Odotus
Takaisin blogiin

Lainojen yhdistäminen – 6 tilannetta, jolloin lainat kannattaa yhdistää viipymättä

Lainojen yhdistäminen voidaan mieltää yhdeksi viimeisistä keinosta selviytyä maksuvaikeuksista. Toisin kuin luullaan, pitkälle venyneitä maksuvaikeuksia on kuitenkin lähes mahdotonta ratkoa yhdistelylainalla. Tästä huolimatta moni lykkää lainojen yhdistämistä aivan turhan pitkälle ja ajautuu vaikeuksiin, jotka olisivat olleet vältettävissä helposti.

Lainojen yhdistämisessä on kyse järkevästä taloudenpidosta

Lainojen yhdistäminen tarkoittaa yhden tai useamman maksusopimuksen järjestelemistä uudelleen. Järjestelemisen tarkoituksena on korvata nykyiset lainasopimukset edullisemmalla vaihtoehdolla tai pienentää liian suuriksi kasvaneita lyhennyseriä.

Pahoissa maksuvaikeuksissa olevan henkilön tilanteeseen yhdistelylaina ei usein enää auta. Pankit ja rahoitusyhtiöt myöntävät yhdistelylainoja ensisijaisesti asiakkaille, jotka ovat hoitaneet nykyisten lainojen lyhennykset ilman suurempia viivästyksiä tai maksuhäiriömerkintöjä.

Listasimme kuusi tilannetta, jolloin lainat kannattaa yhdistää aikailematta. Turha viivyttely lainojen yhdistämisen kanssa kerryttää ylimääräisiä korkoja ja kuluja sekä heikentää mahdollisuuksia löytää yhdistelylaina järkevillä ehdoilla.

Joudut laskemaan rahojen riittävyyttä ennen tilipäivää

Jos pankkitilin saldo hupenee lainojen lyhennyksiin ja joudut laskemaan rahojen riittävyyttä ennen seuraavaa tilipäivää, kannattaa pysähtyä hetkeksi.

Ovatko nykyisten lainojen kuukausierät liian suuria? Onko nykyisissä lainoissa varmasti niin pienet korot kuin mahdollista? Entä kuinka moneen paikkaan maksat tilinhoito- tai käsittelymaksuja joka kuukausi?

Liian suuret kuukausierät, turhat korkokulut tai päällekkäiset kuukausimaksut kerryttävät lähes huomaamatta ison menoerän kuukaudesta toiseen. Lainojen yhdistämisen myötä käyttöösi jää enemmän rahaa, eikä aika ennen seuraavaa tilipäivää enää tunnu niin pitkältä.

Nykyiset lainasopimukset ovat yli vuoden vanhoja

Uutta lainaa ei oteta, vaan nykyinen maksetaan takaisin niin pian kuin mahdollista. Kuulostaako tutulta?

Uuden velan ja uuden lainan ottaminen kannattaa pitää erillään. Uutta velkaa ei kannata ottaa, ellei sille ole aitoa tarvetta. Entäpä jos nykyisen velan voisi korvata paremmilla ehdoilla? Nykyisen velan voi kuitata yhdistelylainalla ilman, että velan määrä kasvaa lainkaan. Edullisempi yhdistelylaina lyhenee nopeammin, kun maksettavien korkojen ja kulujen osuus on pienempi.

Jos sinulla on yli vuoden vanha laina- tai luottosopimus, kannattaa tarkistaa millä korolla saisit lainan tällä hetkellä. Lainojen korot ovat laskeneet kautta linjan viimeisen vuoden aikana, eikä vanha sopimus välttämättä ole kilpailukykyinen nykyiseen korkotasoon verrattuna.

Tiesithän, että lainan voi maksaa takaisin etuajassa? Tämä on lakisääteinen kuluttajan oikeus, eikä siitä tarvitse olla mainintaa erikseen luottosopimuksessa. Sama oikeus pätee myös silloin, kun haluat korvata nykyisen velan edullisemmalla yhdistelylainalla.

Olet epävarma tulevaisuudesta

Talouden venyttäminen liian tiukalle voi kostautua elämäntilanteen muuttuessa tai yllättävien kulujen osuessa kohdalle.

Lainanlyhennyksiä ei pitäisi joutua miettimään arjessa ja pakollisten menojen jälkeen tulisi jäädä sen verran rahaa yli, että säästäminen on mahdollista. Tällöin pienet yllättävät kulut hoituvat ilman luottokorttia tai uuden lainan ottamista.

