Inflaatio näkyy vahvasti nuorten arjessa
Inflaatio tarkoittaa tavaroiden ja palveluiden hintojen laaja-alaista nousua. Tällöin yhdellä eurolla saa vähemmän kuin ennen, eli euron arvo laskee. Inflaatioon vaikuttaa enemmän sellaisten tuotteiden hintojen nousu, joihin käytetään paljon rahaa. Hyvä esimerkki tällä hetkellä tästä on sähkö.
Epävarma taloustilanne on ollut viime aikoina vahvasti esillä mediassa. Monet kokevat uutistulvan jatkuvan seuraamisen jopa ahdistavana. Kun joka suunnasta tulee viestiä huonoista ajoista, voi myös oman tulevaisuuden suunnitteleminen tuntua vaikealta.
Nuoret tavallisesti opiskelevat tai elävät muuten uransa alkuaikoja, jolloin rahaa ei usein ole määräänsä enempää. Haastavan taloustilanteen edessä oman talouden hallinnan tärkeys korostuu entisestään. Budjetoinnin ja talouden hallinnan ei kuitenkaan tarvitse olla mörköjä, vaan mielenrauhaa tuovia apuvälineitä, jotka auttavat inflaation edessä.
Epävarmuus hintojen nousun kehityksestä ei toki ole täysin aiheetonta: huhtikuussa inflaatio oli 5,7 prosenttia, mutta kesäkuussa se nousi jopa 7,8 prosenttiin. Tavallisesti tavoitteena olisi kahden prosentin inflaatio, mutta hintojen nousu näyttää jatkuvan vielä tulevaisuudessakin.
Erityisesti polttoaineiden hintojen nousu on puhuttanut jo aiemmin. Viimeisimpänä ollaan kuitenkin keskusteltu sähköpulasta ja sitä seuranneesta sähkön hinnan noususta.
Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet 10 prosenttia. Inflaatio näkyy melko lailla kaikissa elintarvikkeissa, vaikka erityisesti kalan ja kahvin hinnat ovat erityisesti nousseet. Myös kananmunat ovat kallistuneet harvinaisen nopeasti.