Muu laina
Näin tunnistat luotettavan lainavertailun
Huomioi laina-aika, kun yhdistät lainat
Kulutusluottojen korot elokuussa 2021
Kenelle joustoluotto sopii?
Velkakatto pyrkii hillitsemään kotitalouksien liiallista velkaantumista
Lainanvertailupalvelujen käyttäminen on lisääntynyt viime vuosina. Monet sivustot tarjoavatkin nykyään lainojen kilpailuttamista ja vertailua. Vaikka joukossa on monia luotettavia toimijoita, on sivustoihin syytä suhtautua kriittisesti. Näin varmistut siitä, ettet saat varmasti edullisen lainatarjouksen ja vertailu on tehty läpinäkyvästi.
Lainojen yhdistäminen voi olla fiksu tapa säästää rahaa ja helpottaa oman talouden hallintaa. Turhan pientä kuukausierää yhdistelylainaan ei silti kannata ottaa, sillä pidempi laina-aika nostaa lainan kustannuksia.
Kulutusluottojen korkotasossa ei ole nähtävissä elokuussa suurta heiluntaa. Valtaosa tarkastelussa olleista lainanantajista myöntää lainaa alle 10 % nimelliskorolla.
Joustoluotto on joustava apu monenlaisten ylimääräisten ja yllättävien menojen rahoittamiseen. Kaikissa elämänvaiheissa voi tulla vastaan suurempia kertamenoja. Joustoluotto onkin toimiva ratkaisu esimerkiksi opiskelijan, perheellisen, työttömän tai eläkeläisen lisäkassaksi.
Tuloihin sidonnainen velkakatto on vuoden 2021 puhutuimpia aiheita julkisuudessa. Toteutuessaan se saattaa muuttaa lainanottajien elämää, mutta mistä siinä oikeastaan on kyse?
Evästeiden avulla Sortter tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun.