Nainen seisoskelee portailla

Näin suomalaiset kilpailuttivat lainoja vuonna 2021

Miltä näyttävät vuoden 2021 tilastot lainan kilpailutuksesta? Kokosimme faktoja Sortterin vertailupalvelun kautta lainan kilpailuttaneista ja heidän ottamistaan lainoista.

Lainojen kilpailutus onnistuu nykyään todella vaivattomasti ja suomalaiset ovatkin oppineet hyödyntämään tätä mahdollisuutta. 

Teimme yhteenvedon Sortterin palvelussa vuonna 2021 jätetyistä luottohakemuksista. Käytännössä jokainen Sortterin kautta tehty luottohakemus on samalla myös lainojen kilpailuttamista, sillä kauttamme lainahakemus lähtee aina kerralla kaikille palvelussamme mukana oleville pankeille ja rahoituslaitoksille.

Aineistona käytimme kaikkiaan 78 000 Sortterin palvelussa vuoden 2021 aikana jätettyä luottohakemusta. 

Kuinka suurista summista oli kyse lainoja kilpailutettaessa?

Laskimme kuukausikohtaisesti Sortterin palvelussa lainat kilpailuttaneiden kuluttajien lainasummien keskiarvon. Pienimmillään keskimääräinen lainasumma oli toukokuussa, 10 611 euroa, ja suurimmillaan heinäkuussa, 13 277 euroa.

Koko vuoden lukuja tarkastelemalla oli havaittavissa, että kuluttajien hakemat lainasummat kasvoivat vuoden 2021 puolivälin jälkeen lähes 2 000 eurolla. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla vakuudettoman luottohakemuksen lainasumma oli keskimäärin 11 300 euroa. Jälkimmäisellä puoliskolla keskimäärin haettava pääoma nousi lähes 13 000 euroon. 

On mahdollista, että kiihtyvä inflaatio on alkanut heijastua kuluttajien hakemiin lainasummiin. Kun polttoaineiden ja sähkön hinnat nousevat, kuluttajien ostovoima muiden kohteiden osalta heikkenee. Tämä lisää ulkopuolisen rahoituksen tarvetta.

Luottohakemuksen hyväksymisasteen muutokset kulkivat aika lailla käsi kädessä lainasummien muutosten kanssa. Pääpiirteissään sellaisina kuukausina, joina keskimääräiset lainasummat olivat suurempia, oli myös hyväksymisaste korkeampi. Kuten lainasummatkin, hyväksymisaste oli korkeammalla tasolla vuoden loppupuoliskon aikana. 

Vuoteen 2020 verrattuna hyväksyttyjen luottohakemusten osuus kasvoi koko vuoden aikana peräti 18 %. Samaan aikaan suomalaisten luottokorttivelat ovat jatkaneet tasaista laskuaan: kulutusluottoa hakeneilla suomalaisilla on keskimäärin 4 100 euroa luottokorttivelkaa, kun vielä vuosi sitten vastaava luku oli noin 4 800 euroa. Laskua vuoden takaiseen on 14 %. 

Mitkä olivat kilpailutetun lainan tavallisimmat käyttökohteet?

Vuonna 2021 selkeästi yleisin syy lainojen kilpailuttamiseen Sortterin palvelussa oli olemassa olevien luottojen kilpailutus tai yhdistäminen. Jopa 42 % kulutusluotoista haettiin tähän tarkoitukseen.

Seuraavaksi suosituimmat käyttötarkoitukset kilpailutetulle lainalle olivat 

  • ajoneuvon hankinta (12 %)
  • remontointi (10 %)
  • sisustaminen ja kodin hankinnat (4 %)
  • elämiskustannukset (4 %)
illustration

Keitä lainan kilpailuttajat olivat?

Sortterilla lainansa kilpailuttaneet jakautuivat viiteen ryhmään pääasiallisen toimintansa perusteella: työntekijöihin, yrittäjiin, eläkeläisiin, opiskelijoihin ja työttömiin.  

Suomen väestössä näistä suurinta ryhmää edustavat työntekijät. Myös vuonna 2021 lainan kilpailuttaneista reilu enemmistö, 68 %, oli työntekijöitä. 

Seuraavaksi suurin ryhmä olivat eläkeläiset, joiden osuus kaikista lainan kilpailuttaneista oli 18 %. Vuoden 2021 loppupuoliskolla eläkeläisten osuus lainanhakijoista lähti hienoiseen kasvuun, mikä voi olla osittain seurausta inflaatiosta. Muihin sosioekonomisiin ryhmiin verrattuna eläkeläisten voi olla vaikea kompensoida hintojen nousua.

