Yhdistelylainalla paremmat ehdot vanhoille luotoille
Lainojen yhdistäminen tarkoittaa olemassa olevien lainojen, kulutusluottojen tai luottokorttivelkojen uudelleen rahoittamista paremmilla ehdoilla. Lainoja yhdistettäessä velan määrä pysyy ennallaan, mutta sen ehdot muuttuvat vanhoja lainasopimuksia edullisemmiksi.
Lainojen yhdistäminen voi kuulostaa ajatuksen tasolla työläältä tai kalliilta ratkaisulta. Näin ei kuitenkaan ole: lainojen yhdistäminen nimenomaan helpottaa talouden hallintaa ja pienentää lainakustannuksia.
- Lainoja yhdistettäessä nykyiset luotot maksetaan pois ja aiemmin syntyneet velat keskitetään yhden lainasopimuksen alle.
- Lainojen yhdistelyn myötä voimaan jää vain yksi lainasopimus, jota lyhennetään luotonmyöntäjälle sovituissa maksuerissä.
- Jos sinulla on useampi laina, voit maksaa ne pois yhdellä edullisemmalla yhdistelylainalla ja säästää lainakustannuksissa. Näin sinun ei tarvitse lyhentää lainoja moneen eri paikkaan ja käyttöösi jää enemmän rahaa.
- Kilpailuta laina 60 000 € asti
- 100 % asiakkaan puolella
- 100 % ilman piilokuluja
- 100 % suomalainen palvelu
Yhdistelylainan säästöt
Säästö lainojen yhdistämisestä syntyy usein sekä pienemmästä lainan korosta, että pienemmistä kuukausittaisista palvelumaksuista.
Lainojen yhdistäminen ei ole välttämätöntä, mutta se on usein taloudellisesti kannattavaa. Lainojen yhdistäminen mahdollistaa sekä pienemmät lainakulut, että paremmin omaan talouteen sopivan kuukausierän.
Useista lainoista tai luottokorteista kertyvät korot ja tilinhoitopalkkiot jäävät lainojen yhdistämisen myötä pois, kun maksettavaksi jää vain yksi laina ja yhden lainan kustannukset.
Pienempien lainakustannusten myötä suurempi osa lainanlyhennyksistä kohdistuu jatkossa lainapääomalle, jolloin laina lyhenee nopeammin ja tulee aikaisemmin takaisin maksetuksi.
Lainojen yhdistäminen on järkevää, kun haluat päästä veloista mahdollisimman nopeasti eroon tai haluat neuvotella lainan lyhennysaikataulun paremmin talouteesi sopivaksi.
Lainat kannattaa yhdistää ennen kaikkea näiden syiden takia:
- pienemmät lainakustannukset – säästöä koroissa ja kuluissa
- alhaisemmat korot ja kulut – laina lyhenee nopeammin
- vain yhden lainan kuukausierä – talouden budjetointi helpottuu
- joustava maksusuunnitelma – kuukausierän sovittaminen omaan talouteen on helpompaa
Lainojen yhdistämisessä on kyse olemassa olevien lainojen tai luottokorttien keskittämisestä ja korvaamisesta yhdellä edullisemmalla maksusopimuksella.
Yhdistelylainan korko
Yhdistelylainan korko määräytyy hakemasi lainasumman, oman maksukykysi sekä yhdistelylainaa tarjoavan pankin tai rahoituslaitoksen mukaan. Mitä suurempaa lainasummaa haet, sitä matalampi yhdistelylainan korko yleensä on.
Pankit voivat myöntää yhdistelylainaa alimmillaan 4 % korolla. Mahdollisuuksien mukaan lainahakemus kannattaa täyttää yhdessä rinnakkaishakijan kanssa, jolloin pankit voivat myöntää yhdistelylainan pienemmällä korolla. Rinnakkaishakija voi olla esimerkiksi avio- tai avopuoliso.
Lainojen yhdistäminen – muista myös luottokortit ja osamaksut
Kun yhdistät lainasi, kannattaa omaa taloutta tarkastella kokonaisuutena. Saat lainojen yhdistämisestä suurimman hyödyn, kun siirrät kaikki vakuudettomat lainat tai luotot yhden edullisemman lainasopimuksen alle.
Voit yhdistää seuraavat lainat ja luottotuotteet:
- kulutusluotot
- luottokorttivelat
- osamaksusopimukset
- muut lainat
Lainojen yhdistäminen kannattaa tehdä olemassa olevien lainojen lisäksi myös luottokorttiveloille tai osamaksusopimuksille. Usein luottokortit tai osamaksusopimukset kerryttävät kuukausittaisia tilinhoitomaksuja sekä korkoja ja sitä kautta turhia kustannuksia. Luottokortin ja osamaksusopimusten korko voi olla jopa 20 %, joten näidenkin lainojen yhdistäminen kannattaa.
Yhdistelylainan avulla maksat vain yhden lainan kulut useamman maksusitoumuksen sijaan, mikä osaltaan helpottaa talouden hallintaa.
Usein kysyttyä yhdistelylainasta
Lainojen yhdistäminen tarkoittaa useamman lainan, rahoitussopimuksen, kulutusluoton tai luottokortin takaisinmaksamista yhdellä lainalla, joka kattaa kaikki tai suurimman osan aiemmista veloista. Lainojen yhdistämisen tarkoitus on kuitata nykyiset velat pois. Lainojen yhdistämisen myötä lyhennettäväksi jää vain yksi laina useiden maksusitoumusten sijaan.
