Veneily - Sivu 2
Busterit vertailussa – mikä on paras moottorivene vuonna 2021?
Kesä siintää hyvää vauhtia horisontissa. Poikkeuksellisten aikojen takia kotimaan matkailu on edelleen suosiossa, ja se on nähtävissä myös venekauppojen tilastoissa. Ikisuosikkeja ovat suomalaiset Buster-alumiiniveneet.
Suomen suosituimmat moottoriveneet vuonna 2019
Veneiden myynti junnasi paikallaan suurimman osan 2010-luvusta. Edellinen huippuvuosi koettiin juuri ennen globaalia finanssikriisiä vuonna 2008. Talouden elpyminen ja taantumaa seurannut taloudellinen kasvu rantautui Suomeen muuta Eurooppaa myöhemmin, mikä verotti taantuma-ajalta myös veneiden myyntiä. Vielä vuonna 2018 moottorivenemyynnissä oli nähtävissä pientä hiipumista, mutta vesikulkuneuvojen ensirekisteröinnit kääntyivät jyrkkään nousuun vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Yhteensä vesikulkuneuvojen ensirekisteröinnit kasvoivat vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla 11,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
Kauneimmat saaristokohteet matkaveneilijälle Suomessa
Saaristomeri on luonnonvoimien aikaansaama paratiisi veneilijöille. Saaristomeri koostuu noin 40 000 saaresta, suurista avomerenomaisista merenselistä sekä jokisuita muistuttavista saarilabyrinteista. Saaristomeri on lisäksi yksi Euroopan laajimpia saaristoja. Suomen saaristo sijaitsee Lounais-Suomessa Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakuntien alueella. Meriin nähden alue on Selkämeren, Itämeren, Ahvenanmeren ja Saaristomeren keskellä. Kesäisin suurimmat saaret täyttyvät lomailijoista ja erityisesti veneilijöistä. Saaret tarjoavatkin upeat puitteet luonto- ja kulttuurielämyksistä nauttimiseen. Jokainen saaristokohde on omalla tavallaan ainutlaatuinen, mutta kaikkia kohteita yhdistää se, että niissä korostuvat Suomen kesän parhaimmat puolet.
Keltanokasta yli 30-jalkaisen matkaveneen omistajaksi – tilaisuus teki Henrikistä veneenomistajan
Joskus ajatus veneen omistamisesta konkretisoituu odottamatta. Näin kävi espoolaiselle Henrikille, joka aloitti veneharrastuksen viime kesänä veljensä yllättävästä ehdotuksesta. Usein veneilyharrastus aloitetaan pienestä moottorillisesta avoveneestä, mutta Henrikin ensiveneeksi valikoitui yli 30-jalkainen matkavene.
Uhka vai mahdollisuus? Ohjeet käytetyn veneen ostajalle
Kesä lähestyy ja venekuume voi iskeä yllättäen jo alkukeväästä. Käytetyn veneen ostaminen on varteenotettava vaihtoehto venekuumeen nujertamiselle niin aloittelevalle kuin kokeneemmalle veneharrastajalle. Käytettyjen veneiden kaupassa on kuitenkin omat koukeronsa. Kunnollisen kauppakirjan laatiminen on avainosassa käytettyjen veneiden kaupassa. Lisäksi ensiveneen ostajan on hyvä turvautua kokeneemman veneilijän näkemykseen veneen hintaa ja kuntoa arvioitaessa.