahakemuksen täyttämistä.

Lainaa ilman vakuuksia

Vakuudellisessa lainassa vakuus toimii osoituksena lainanhakijan maksukyvystä. Vakuutena voi toimia esimerkiksi asunto, kesämökki tai pankkitalletus. Vakuudeton laina taas tarkoittaa lainamuotoa, jossa lainanhakija ei tarvitse erillisiä vakuuksia lainan saamiseksi.

Vakuudettoman lainan tapauksessa lainanhakijan on siis muuten osoitettava pankille tai rahoituslaitokselle, että tämä pystyy maksamaan lainan takaisin. Lisäksi vakuudettoman lainan lainasummat ovat vakuudellista lainaa pienemmät. Esimerkiksi Sortter tarjoaa lainaa 1000–60 000 euroa. Laina-aika taas on tavallisesti 1–15 vuotta.

Vakuudetonta lainaa käytetään usein esimerkiksi remontointiin, auton hankkimiseen tai vaikkapa jo olemassa olevien lainojen yhdistämiseen. Lainan hakeminen on helppoa ja nopeaa: lainahakemus tehdään yleensä netissä, ja asiakas saa lainapäätöksen usein jopa saman päivän aikana.

Myönteinen lainapäätös edellyttää aina lainantarjoajan luotonmyöntökriteerien täyttymistä. Lainanhakijan on hyvä tietää yleisimmät kriteerit, joita lainan myöntämiseen vaaditaan.

Sortter mediassa

YLE UutisetIlta-SanomatIltalehtiKauppalehtiMtv3 / MTV uutisetHelsingin SanomatTalouselämäMaaseudun TulevaisuusTaloussanomatRadio NovaTaloustaitoKarjalainenIlkka–PohjalainenEtelä-SaimaaUusi SuomiSavon Sanomat

Lainaa hakevan yleisimmät kriteerit

Vaikka pankkien ja rahoituslaitosten luotonmyöntämisen kriteereissä onkin hienoisia eroja, voidaan silti koota yhteen tiiviisti yleisimmät lainan myöntämisen ehdot.

Voit hakea lainaa, jos:

  • olet täysi-ikäinen
  • asut pysyvästi Suomessa
  • sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot
  • sinulla on tili suomalaisessa pankissa
  • sinulla ei ole maksuhäiriömerkintöjä.

Suomalaiset pankit ja rahoituslaitokset myöntävät lainaa vain pysyvästi Suomessa asuvalle. Pysyvästi Suomessa asumisella tarkoitetaan, että henkilöllä on ollut pysyvä asuinpaikka Suomessa viimeiset kolme vuotta. Hakijalla täytyy myös olla suomalaiset pankkitunnukset ja suomalainen puhelinnumero.

Luottopäätökset perustuvat aina hakijan kokonaisarviointiin. Osa lainantarjoajista saattaa esimerkiksi vaatia toista suuremmat tulot tai pidemmän työhistorian. Myös luotonmyönnön ikärajoissa on hienoista vaihtelua pankkien välillä.

Onko lainaa hakevan iällä merkitystä?

Pankkien asettamien yleisten kriteerien tarkoitus on pienentää lainanmyöntäjien luottotappioriskiä. Myös lainan hakijaa suojellaan niin, ettei lainaa myönnetä henkilölle, joka ei pystyisi maksamaan sitä takaisin.

Lainanantajat ovat muun muassa määritelleet lainaehtoihin hakijan iän: hakijan tulee olla lainantarjoajasta riippuen vähintään 18–25-vuotias.

Opiskelijat voivat saada vakuudetonta lainaa, mutta heitä koskevat samat kriteerit kuin muitakin lainaa hakevia henkilöitä. Myös opiskelijoilta odotetaan säännöllisiä tuloja sekä moitteetonta maksuhistoriaa. Käytännössä siis opiskelijalla tulee olla vakituinen työpaikka, jotta tämä saa vakuudetonta lainaa. Opiskelijalle ensisijainen tapa kattaa arjen kuluja ja yllättäviä rahamenoja onkin valtion takaama opintolaina.

Joillain pankeilla saattaa olla yläikäraja lainan hakemiselle, mutta yleisesti ottaen eläkeläisiä kohdellaan samoin kriteerein kuin muitakin asiakkaita. Eläkettä pidetään vakaana ja varmana tulona – siinä missä palkkaakin.

Voinko hakea lainaa ilman luottotietoja?

Yleisesti pankit ja rahoituslaitokset vaativat, että hakija on hoitanut raha-asiansa moitteettomasti eikä tällä ole maksuhäiriömerkintöjä. Osa lainanantajista on kuitenkin ymmärtäväisiä ja myöntää hakijoille lainaa ilman luottotietoja.