Voit yhdistää haluamasi lainat, luotot tai maksusopimukset aina 60 000 euroon asti. Lainojen yhdistämisen myötä saat kulutusluotoista, pienlainoista, luottokorteista tai osamaksusopimuksista kertyvät korot ja lainakustannukset kuriin. Asuntolainat kannattaa yleensä jättää lainojen yhdistelyn ulkopuolelle tai yhdistää asuntovakuudellisena lainana, sillä niiden korko on usein vakuudettomia lainoja matalampi.
Voit yhdistää lainat Sortterin avulla, kun:
- olet vähintään 20-vuotias
- sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot
- sinulla ei ole maksuhäiriömerkintöjä.
Lainat kannattaa yhdistää, sillä voit saada pienemmät lainakustannukset, alhaisemmat korot ja kulut, maksat vain yhden lainan kuukausierää ja maksusuunnitelmastasi tulee joustavampi.
Yhdistä lainat ja säästä lainakuluissa
Lainojen kilpailuttaminen kannattaa aina – olipa kyseessä sitten kulutusluotto, joustoluotto, autolaina tai yhdistelmäalaina. Kilpailuttaminen on ainoa tapa varmistua siitä, ettet maksa lainastasi turhia kuluja.
Lainojen kilpailuttaminen Sortterin kautta on:
- Helppoa – saat jopa 20 lainatarjousta yhdellä hakemuksella
- Maksutonta – lainojen kilpailuttaminen on sinulle ilmaista
- Turvallista – palvelu toimii salatussa ympäristössä ja tietosi pysyvät turvassa
- Läpinäkyvää – näet kaikki lainakulut selkeästi eriteltyinä.
Sortter vertailee ja kilpailuttaa lainatarjoukset aina asiakkaan etu edellä. Vertailussa näet helposti lainojen kokonaiskustannukset, kuukausierän, koron sekä muut lainaan liittyvät maksut – ja tietenkin todellisen vuosikoron: edullisin laina löytyy vertailemalla todellisen vuosikoron mukaan. Sortter järjestää tarjoukset aidosti edullisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron mukaan. Sortter on reilu lainavertailu, jossa voit kilpailuttaa pankit läpinäkyvästi ja saada lainan edullisemmilla ehdoilla.
Näin lainojen kilpailutus toimii käytännössä
- Lähetä hakemus.
- Tutustu lainatarjouksiin ja valitse sopivin.
- Allekirjoita lainasopimus lainanantajan kanssa verkkopankkitunnuksilla.
- Laina maksetaan pian tilillesi – jopa saman päivänä.
Toimimme yhteistyössä vastuullisten pankkien ja rahoituslaitosten kanssa. Voit kilpailuttaa lainat palvelumme avulla, kun:
- Olet vähintään 20-vuotias.
- Sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot.
- Olet hoitanut raha-asiat moitteettomasti, eikä sinulla ole maksuhäiriömerkintöjä.
Halvin yhdistelylaina löytyy vertailun avulla
Halvin yhdistelylaina löytyy pyytämällä henkilökohtaiset lainatarjoukset pankeilta ja rahoituslaitoksilta. Sortterin avulla tavoitat kymmeniä lainanantajia nopeasti ja ilmaiseksi - vain yhdellä hakemuksella.
- Valitse tarvitsemasi lainasumma ja toivomasi laina-aika
- Lähetä maksuton hakemus - saat ensimmäiset lainatarjoukset heti
- Valitse haluamasi yhdistelylaina ja maksa nykyiset lainat pois
Haluamme tehdä lainavertailusta sinulle mahdollisimman helppoa ja ennen kaikkea reilua. Esitämme kaikkien laitarjousten korot ja kulut avoimesti ilman pientä printtiä, tai vaikeita sopimusehtoja.
Vertaa pankit ja yhdistä lainasi Sortterin avulla. Saat ensimmäiset lainatarjoukset heti hakemuksen jätettyäsi ja paras yhdistelylaina sekä pienin korko löytyy vertailustamme helposti.
Lainojen yhdistäminen Sortterin avulla on helppoa ja nopeaa
Etsimme sinulle edullisimman koron yhdistelylainalle useiden pankkien ja rahoituslaitosten joukosta, kun haluat säästää lainakustannuksissa. Paras yhdistelylaina löytyy eri vaihtoehtoja vertaamalla. Pienin korko ei kuitenkaan ole suoraan edullisimman yhdistelylainan merkki, sillä sen lisäksi tulee huomioida myös todellinen vuosikorko sekä lainaan liittyvät avausmaksut ja kuukausikustannukset, kuten tilinhoitomaksu.
Yhdistelylainan hakeminen ja tarjousten kilpailuttaminen Sortterin avulla on helppoa ja ilmaista. Suosittelemme sinulle aina edullisinta yhdistelylainaa, mutta jätämme valinnan sinulle - sinä päätät, minkä lainatarjouksen valitset vai valitsetko lainkaan!
- Yhdistä lainat tarpeesi mukaan 60 000 € asti
- Laina-aika 1–20 vuotta
- Korko alkaen 4 %
- Yhdistä lainat ilman vakuuksia
Maksa velat yhdistelylainalla
Mistä lainaa velkojen maksuun? Kun usean eri lainan kulut painavat päälle, voi harkita lainojen yhdistämistä. Useista pienemmistä lainoista ja osamaksusopimuksista koostuvat velat on järkevää yhdistää yhdeksi lainaksi, jonka voi maksaa pienemmissä omaan talouteen sopivissa erissä pois. Näin lainan maksaminen helpottuu huomattavasti, kun laskuja tulee usean lainan sijaan vain yhdestä lainasta kuukausittain.
