Mikä tulee olemaan suosituin automerkki vuonna 2023?
Takaisin blogiin

Mikä tulee olemaan suosituin automerkki vuonna 2023?

Suomalaisten suosiossa ovat pääsääntöisesti samat automerkit vuodesta toiseen, mutta bensiini- ja dieselautot antavat koko ajan enemmän tilaa hybridi- ja sähköautoille. Vuosi 2023 jatkaa tässä varmasti samaa rataa.

Viime vuosi oli autohankintojen osalta hiljaisempi kuin aikoihin, sillä uusia henkilöautoja rekisteröitiin Suomessa historiallisen vähän, 81 698 kappaletta. Suuntaus on ollut laskeva jo vuodesta 2019 lähtien, mutta tätä vuotta alempiin rekisteröintimääriin on jääty viimeksi 1990-luvun lamavuosina. Viime vuoteen verrattuna määrä laski 17 %.

Hiljentyneeseen autokauppaan voi olla useitakin syitä. Yksi vaikuttava tekijä on komponenttipula, joka on rajoittanut uusien autojen tuotantoa ja pidentänyt niiden tilausaikoja. Monissa liikkeissä tilauskirjat ovat olleet täynnä, mutta suuri osa viime vuoden aikana tilatuista autoista on edelleen toimittamatta ja rekisteröimättä.

Myös heikentyneet talousnäkymät ovat varmasti tuoneet epävarmuutta autohankinnan suunnitteluun ja saaneet monet lykkäämään ostopäätöksen tekoa. Samalla myös autojen hinnat ovat nousseet, joten investointi vaatii entistä enemmän harkintaa. Toisaalta ympäristöasioiden saadessa yhä enemmän huomiota autoilusta omaehtoisesti luopuva joukko kasvaa pikkuhiljaa.

Näistä muutoksista huolimatta suosituimpien automerkkien ja -mallien kärkipää vuonna 2022 on pysynyt hyvin samanlaisena kuin edellisenäkin vuonna. Myös autolainalle on ollut tasaisesti kysyntää.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella
  • usp item
    100 % ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 271 arvosteluun.
powered by

Suosituimmat automerkit eivät juuri edellisvuodesta muuttuneet

Suomalaiset ovat jo kauan olleet vannoutunutta Toyota-kansaa, ja se näkyi suosituimpien automerkkien listalla hyvin selvästi myös vuonna 2022. Kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista Toyotan osuus oli 18 % (14 464 kpl) ja listasijoitus ansaitusti ykkönen. 

Volkswagen säilytti kakkossijansa noin 9 % osuudella. Kärkiviisikosta löytyivät viime vuoden tapaan myös Kia, Skoda ja Volvo. Ainoa uusi tulokas kymmenen suosituimman automerkin listalla oli Nissan, joka pudotti viime vuonna kärkikymmenikössä olleen Hyundain alemmille sijoituksille.

Suosituimmat automerkit vuonna 2022 ja osuudet ensirekisteröidyistä henkilöautoista:

  1. Toyota (18,0 %)
  2. Volkswagen (8,9 %)
  3. Kia (8,6 %)
  4. Skoda (8,4 %)
  5. Volvo (8,4 %)
  6. Mercedes-Benz (6,4 %)
  7. BMW (6,1 %)
  8. Ford (4,3 %)
  9. Nissan (3,7 %)
  10. Audi (3,4 %)

Pankit ja lainanantajat

Pop PankkiResurs BankAktiaBank NorwegianNordax BankBigbankAvidaKaarnaTF Bank logoBroccFellow PankkiLea bankInstabankFerratumFixuraKomplett bankmyLenderBondoraCredigoHalino

Suosituimmat automallit painottuivat vahvasti tiettyyn merkkiin

Toyotan vahva suosio näkyi hyvin selvästi myös vuoden 2022 suosituimmissa automalleissa. Kun sitä edellisenä vuonna kymmenen kärjestä löytyi kolme Toyotan mallia, nyt niitä mahtui mukaan jopa viisi. Volvo puolestaan selvisi listalle toiseksi parhaiten edustettuna kahdella eri mallillaan.

Listan kärkikaksikko, Toyota Corolla ja Toyota Yaris, oli täsmälleen sama kuin vuonna 2021. Niiden osuus kaikista vuoden 2022 aikana rekisteröidyistä henkilöautoista oli huomattava: Corollan pyöreästi 6 % ja Yariksen 4 %. 