Kertyneiden säästöjen myötä myös elämäntilantilanteessa tapahtuvat muutokset ovat paremmin hallittavissa. Työpaikan vaihtaminen sekä äitiyslomalle tai eläkkeelle jääminen ovat tyypillisiä tilanteita, jolloin talouden menot pysyvät entisellä tasolla samaan aikaan, kun tulot pienenevät.

Jos et ole varma nykyisen tulotason säilymisestä seuraavina vuosina, maksueriä kannattaa pienentää hyvissä ajoin ennen mahdollisia muutoksia. Pienentyneet tulot vaikeuttavat lainojen yhdistämistä ja pahasti myöhässä olevat lyhennyserät voivat estää lainojen yhdistämisen kokonaan.

Et tiedä nykyisten lainojen korkoja tai kuluja

Tiedätkö mikä on luottokorttisi tai nykyisen lainasi korko? Entä tiedätkö kuinka paljon maksat korkoja tai tilinhoitomaksuja vuodessa? Jos nämä luvut eivät ole kirkkaana muistissa, et ehkä ole hetkeen miettinyt kuinka paljon voisit pienentää lainoista tai luottokorteista kertyviä kustannuksia.

Yhdistelylainojen hinnoittelu perustuu usein haettavan lainan suuruuteen. Pankit ja rahoituslaitokset voivat myöntää suuremmille lainasummille pienemmän koron, kun taas pienemmät lainat ovat usein koroltaan kalliimpia.

Tätä pankkien käyttämää hinnoittelulogiikkaa kannattaa hyödyntää heti, jos sinulla on yhdistettäviä lainoja tai luottoja vähintään kaksi kappaletta.

Laina tai luottokorttivelka lyhenee hitaasti

Tuntuuko, että olet lyhentänyt lainaa jo ikuisuuden, eikä sen saldo tunnu vähenevän millään? Syynä on todennäköisesti kallis luottosopimus, liian pitkäksi venytetty maksuaika tai molemmat näistä.

Kalliin luottosopimuksen tunnistaa viimeistään siitä, että sen vuosikorko on yli 20 %. Liian pitkän maksuajan puolestaan tunnistaa siitä, että valtaosa lainanlyhennyksestä hupenee korkojen kattamiseen eikä lainasaldo pienene ahkerista lyhennyksistä huolimatta.

Markkinoilla on myös luottoja, joita mainostetaan sillä, ettei niissä ole lyhennyspakkoa. Tämänlaisissa luotoissa koko lyhennyserä saattaa mennä pelkkien korkojen maksamiseen, kunnes luotto aikanaan erääntyy maksettavaksi. Lue näistä luotoista lisää täältä.

Jos sinulla on lainaa, jonka korko on yli 20 % tai lainamäärä ei tunnu lyhenevän, maksat todennäköisesti lainoistasi liikaa joka kuukausi. Mitä pikemmin yhdistät lainasi, sitä nopeammin pääset ylihintaisista luotoistasi eroon.

Lainoja tai luottokortteja on kertynyt kaksi tai enemmän

Kuulostaako tämä tutulta? Viisi euroa kuukaudessa on pieni raha, eikä sen takia viitsi nähdä vaivaa lainojen yhdistämiselle.

Lainojen tai luottokorttien kuukausittaiset tilinhoitomaksut ovat yleensä noin viiden ja kymmenen euron välillä. Kahdelle maksusopimukselle tämä tekee 10-20 euroa kuukaudessa, kolmelle 15-30 euroa ja niin edelleen.

Päällekkäisten tilinhoitomaksujen lisäksi pienten lainojen korot ovat usein kalliimpia yhdistelylainoihin nähden. Esimerkiksi 5 % -yksikön erotus koroissa tarkoittaa 10 000 euron lainasummalla hieman yli 41 euron säästöä kuukaudessa.

Lainojen yhdistäminen vie kaikkiaan aikaa noin 15 minuuttia. Pelkästään viiden euron kuukausittainen säästö tuo vuositasolle laskettuna 240 euron tuntipalkan, kun 40 euron kuukausittaisella säästöllä tuntipalkaksi tulisi jo 1920 euroa.

Lue myös 4 vinkkiämme lainojen yhdistämiseen.

 

Edellinen

Yritysrahoitus lainana, sijoituksena vai yritystukena?

Seuraava

Mihin Suomessa kannattaa suunnitella matkaa vuonna 2020? Vinkit jokaiselle vuodenajalle!

Takaisin blogiin