Lisäksi kuukausittain maksettava summa voi laskea jopa satoja euroja ja lainasta kertyvät kulut pienentyä. Velkojen maksaminen ja korvaaminen uudella yhdistelyyn tarkoitetulla lainalla toimii parhaiten tilanteessa, jossa sinulle on kertynyt monia osamaksu- ja luottosopimuksia, joiden kulut ja korot ovat suuria sekä maksuajat lyhyitä.
Sortter kannustaa kaikkia suunnitelmalliseen ja järkevään rahankäyttöön. Uusia lainoja ei ole järkevää ottaa ilman selkeää ja suunniteltua tarvetta.
Lainojen yhdistäminen on useimmiten järkevää oman talouden hallintaa, jonka avulla voi laskea merkittävästi kuukausittaisten lainanhoitokulujen määrää ja saada joustoa omaan talouteen. Lisäksi pienemmät kulut ja korot tuottavat säästöä myös pidemmällä aikajänteellä ja velkojen maksu nopeutuu.
Velkojen maksaminen ja korvaaminen uudella yhdistelyyn tarkoitetulla lainalla toimii parhaiten tilanteessa, jossa sinulle on kertynyt monia osamaksu- ja luottosopimuksia, joiden kulut ja korot ovat suuria sekä maksuajat lyhyitä.
Löydä vertailusta sopiva yhdistelmälaina
Palvelumme avulla saat sinulle yksilöllisesti räätälöidyt lainatarjoukset nopeasti, jopa muutamassa minuutissa. Voit tutustua yhdistelylainojen korkoihin ja maksuehtoihin kaikessa rauhassa sekä valita itsellesi parhaan vaihtoehdon lainojen yhdistämiseen vertailustamme helposti.
Lainoissa kannattaa kiinnittää huomiota todelliseen vuosikorkoon, joka kertoo lainan todelliset vuotuiset kustannukset. Lainan nimelliskorko ei siis ole koko totuus lainan edullisuudesta, vaan todellinen vuosikorko on parempi mittari lainojen vertailemisessa keskenään. Näet jokaisesta lainatarjouksesta selkeästi lainan korot, kulut, maksuajan sekä kuukausierän suuruuden. Lainojen vertailu tai lainatarjouksen saaminen eivät sido sinua nostamaan tai yhdistämään lainojasi.
Kilpailuta yhdistelylaina Sortterin avulla ja yhdistä lainasi parasta korkoa ehdottavaan pankkiin.
Kilpailutettuja lainoja
Tämän verran olemme kilpailuttaneet asiakkaidemme lainahakemuksia viimeisen 30 päivän aikana.
Esimerkki 1: Yhdistä lainat ja säästä
Alla näet yksinkertaisen esimerkin siitä, mitä lainojen yhdistäminen tarkoittaa käytännössä ja minkälaisia säästöjä sen avulla voi saada.
Velkatilanne ennen lainojen yhdistämistä voi näyttää esimerkiksi tältä:
- 2 luottokorttia
- 1 kulutusluotto ja
- 1 verkkokaupan osamaksu
Yhdistettävät lainat
Luotto | Avoinna oleva lainasumma | Vuosikorko | Tilinhoitomaksu | Todellinen vuosikorko | Maksuaika | Kuukausierä | Takaisinmaksettava summa |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Nordea TUOHI | 2 300 € | 14,00 % | 5,00 € | 20,15 % | 18 kk | 147 € | 2 653 € |
OP Visa Gold | 1 000 € | 7,95 % | 6,45 € | 23,73 % | 12 kk | 93 € | 1 121 € |
Santander kulutusluotto | 4 000 € | 9,90 % | 6,00 € | 13,96 % | 30 kk | 157 € | 4 712 € |
Klarna joustava erämaksu | 2 200 € | 19,90 % | - € | 21,82 % | 24 kk | 204 € | 2 444 € |
Yhteensä | 9 500 € | – | – | – | – | 602 € | 10 930 € |
Yhdistelylaina – tilanne lainojen yhdistämisen jälkeen
Luotto | Avoinna oleva lainasumma | Vuosikorko | Tilinhoitomaksu | Todellinen vuosikorko | Maksuaika | Kuukausierä | Takaisinmaksettava summa |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Yhdistelylaina | 9 500 € | 8,50 % | 4,00 € | 9,85 % | 24 kk | 436 € | 10 460 € |
Esimerkki 2: Yhdistelmälainalla pienemmät kulut
Jokaiseen lainaan tai maksusopimukseen liittyy aina oma tarinansa siitä, miksi laina on alunperin otettu. Aika-ajoin on järkevää pysähtyä hetkeksi ja pohtia, onko ajan saatossa kertyneissä maksusopimuksissa yhä edelleen kilpailukykyiset ehdot. Tässä esimerkissä näytämme, miltä velkojen määrä voi näyttää ennen lainojen yhdistämistä, ja miltä se näyttää, kun nykyiset velat on maksettu pois yhdistelylainalla.
- Olet käynyt viime kesänä lomamatkalla ja hankit lentoliput luottokortillasi. Matkan hinnasta on maksamatta noin 800 euroa, jota lyhennät kuukausittain 60 euroa kuukausilyhennyksellä.
- Lisäksi olet hankkinut uuden polkupyörän kaupan omalla osamaksuvaihtoehdolla. Uuden pyörän hinnasta on maksamatta myös 800 euroa. Polkupyörästä on velkaa jäljellä 100 euroa.
