Asumiskulujen jakaminen on yhteisasumisen ikuisuuskysymys, johon ei ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta. Käytännössä asumisesta syntyvien kulujen jako on aina vain asunnossa asuvien osapuolten välinen sopimus. Usein kulunjaosta olisi kuitenkin syytä sopia vähintään suullisesti, jotta myöhemmin olisi helpompi välttää ongelmatilanteita.
Asumisen kulunjakoa on syytä pohtia vieläkin tarkemmin, jos pariskunnasta vain toinen on asunnon omistaja. Tällöin on tärkeää miettiä sitä, miten kuukausittaiset kulut jakautuvat, kun parisuhteen osapuolista vain toisella on kontollaan asuntolainan kustannukset.
Tiivistelmä
- Asumiskulujen jakaminen perustuu aina pariskunnan väliseen sopimukseen, ja erityisen tärkeää se on, jos vain toinen omistaa asunnon.
- Yleinen käytäntö on, että omistaja vastaa yksin asuntolainasta, koroista ja kiinteistöverosta, kun taas muut asumiskulut voidaan jakaa tasan.
- Asuntolainan lyhennys kasvattaa omistajan varallisuutta, joten toisen osallistuminen ilman kirjallista sopimusta voi olla taloudellisesti epäedullista.
- Mikäli molemmat osallistuvat lainan lyhentämiseen, suositellaan kirjallista sopimusta mahdollisen hyvityksen varmistamiseksi erotilanteessa.
- Avioliitossa ilman avioehtoa omaisuus jaetaan puoliksi erossa, mutta avopuolisolla ei ole automaattista oikeutta kumppanin omaisuuteen.
- Avoliittolaki voi tarjota suojaa vain, jos parilla on yhteinen lapsi tai he ovat asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta.
- Kulunjaosta on hyvä sopia jo yhteen muutettaessa – selkeät pelisäännöt ehkäisevät riitoja ja epäselvyyksiä myöhemmin.
- Asumiskustannuksiin kuuluvat muun muassa vuokra tai vastike, laina, sähkö, vesi, kotivakuutus ja kiinteistövero, jotka muodostavat suuren osan kuukausibudjetista.