Näiden ryhmien jälkeen melko tasaväkisinä joukkoina lainan kilpailuttajina tulivat yrittäjät (5 %), työttömät (5 %) ja opiskelijat (4 %).

illustration

Kun lainan kilpailuttaneita tarkasteltiin tuloluokittain, luotonhakijat jakautuivat kolmeen ryhmään. 

  • Selvästi eniten lainoja kilpailuttivat keskituloiset hakijat, joiden tulotaso oli 2 000–3 999 euroa. Heidän osuutensa kaikista lainahakemuksista oli 56 %.
  • Toiseksi eniten lainojen kilpailutuksia tekivät hakijat, joiden tulot olivat alle 2 000 euroa. Heidän osuutensa koko joukosta oli 31 %.
  • Kolmantena ryhmänä 13 %:n osuudella hakemuksista olivat hyvätuloiset, 4 000 euroa tai enemmän tienaavat hakijat. 
illustration

Väliaikaisen korkokaton poistuminen lisäsi vanhojen lainojen kilpailuttamista

Vuonna 2021 kulutusluottojen korkoja säädellyt väliaikainen 10 %:n korkokatto oli voimassa 30.9.2021 saakka. Vaikka tämän jälkeen odotettiin korkojen nousevan, näin ei kuitenkaan käynyt. Vakuudettomien lainojen keskikorko kasvoi loppuvuodesta vain puolella prosenttiyksiköllä. 

Väliaikaisen lain voimassaolon päätyttyä lainojen kilpailuttaminen ja yhdistäminen sitä vastoin vilkastui huomattavasti.

Patoutunut luoton kysyntä purkaantui etenkin vanhojen lainasopimusten uudelleen kilpailuttamisena. Tämä selittää osaltaan senkin, miksi Sortterin osuus vuoden 2021 tilastoissa on suuri mitä tulee olemassa olevien luottojen kilpailutukseen ja yhdistämiseen lainojen käyttötarkoituksena. Tällä hetkellä vielä suurempi osuus luottohakemuksista, lähes 45 %, liittyy olemassa olevien lainojen yhdistämiseen tai kilpailuttamiseen.

Lainojen kilpailuttaminen kannattaa aina

Kuten vuodelta 2021 kootut tiedot osoittavat, kulutusluottoja ottavat eri sosioekonomisiin ryhmiin kuuluvat ja eri tulotasoja edustavat ihmiset. Lainan tarve voi tulla kenen tahansa eteen. Tärkeintä on kuitenkin huolellinen vertailu lainan ottamista suunniteltaessa. Lainantarjoajia on paljon ja niiden ehdoissa voi olla suurtakin vaihtelua. 

Lainojen kilpailutus auttaa sinua löytämään edullisen lainan kymmenien eri luotonmyöntäjien valikoimista. Mitä suurempaa lainasummaa haet, sitä tärkeämpää lainojen kilpailuttaminen on. Kilpailutus voi tuoda sinulle satojen tai jopa tuhansien eurojen säästöt laina-aikana. 

Laskimme, että Sortterin palvelun avulla asiakkaamme säästävät tyypillisesti 1 038 euroa luottokustannuksissa. Käytimme laskennan perusteena pankkien tammi-helmikuun 2021 aikana tekemiä lainatarjouksia, joiden lainasummat olivat 8 000–10 000 euroa. Säästön laskimme vertaamalla edullisimpia ja kalleimpia lainatarjouksia keskenään. Ilmoitettu säästö on lainakustannusten mediaani eli keskiluku, joka ilmoittaa lainakustannusten tyypillisen jakauman.

Kilpailuta lainat Sortterin avulla

Lainojen kilpailutus on helppoa, kun otat avuksi Sortterin palvelun:

  1. Lähetä hakemus netissä.
  2. Saat lainatarjoukset jopa muutamassa minuutissa.
  3. Valitse vaihtoehdoista sinulle parhaiten sopiva laina.
  4. Laina maksetaan tilillesi nopeimmillaan jo samana päivänä. 

Kilpailuttamalla lainatarjoukset Sortterin kautta saat yhdellä hakemuksella jopa kymmeniä lainatarjouksia. Suosittelemme sinulle aina halvinta mahdollista lainaa, mutta palvelumme käyttäjänä sinä päätät, minkä saamistasi lainatarjouksista hyväksyt.

Lainojen kilpailutus ei maksa sinulle mitään, mutta voi tuoda tuntuvia säästöjä. 

Kilpailuta lainat jo tänään ja säästä!