- Sinulla on myös kolmesta eri vaateliikkeestä hankittuna vaatteita yhteensä 1000 euron arvosta, ja maksat näitä yhteensä 150 euroa kuukaudessa.
- Olet ottanut 5 000 euron joustoluoton auton hankintaan muutama vuosi sitten, josta on jäljellä 2 000 euroa, ja maksat sitä 150 euroa kuukaudessa.
- Lisäksi sinulla on auton huollosta pieni 300 euron suuruinen osamaksu, jota lyhennät 30 euroa kuukaudessa.
Esimerkkitapauksessa seitsemästä kulutusluotosta muodostuu yhteensä 490 euron kuukausierät. Kuluja ja korkoja tulee maksettavaksi joka kuukausi reilusti, joten päätät kilpailuttaa lainasi.
Jäljellä olevien luottojen yhteissumma on 4 900 €, joten kilpailutat itsellesi 5 000 € lainan kahden vuoden maksuajalla.
Koska olet hoitanut raha-asiasi hyvin, voit saada laskettua lainan kuukausierän 230 euroon*.
Voit siis maksaa kaikki nykyiset velat kerralla pois, ja kuukausieräsi voi laskea samalla jopa 260 euroon kuukaudessa.
*Tarjous voi vaihdella hakijasta, laina-ajasta ja muista tekijöistä johtuen. Saat henkilökohtaisen lainatarjouksen helposti täyttämällä lainahakemuksen.
Yhdistelmälaina nopeasti – jopa saman päivän aikana
Lainojen yhdistäminen tapahtuu joustavasti jopa saman päivän aikana, kun olet lähettänyt hakemuksen.
Osa yhteistyökumppaneistamme hoitaa aikaisempien luottojen ja lainojen poismaksun puolestasi. Tällöin lainanantaja tarvitsee tarkat tiedot yhdistettävistä lainoista, jotta ne tulevat varmasti maksetuiksi loppuun ja maksatukset kohdistuvat sinun velkasaldoosi.
Tarvittavia tietoja ovat:
- yhdistettävien lainojen ajankohtaiset saldot
- vanhojen lainojen poismaksussa käytettävät tilinumerot sekä lainat myöntäneiden pankkien tai rahoituslaitosten nimet
- poismaksussa käytettävät viitenumerot.
Jos sinulta pyydetään laskukopioita yhdistettävistä lainoista tai luotoista, varmista, että toimitat aina viimeisimmät tiedot. Tällöin lainojen yhdistäminen onnistuu nopeasti ja ylimääräisten korkojen tai lainanhoitokulujen kertyminen lakkaa heti lainojen yhdistämisen myötä.
Mikäli puolestaan hyväksyt sellaisen lainanmyöntäjän tarjouksen, joka maksaa rahat sinun tilillesi, voit maksaa vanhat lainat tai luotot pois itse omalta pankkitililtäsi. Tällöin rahat siirretään tilillesi heti – jopa samana päivänä. Ennen vanhojen lainojen poismaksamista kannattaa tarkistaa ajankohtaiset velkasaldot joko lainanmyöntäjän asiakaspalvelusta, verkkopankista tai viimeisimmästä laskusta.
Yhdistelmälaina helposti – hakeminen ja allekirjoittaminen
Lainojen yhdistämisen myötä pääset selkeyttämään omaa talouttasi nopeasti ja voit lyhentää jatkossa useiden lainojen ja luottokorttivelkojen sijasta vain yhtä edullista yhdistelylainaa. Tällöin sinun ei tarvitse maksaa erillisten lainojen kuluja, vaan löydät lainan takaisinmaksutiedot yhdestä ja samasta paikasta. Yhdistelylainan hoitaminen on monia maksusopimuksia helpompaa, kätevämpää ja usein merkittävästi edullisempaa.
Lainojen yhdistäminen on erittäin helppoa, ja se onnistuu Sortterin verkkopalvelussa alla olevien ohjeiden mukaan.
- Täytä maksuton hakemus Sortterin sivuilla
- Kilpailutamme sinulle edullisimman yhdistelylainan useilta pankeilta ja rahoituslaitoksilta
- Vertaile tarjoukset ja valitse itsellesi paras yhdistelylaina
- Allekirjoita lainasopimus pankkitunnuksilla
- Nykyiset lainat tai luotot maksetaan pois
- Lyhennä jatkossa vain yhtä edullisempaa lainaa
Lainat yhdistämällä voit saada paitsi edullisemmat lainaehdot, myös paremmin talouteesi sopivan kuukausierän. Lainojen yhdistäminen on helppoa, ja siksi se kannattaa tehdä säännöllisesti – olipa maksettavanasi vain muutama laina tai suurempi määrä luottosopimuksia.
Vinkit lainojen yhdistämiseen ja lainahakemuksen täyttämiseen
Lainojen yhdistäminen voi tuntua ensikertalaisesta jännittävältä, mutta yhdistelylainan hakemiseen pätee samat säännöt kuin minkä tahansa muun lainan ottamiseen. Lainojen yhdistämistä ei kannata turhaan pelätä tai lykätä, sillä velat järjestelemällä voit saada merkittäviä säästöjä lainakustannuksissa. Tärkeintä on täyttää lainahakemus huolellisesti ja antaa lainanantajille oikeat tiedot.
Alla muutama vinkki onnistuneen lainahakemuksen täyttämiseen sekä yhdistelylainan kilpailuttamiseen.
- Laske avoinna oleva velkasaldo – löydät tiedon nykyisten luottosopimustesi laskuista.