Uusia tulokkaita kymmenen listalla olivat Kia Ceed, Toyota Yaris Cross ja Toyota C-HR

Suosituimmat automallit vuonna 2022 ja osuudet ensirekisteröidyistä henkilöautoista:

  1. Toyota Corolla (5,8 %)
  2. Toyota Yaris (3,9 %)
  3. Toyota RAV4 (2,8 %)
  4. Volvo XC60 (2,5 %)
  5. Skoda Octavia (2,5 %)
  6. Kia Ceed (2,4 %)
  7. Toyota Yaris Cross (2,2 %)
  8. Nissan Qashqai (2,1 %)
  9. Volvo XC40 (2,1 %)
  10. Toyota C-HR (2,1 %)

Hybridi- ja sähköautot valtaavat vauhdilla alaa

Muutaman viime vuoden tilastoista näkyy selvästi, miten hybridi- ja sähköautot ovat lisänneet osuuttaan kaikista vuosittain ensirekisteröidyistä henkilöautoista. Vuodesta 2020 bensiini- ja dieselautojen rekisteröintimäärät ovat puolittuneet, kun taas hybridiautojen määrät ovat lisääntyneet noin 50 % ja sähköautojen määrä on yli nelinkertaistunut.

Eri käyttövoimilla toimivien autojen osuudet ensirekisteröinneistä:

BensiiniDieselEi-ladattava hybridiLadattava hybridiSähköMetaani
202223,56 %6,63 %31,47 %19,79 %17,79 %0,73 %
202131,23 %8,53 %28,54 %20,45 %10,31 %0,92 %
202047,29 %13,25 %19,42 %13,72 %4,40 %1,91 %

Jos komponenttipula ei olisi hidastanut hybridiautojen tuotantoa vuonna 2022, niiden prosenttiosuudet voisivat olla suurempiakin. Voisi siis veikata, että mikäli osien saatavuus paranee vuonna 2023, hybridiautojen suosio saattaa näkyä seuraavan vuodenvaihteen jälkeen tilastoissa vielä selvemmin.

Mitkä ovat vuoden 2023 suosituimmat automerkit?

Toyotan suosio on ollut niin vahvaa jo vuosien ajan, että on hyvin todennäköistä, että merkki tulee säilyttämään kärkipaikkansa tänäkin vuonna. Toyotalla on tarjolla laaja kirjo eri käyttövoimilla toimivia malleja, joten merkkiuskollistenkin autoilijoiden on helppo löytää valikoimasta tämän hetken tarpeeseensa sopiva vaihtoehto.

Seuraavien sijojen kesken tilanne oli vuonna 2022 todella tasainen, sillä seuraavien neljän listalle selviytyneen automerkin prosenttiosuudet olivat kaikki puolen prosenttiyksikön sisällä toisistaan. Tänä vuonna taisto kakkossijasta käydään siis todennäköisesti näiden merkkien, Volkswagenin, Kian, Skodan ja Volvon, välillä. Kaikilla näillä on runsas valikoima malleja eri kokoluokissa, joten edellytykset listalla pärjäämiseen ovat olemassa. 

Ratkaisevaksi tekijäksi suosituimpien merkkien listalla vuonna 2023 voi hyvinkin nousta autojen – erityisesti hybridi- ja sähköautojen – saatavuus

Etsitkö edullista autolainaa?

Kilpailuta autolainat Sortterilla

Auto on tyypillisesti hankinta, johon käytetään lainarahoitusta. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että autolainoissa on paljon eroja. Ensimmäistä tarjolla olevaa autolainaa ei siis kannata ottaa, vaan on järkevää vertailla lainojen kuluja ja ehtoja keskenään. 

Sortterin kautta autolainojen kilpailuttaminen on vaivatonta. Voit saada vakuudetonta autolainaa tarpeesi mukaan 1 000–60 000 euroa ja maksuaikaa 1–15 vuotta. Kun sinulle on myönnetty autolaina, olet autokaupoilla käytännössä käsirahaostajan asemassa. Se tuo sinulle mahdollisuuden reagoida tarjouksiin nopeastikin, oli sitten kyse uudesta tai käytetystä autosta.

Näin helppoa autolainan hakeminen Sortterilta on:

  1. Käytä tarvittaessa lainalaskuria sopivan kuukausilyhennyksen arvioimiseen. 
  2. Hae autolainaa netissä sinulle sopivimpana hetkenä. Se vie aikaa vain muutaman minuutin.
  3. Vertaile saamasi lainatarjoukset, jotka olemme järjestäneet valmiiksi edullisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron perusteella.
  4. Hyväksy valitsemasi lainasopimus allekirjoittamalla se verkkopankkitunnuksilla.
  5. Saat rahat tilillesi nopeasti, jopa saman päivän aikana.

Tekstissä on käytetty lähteenä Autoalan Tiedotuskeskuksen vuoden 2022 tilastoja.

Takaisin blogiin