Kun luotonmyöntäjät arvioivat lainahakemuksen hyväksymistä, he keskittyvät hakijan takaisinmaksukyvyn arvioimiseen. 

  • Jos esimerkiksi lähetät lainahakemuksen Sortterin palvelun kautta, tarkistamme lainantarjoajan asettamat ehdot ennen hakemuksen lähettämistä eteenpäin. 
  • Lainantarjoajat arvioivat myös itse erikseen jokaisen hakemuksen ennen lainapäätöksen tekoa. 
  • Hakijalle ei siis tarjota lainaa, mikäli tällä ei ole tarvittavaa takaisinmaksukykyä.

Mikäli hakija saa myönteisen lainapäätöksen, on hänen hyvä vielä katsoa saadut tarjoukset läpi ennen lainan ottamista. Lainaa ei kannata hakea nopeasti ja hätiköidysti korkealla korolla, mikäli hakijan taloustilanne on jo valmiiksi vaikea.

Lainan takaisinmaksun on tarkoitus kulkea arjessa mukana niin, ettei se kuormita liikaa omaa taloutta. Kehotammekin ennen lainan hakemista arvioimaan mahdollisimman rehellisesti omaa maksukykyä. Tärkeintä on ottaa oma talous hallintaan ja hakea rohkeasti apua, mikäli oma taloustilanne tuottaa päänvaivaa.

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankSweepBank logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Lainaa myönnetään katsoen hakijan kokonaiskuvaa

Lainanmyöntäjä teettää hakijasta riskikartoituksen, joka määrää pitkälti lainan kulut. Lainanhakijan tilannetta arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Siksi lainahakemus kannattaakin täyttää mahdollisimman tarkasti ja todenmukaisesti.

Lainan korkotasoon vaikuttaa muun muassa:

  • Arvioitu maksukyky eli palkka tai eläke: säännölliset tulot parantavat mahdollisuutta saada lainaa edullisella korolla.
  • Työtilanne: pitkään jatkunut vakituinen työsuhde on pankille merkki taloudellisesta vakaudesta.
  • Aiemmat lainat ja niiden määrä.
  • Laina-aika: pankki tarjoaa tavallisesti pidemmälle maksuajalle pienempää korkoprosenttia. Huomaa kuitenkin, että pidempi maksuaika tarkoittaa myös lainanottajalle enemmän lainakuluja.
  • Lainan käyttötarkoitus: suuremmat lainat, kuten autolainat ovat usein edullisempia kuin muutaman tuhannen euron kulutusluotot.

Lainaan vaikuttaa myös positiivisesti, mikäli kuluttaja hakee lainaa rinnakkaishakijan kanssa. Rinnakkaishakija voi olla kuka tahansa, joka myös täyttää lainantarjoajan kriteerit lainanhakijalle. Usein rinnakkaishakija on oma puoliso. Luotonmyöntäjän näkökulmasta useampi lainanhakija merkitsee pienempää riskiä, joten yhteislainaa voikin saada paremmilla ehdoilla.

Kilpailuta lainat Sortterin ilmaisella palvelulla

Ennen kuin otat lainatarjouksen vastaan, on sinun kannattavaa varmistua siitä, että myönnetty laina on varmasti itsellesi se edullisin. Kotimaisen Sortterin palvelu auttaa sinua vertailemaan lainat onnistuneesti.

Lainojen kilpailuttaminen on osa vastuullista talouden hallintaa: kilpailuttamalla lainat et maksa turhia piilokuluja.

Edullinen laina löytyy palvelumme avulla varmimmin, kun täytät hakemuksen mahdollisimman huolellisesti ja ilmoitat tarkat tiedot kaikkiin hakemuskenttiin. Usein pankit vaativat todistuksen ilmoitetuista tuloista ennen lainan siirtämistä tilille. Näin varmistamme, että hakijalle myönnettävä laina on juuri hänen taloudelleen sopivin.

Yhdellä hakemuksella voit saada 20 lainanantajan räätälöidyt lainatarjoukset jopa saman päivän aikana. Järjestämme tarjoukset edullisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron mukaan. Todelliseen vuosikorkoon lasketaan siis lainan kaikki kulut mukaan lukien esimerkiksi avaus- ja käsittelymaksut pelkän viitekoron sijaan. Näin voit helposti valita lainatarjouksista sen, joka sopii parhaiten juuri sinun tilanteeseesi.

Oletko hakemassa lainaa? Kilpailuta lainat ja valitse edullisin vertailusta!