- Nykyisten luottosopimusten kustannukset – voit käyttää lainalaskuria havainnollistamaan, kuinka paljon maksat korkoa ja kuluja nykyisistä sopimuksistasi.
- Ota esille todistus tuloistasi – osa lainanantajista vaatii todistusta ennen lainan myöntämistä.
- Täytä hakemus huolellisesti – syötä tietosi ja tarkista tiedot ennen lainahakemuksen lähettämistä.
- Vertaile tarjouksia rauhassa – saamasi tarjoukset ovat voimassa 2–4 viikkoa.
- Älä jätä viime tippaan – jos tarjous vanhenee, et välttämättä saa enää uutta yhtä hyvää lainatarjousta.
Sortterin lainavertailu on yksi Suomen kattavimmista, joten uskomme löytävämme sinulle sopivan lainatarjouksen. Toimimme yhteistyössä luotettavien pankkien kanssa ja ajamme reilusti sinun etuasi. Avullamme voit saada yhdistelylainan paremmilla ehdoilla, kuin mitä saisit suoraan pankista haettuna.
Kokemuksia lainojen yhdistämisestä
Haluamme kehittää toimintaamme aktiivisesti, ja siksi kysymmekin asiakkailtamme jatkuvasti kokemuksia lainojen yhdistämisestä. Näin voimme auttaa löytämään parhaat yhdistelylainat jatkossa entistäkin paremmin. Lainojen yhdistäminen on yleistä paitsi pikavippien tai kulutusluottojen järjestelemiseksi, mutta yhä useammin myös luottokorttivelkojen maksamiseksi edullisemman koron yhdistelylainalla.
Asiakkaillamme on positiivisia kokemuksia lainojen yhdistämisestä Sortterin avulla.
Lue alta, mitä asiakkaamme sanovat lainojen yhdistämisestä:
- Kannattaa hakea yhdistelylaina Sortterin kautta. Suosittelen kokeilemaan!
- Helppo, hyvä ja nopea tapa yhdistää lainat.
- Lukuisista kilpailuttamistani vaihtoehdoista löytyi Sortterin kautta ehdottomasti edullisin vakuudeton lainatarjous sopivalla kuukausierällä.
- Helppous ja selkeys tekevät Sortterin palvelusta parhaan.
- Toiminta on selkeää ja nopeaa. Kulut ja korot hyvin esitettynä, joka on asiakkaan kannalta erittäin tärkeä asia, ettei tule yllätyksiä.
Lainojen yhdistämisen 6 hyötyä
Sen sijaan, että maksaisit useampaa lainaa tai luottokorttivelkaa, voit saada taloudellisia hyötyjä yhdistämällä nykyiset lainasi.
Yhdistelylainan hyödyt
- Pienempi korko – voit saada yksittäisiä maksusopimuksia pienemmän koron
- Pienempi kuukausierä – yhdistelylaina on joustavammin sovitettavissa omaan talouteesi
- Vältä turhat laskutuslisät tai tilinhoitomaksut – yksi laina tarkoittaa vain yhden lainan kuluja
- Selkeyttä talouteen – oman talouden hoitaminen helpottuu, kun lyhennettävänä on vain yksi laina
- Joustava maksusuunnitelma – yhdistelylainan takaisinmaksu onnistuu haluamallasi maksuajalla.
- Ajansäästö – pahimmillaan useiden eri lainojen maksaminen ja muistaminen kuukausittain on hermoja raastavaa ja saatat tarkistaa monta kertaa, oletko varmasti muistanut hoitaa jokaisen lainan ajallaan, oikeilla tiedoilla ja summilla.
Yhdistä lainat – keskimäärin 277 € pienemmät lainanhoitomenot kuukaudessa
Lainojen yhdistäminen mahdollistaa asiakkaillemme keskimäärin 277 euroa pienemmät lainanhoitomenot kuukaudessa.
Pienempi kuukausierä muodostuu usein paremmin talouteen sovitetuista lainaehdoista ja maksuaikataulusta sekä pienemmästä korosta.
Yhä useampi pankki ja rahoituslaitos tarjoaa nykyisten velkojen yhdistämiseen tarkoitettuja lainatuotteita. Pankkien välisen kilpailun ansiosta yhdistelylainan kuukausierä, korko sekä muut lainakustannukset voivat olla merkittävästi luottokortteja tai vanhoja lainasopimuksia edullisemmalla tasolla.
Yhdistä lainasi ja käännä taloutesi takaisin raitelleen maksamalla kalliit lainat pois.
Asiakkaidemme arvostelut
- Stina Söder28.9.2023 7.36.03
Erinomainen palvelu!
- Janne-Pekka Huuhtanen27.9.2023 7.23.18
Nopeaa ja helppoa.
- Blaster oque20.9.2023 8.25.48
Moi nopea päätös tulot 👍🏽
- Kancharin Kauhio19.9.2023 5.27.37
Kiitos paljon avusta
- Teuvo Multanen16.9.2023 21.13.10
Sain kauttanne maksettua yhden lainan
Yhdistä lainat ilman vakuuksia
Voit yhdistää nykyiset kulutusluotot, lainat tai luottokortit ilman, että sinun tarvitsee sitoa omaisuuttasi lainan vakuudeksi tai pyytää ketään takaamaan lainojen yhdistelyyn nostettavaa luottoa.
Tavoitat Sortterin avulla kymmeniä pankkeja ja rahoituslaitoksia, jotka myöntävät vakuudetonta yhdistelylainaa helposti ennakoitavissa kuukausierissä ja ilman aikaa vieviä vakuusjärjestelyitä.
Yhdistelylaina myönnetään usein pienellä korolla
Yhdistelylainan saa yleensä useampaa maksusopimusta pienemmällä korolla. Lainan korko määräytyy pankin tekemän riskiarvion lisäksi myös haetun lainasumman mukaan. Mitä suurempaa lainasummaa haet, sitä varmemmin saat yhdistelylainan pienellä korolla.
Lainojen yhdistäminen pienentää tilinhoitomaksuja
Lainojen lyhentäminen useampaan eri paikkaan kerryttää ylimääräisiä laskutuslisiä tai tilinhoitomaksuja usein aivan turhaan. Vaikka yksittäisen lainan tai kulutusluoton tilinhoitomaksut eivät välttämättä tunnukaan kuukausitasolla suurelta menoerältä, kertyy näistä laina-aikana usein suuri summa.
Esimerkiksi viiden euron kuukausittainen tilinhoitomaksu kerryttää 300 euron kustannukset viiden vuoden laina-aikana. Useampaa lainaa lyhentäessä tilinhoitomaksujen vaikutus kertaantuu, jonka vuoksi lainojen yhdistäminen on järkevää jo pelkästään pienempien tilinhoitomaksujen takia.
Lainojen yhdistäminen rinnakkaishakijan kanssa
Pankit tekevät lainatarjouksensa aina riskiarvioon perustuen. Tämän vuoksi yhdistelylainan saa usein edullisemmalla korolla, mikäli lainalla on kaksi hakijaa. Siksi lainat kannattaakin yhdistää yhdessä rinnakkaishakijan kanssa, mikäli se on mahdollista. Rinnakkaishakija voi olla esimerkiksi avo- tai aviopuoliso.
Rinnakkaishakijan kanssa pienin korko löytyy varmemmin ja saat todennäköisesti suuremman säästön lainojen yhdistämisestä.
Lainojen yhdistäminen tuo taloudellista mielenrauhaa
Lainojen yhdistäminen tuo selkeyttä talouteen
Useiden lainojen lyhentäminen voi vaikeuttaa oman talouden budjetointia. Lainojen yhdistäminen selkeyttää oman talouden suunnittelua, sillä yhden lainan maksuerän budjetointi on helpompaa useisiin samanaikaisiin maksusitoumuksiin verrattuna. Lisäksi luoton kustannusten arvioiminen sekä ymmärtäminen on helpompaa, kun maksat vain yhden luoton korkoa ja kuluja.
Kalleimmat lainat kannattaa yhdistää ensimmäisenä
Moni miettii, voiko lainat yhdistää osittain, jos niitä on kertynyt useampi. Vaikka kaikkien lainojen yhdistäminen edullisemmaksi sopimukseksi on usein ensisijainen tavoite, se ei aina ole mahdollista. Mikäli sinulla on useita lainasopimuksia tai osamaksuja, voit yhdistää lainat osittain. Tällöin kalleimmat lainat kannattaa yhdistää ensimmäisenä.
Joskus pankit tekevät lainatarjouksen pienemmälle summalle, eikä se riitä kaikkien lainojen siirtämiseen uuden luottosopimuksen alle. Tällöin kannattaa käyttää tarjottu yhdistelylaina kaikista kalleimpien lainojen yhdistämiseen. Myös lainojen osittainen yhdistäminen tuo säästöä talouteen, sillä silloin kaikista kalleimmat lainasopimukset saadaan päätettyä ja siirrettyä edullisemman lainasopimuksen piiriin.
Maksuaika vaikuttaa yhdistelylainan kuukausierään
Lainojen yhdistäminen onnistuu pitkällä, jopa 20 vuoden maksuajalla. Voit kokeilla lainalaskurillamme helposti, kuinka maksuaika vaikuttaa yhdistelylainan kuukausierään sekä lainakustannuksiin.
Pitkä maksuaika pienentää lainan kuukausierää, mutta myös nostaa lainan kustannuksia. Yhdistelylainan kuukausierä kannattaa mitoittaa niin, että rahaa jää muuhunkin elämiseen, vaikka taloudessa olisikin satunnaisesti normaalia suurempia menoeriä.
Voit halutessasi lyhentää yhdistelylainaa myös sovittua suuremmissa kuukausierissä tai maksaa sen kerralla pois ennenaikaisesti, jolloin lainan korko ja kuukausittaiset tilinhoitomaksut lasketaan vain käytetylle laina-ajalle.
Onnistuuko lainan siirto Sortterin palvelun avulla?
Lainan siirto pankista toiseen on mahdollista ja voi tuoda suuriakin säästöjä. Lainan siirto onnistuu helposti Sortterin vertailupalvelun kautta, jolloin voit samalla kilpailuttaa yli 20 lainanantajaa. Käytännössä lainan siirto tarkoittaa aiemmin otettujen lainojen siirtämistä parempia ehtoja tarjoavaan pankkiin. Myös useampien luottojen yhdistäminen on mahdollista lainan siirron yhteydessä.
Sortterin vertailupalvelussa paitsi siirrät muualta otetut kulutusluotot ja osamaksut, myös kilpailutat lainanantajat. Yhdistämällä ja siirtämällä kaikki luottosi voit säästää lainanhoitokuluissa.
Lainan siirtäminen tapahtuu seuraavasti:
- Laske yhteen, kuinka paljon siirrettävä velkasi on.
- Täytä lainahakemus Sortterin sivulla.
- Vertaile lainatarjouksia.
- Valitse sopivin tarjous ja allekirjoita sopimus pankin kanssa verkkopankkitunnuksilla.
- Maksa velkasi pois kokonaan yksittäisille lainanantajille. Jatkossa maksat vain yhden lainan kuukausierää.
Löydä edullinen yhdistelylaina avullamme
Mikä on järjestelylaina?
Järjestelylaina ja lainojen yhdistäminen menevät arkikielessä helposti sekaisin. Usein näillä termeillä tarkoitetaan samaa asiaa, mutta järjestelylaina voi olla myös aivan erilainen rahoitustuote yhdistelylainaan verrattuna.
Järjestelylaina tunnetaan perinteisesti pankin myöntämänä luottona, jolle on haettu ensin Takuusäätiön myöntämä takaussitoumus. Takauksen alaisen järjestelylainan ehdot ovat huomattavasti tiukemmat vakuudettomiin, ilman takausta myönnettäviin yhdistelylainoihin verrattuna.
Takuusäätiön myöntämään järjestelylainan takaukseen sisältyy noin kaksikymmentä ehtoa, joiden on täytyttävä. Näitä ehtoja ovat muun muassa takauksen hakijan vakiintunut elämäntilanne, riittävä maksuvara sekä luottotietomerkinnän rekisteröiminen velkajärjestelystä.
Takauksen voi saada korkeintaan 34 000 euroon saakka, mikäli hakijoita on yksi. Pariskunnilla takauksen enimmäismäärä on 45 000 euroa. Takaus on voimassa korkeintaan kahdeksan vuotta, eikä sitä voi hyödyntää esimerkiksi autolainan maksamiseen tai yksittäisen lainan järjestelyyn. Takauksen alainen järjestelylaina tulee käyttää täysimääräisesti olemassa olevien velkojen lyhentämiseen ja sen myöntäminen edellyttää nykyisten luottokorttien sekä tililimiittien lopettamista.
Näin lainojen yhdistäminen eroaa järjestelylainasta
Lainojen yhdistäminen tarkoittaa olemassa olevien velkojen kokoamista yhdeksi lainaksi. Yhdistämisen myötä nykyiset maksusitoumukset rahoitetaan uudelleen ja lopputuloksena maksettavaksi jää vain yhden lainan kuukausierä.
Lainojen yhdistämisen myötä kuukausilyhennykset ovat usein jopa satoja euroja alhaisemmat aiempiin lyhennyksiin verrattuna. Lainojen yhdistämistä tarjotaan järjestelylainan tavoin pankeissa ja rahoituslaitoksissa, mutta sille ei tarvitse hankkia takausta tai vakuuksia.
Lainojen yhdistäminen ilman takausta vaatii hakijalta normaalien luotonmyöntökriteerien täyttymisen ja esimerkiksi myöhässä olevat maksut voivat vaikeuttaa edullisen yhdistelylainan saamista. Tämän vuoksi lainojen yhdistely tulisikin tehdä heti, jos luottoja tai lainoja on maksettavana enemmän kuin yksi. Lainojen yhdistäminen onnistuu helpoiten silloin, kun sille ei ole taloudellisesti pakottavaa tarvetta, vaan tavoitteena on säästää lainakustannuksissa.
Ilman takausta haettavan yhdistelylainan voi käyttää joustavammin kuin takauksen alaisen järjestelylainan. Myös muut ehdot ovat joustavammat, eikä lainojen yhdistämisestä koidu merkintää luottotietorekisteriin. Lainojen yhdistäminen ilman takausta ei vaadi myöskään nykyisten maksu- tai luottokorttien lopettamista.
Kulutusluottojen yhdistäminen
Useiden eri kulutusluottojen kuukausittaisista maksuista huolehtiminen voi olla paitsi työlästä, myös kalliimpaa kuin vain yhden luoton kustannuksista huolehtiminen. Kun sinulla on monta erillistä lainaa, joudut maksamaan niiden tilin- ja lainanhoitokuluja sekä laskutuslisiä useaan eri paikkaan. Usean eri kulutusluoton pelkistä tilinhoitomaksuista voikin kertyä kuukaudessa merkittävä kuluerä. Kun yhdistät kulutusluotot yhdeksi lainaksi, on oman talouden hallinta yksinkertaisempaa. Aivan kuten muitakin lainoja hakiessa, myös yhdistelylainaa hakiessa kannattaa kilpailuttaa eri luotonmyöntäjät. Näin löydät yhdistelylainan helposti edullisemmalla korolla ja pidemmällä takaisinmaksuajalla. Kulutusluottojen yhdistäminen tuo selkeyttä ja joustavuutta kuukausittaisten lainakustannusten hoitoon.
Lainan kuukausierän muuttaminen
Lainojen kuukausieriä voi muuttaa kätevästi lainojen yhdistämisen yhteydessä. Kun haet yhdistelylainaa, sovit uuden lainanantajasi kanssa lainalle ehdot. Tässä vaiheessa lainan kuukausierän muuttaminen voi olla järkevää mikäli taloudellinen tilanteesi on muuttunut. Jos takaisinmaksukykysi on vahvempi kuin aiemmin, voit sopia lainanantajan kanssa aiempaa suuremmasta kuukausierästä. Mikäli taas toivot pienempää kuukausierää, onnistuu se usein yhdistämällä lainat ja pidentämällä yhdistelylainan maksuaikaa.
Lainan kuukausierän pienentäminen
Kun kuukausittaiset tulosi tai menosi muuttuvat merkittävästi ja täten lainan lyhentämiseen käytettävät varat pienenevät, voi lainan kuukausierän pienentäminen olla järkevää. Kun kyseessä on pysyvä elämäntilanteen muutos eikä pelkkä lyhennysvapaa riitä, kannattaa käydä lainanmyöntäjän kanssa läpi lainan kuukausierän pienentämisen ja laina-ajan pidentämisen mahdollisuutta. Pankkiin kannattaa olla ajoissa yhteydessä, jos pysyvä elämäntilanteen muutos siintää näkyvissä. On kuitenkin hyvä muistaa, että lainan kuukausierän pienentäminen ja samalla laina-ajan pidentyminen tuovat mukanaan pidemmällä aikavälillä lisää kustannuksia. Luonnollisesti laina-ajan pidentyessä maksat korkoa sekä tilinhoitokuluja aiempaa pidemmältä ajanjaksolta, jolloin lainan kokonaiskustannukset kasvavat.
Kun yhdistät jo olemassa olevat lainasi yhdistelylainaksi, saat lainalle paremmat ehdot. Tämä tarkoittaa usein pienempiä tilinhoitomaksuja ja pienempää korkoa. Mikäli kaipaat lainalle aiempaa pienempää kuukausierää, onnistuu sen sopiminen samalla, kun yhdistät olemassa olevat lainasi. Lainojen yhdistämisen yhteydessä lainalle sovitaan uusi kuukausierä ja eräpäivä.
Kilpailuttamalla yhdistelylainan voit vaikuttaa lainan kuukausierän suuruuteen ja valita useasta lainatarjouksesta sinulle sopivimman. Kun kilpailutat yhdistelylainan Sortterilla, saat lainatarjoukset jopa 20 eri lainanantajalta.
Lyhennys- ja maksuvapaa
Jos sinulla on hetkellisesti epävakaa taloudellinen tilanne ja lainan kuukausierän pienentäminen ja lainalyhennyksen eräpäivän vaihtaminen eivät sovi ratkaisuksi, voit hakea lainalle lyhennysvapaata. Silloin maksat lainasta sovitun ajan pelkästään korkoja. Itse lainapääomaa ei siis tällöin lyhennetä. Lyhennysvapaan kesto voi olla 1-24 kuukautta tilanteestasi ja toiveistasi riippuen. Pankki voi kuitenkin evätä lyhennysvapaan henkilöiltä, joilla on esimerkiksi useita maksuhäiriöitä tai myöhässä olevia maksuja ja lainan kuukausieriä. On myös hyvä huomioida, että lyhennysvapaa vaikuttaa laina-aikaan sekä lainan kokonaiskustannuksiin. Koska lyhennysvapaiden kuukausien myötä laina-aika pitenee, joudut maksamaan myös enemmän korkokustannuksia ja tilinhoitokuluja, jolloin lainan kokonaiskustannukset kasvavat. Lyhennysvapaata kannattaa siis ottaa harkiten ja tilanteen mukaan.
Toinen mahdollinen ratkaisu vain hetkelliseen maksukyvyn huonontumiseen on maksuvapaa kuukausi, joka tarkoittaa sitä, ettet lyhennä silloin lainaa, mutta et myöskään maksa muita lainaan liittyviä kuluja kuten korkoja. Kuukausieräsi siirtyy siis kokonaisuudessaan myöhemmin maksettavaksi. Maksuvapaata voi yleensä pitää yhden tai kaksi kuukautta vuodessa, mutta ne eivät voi olla peräkkäisiä kuukausia.
Mahdollisuudet lyhennysvapaan tai maksuvapaan pitämiseen vaihtelevat pankeittain, joten sitä kannattaa aina tiedustella suoraan pankista. Sortterin kautta saatujen lainatarjousten yhteydessä näet myös tiedon siitä, onko maksu- tai lyhennysvapaiden pitäminen mahdollista. Ennen maksu- tai lyhennysvapaan pyytämistä kannattaa kuitenkin aina tarkastella, onko sinulla kenties jotain ylimääräisiä kuukausittaisia menoja, joista voisit karsia, jotta lainan lyhennys voisi jatkua normaalisti.
Usein kysyttyjä kysymyksiä lainojen yhdistämisestä ja kilpailuttamisesta
Kiinnitä lainatarjouksissa huomiota tarjottuun lainasummaan, laina-aikaan, yhdistelylainan korkoon, mahdollisiin käsittelymaksuihin sekä todelliseen vuosikorkoon. Näin löydät itsellesi halvimman yhdistelylainan.
Kun haet yhdistelylainaa Sortterin kautta, suosittelemme sinulle palvelussamme aina edullisinta mahdollista vaihtoehtoa lainojen yhdistämiseen.
Osa pankeista myöntää yhdistelylainalle maksu- tai lyhennysvapaita kuukausia. Näet vertailussamme tiedon mahdollisuudesta maksu- tai lyhennysvapaisiin kuukausiin lainatarjouksen yhteydessä.
Kilpailuttaminen on ainoa tapa varmistaa, ettet maksa lainastasi turhia kuluja. Myös yhdistelmälaina kannattaa kilpailuttaa, jotta löydät itsellesi parhaiten sopivan lainan.
Lainojen yhdistäminen mahdollistaa asiakkaillemme keskimäärin 277 euroa pienemmät lainanhoitomenot kuukaudessa. Pienempi kuukausierä muodostuu usein edullisemmista lainaehdoista, pienemmästä korosta sekä paremmin omaan talouteen sovitetusta maksuaikataulusta.
Yhdistä lainat ja kilpailuta pankit – voit säästää lainakuluissa
Lue lisää lainojen yhdistämisestä
Etsitkö edullista yhdistelylainaa?
Täyttämällä hakemuksen voit saada kymmeniä tarjouksia – ilmaiseksi