Yhdistelylainan avulla säästöjä vuoteen 2022

Yhdistelylainan avulla helposti säästöjä vuoteen 2022

Teitkö uudenvuodenlupauksen, että kasvattaisit säästöjäsi vuonna 2022? Lainojen yhdistäminen voi auttaa lupauksen lunastamisessa, kun yhdistät luotot yhdeksi helpommin hallittavaksi lainaksi.

Moni haluaa aloittaa uuden vuoden tekemällä lupauksia esimerkiksi oman hyvinvoinnin tai taloustilanteen kohentamiseksi. Rahan säästäminen on yksi esimerkki yleisistä uudenvuodenlupauksista.

Usein säästämistä saattavat jarruttaa ennen joulua tehdyt hankinnat. Perheen lahjat, jouluruoat ja matkat sukulaisten luokse voivat näkyä miinuksena lompakossa. 

Osamaksusopimusten, luottokorttivelan ja kulutusluottojen yhteenlaskettu summa saattaa olla suuri – aivan kuten kulujen aiheuttama taloudellinen stressikin. Kun yhdistät lainat, velan määrä pysyy samana kuin ennen, mutta lainaehdot muuttuvat aiempia luottosopimuksia edullisemmiksi.

Alkuvuosi on hyvää aikaa järjestellä taloutta yhdistelylainalla

Kuka haluaisi aloittaa uuden vuoden maksamalla luottokustannuksia, kun rahat voisi säästää johonkin itselle tärkeään? Jos sinulle kertyi joulun alla useita erilaisia maksuja, pohdi, olisiko yhdistelylaina sopiva ratkaisu. 

Jos haluat ryhtyä säästämään heti uuden vuoden alussa, yhdistämällä lainat saatat saada kaivattua säästöä aikaan. Yhdistelylainan ansiosta kuukausittaiset kulut pienenevät – joskus paljonkin.

Yhdistelylaina ikään kuin kokoaa kaikki hajanaiset maksut yhteen pinkkaan, oli kyseessä sitten luottokorttimaksut, osamaksut tai vaikka pikavipit. Käytännössä maksat yhtä lainaa vanhojen maksujen sijasta. Mikä antoisinta, kulut pienenevät, ja uusi vuosi voi alkaa puhtaalta pöydältä.

Moni saattaa epäröidä, kannattaako lainat yhdistää ja hakea vanhojen maksujen lisäksi uutta lainaa. Vaikka sinusta saattaa tuntua, että haet lisää luottoa, käytännössä näin ei ole.

Yhdistelylainan avulla yhdistät vanhat maksut yhdeksi luotoksi ja siten maksat jatkossa vain yhtä lainaa. Luottojen lukumäärä siis todellisuudessa vähenee.

Yhdistelylainan hyödyt

  • Pienempi korko. Korko voi olla pienempi kuin yksittäisissä maksusopimuksissa olevat korot.
  • Joustavuutta. Voit sopia joustavamman kuukausierän ja maksuaikataulun kuin aiemmissa luottosopimuksissa.
  • Säästöjä kuluissa. Yhdistelylainaan ei tule ylimääräisiä laskutuslisiä ja tilinhoitomaksuja, joita sinulle kertyy monista luottosopimuksista.

Tasapainoa talouteen. Saat selkeyttä ja mielenrauhaa omaan talouteen, sillä jatkossa huolehdit vain yhdestä lainasta jopa kymmenien “lippulappusten” sijasta.

Miten lainojen yhdistäminen toimii?

Kun päätät yhdistää lainat, aloita projekti kokoamalla vanhat maksut yhteen. Näin hahmotat, kuinka paljon lainaa todellisuudessa on. Tämä on tärkeä tieto, jotta saat käsityksen vanhojen maksujesi saldosta ja voit hakea niiden tilalle uutta, edullisempaa lainaa.

Sortterin palvelussa on mukana parisenkymmentä luotonmyöntäjää, joista jokainen, tai vain osa tekee sinulle lainatarjouksen, kun olet lähettänyt lainahakemuksen kauttamme. Saat lainatarjoukset My offer -sivustolle, josta pääset tutkailemaan, mikä olisi uuden lainasi hinta. 

Lainojen yhdistämisessä on tärkeää, että uuden lainan kulut eivät ylitä nykyisten velkojesi yhteenlaskettua määrää. Mutta miten yhdistät lainat käytännössä, jotta voit saada aitoa säästöä aikaan?

Näin voit säästää rahaa yhdistämällä lainat

  1. Aloita säästön tavoittelu täyttämällä maksuton lainahakemus Sortterin palvelussa.
  2. Sortter hoitaa kilpailutuksen puolestasi ja etsii edullisimman yhdistelylainan sinulle yhteistyökumppaneiltaan eli eri pankeilta ja rahoituslaitoksilta.
  3. Kun saat lainatarjoukset, vertaile niiden ehtoja ja kuluja toisiinsa. Suosittelemme sinulle luottoa, joka on hinnaltaan kaikkein edullisin perustuen todelliseen vuosikorkoon. Todellinen vuosikorko summaa yhteen kaikki lainasi kulut.
  4. Kun olet tehnyt päätöksesi nostaa yhdistelylainaa, allekirjoita lainasopimus turvallisesti verkkopankkitunnuksillasi.
  5. Maksa nykyiset luotot ja lainat samantien pois, jotta yhdistelylainan idea toteutuu. Näin saat aitoa säästöä aikaiseksi.
  6. Jatkossa lyhennät vain yhtä edullisempaa lainaa – taloudenhoito on selkeämpää ja rahaa säästyy muuhun kuin maksujen hoitamiseen.

Listan 5. kohta on ehkä kaikkein tärkeintä muistaa, kun yhdistät lainat: maksa vanhat maksut pois heti, kun saat uuden luoton tilillesi.

Kun tilille ilmestyy suuri summa rahaa, sen käyttäminen epäolennaisiin asioihin saattaa houkutella. Näin voi tapahtua aivan huomaamatta, kun olet vaikka tekemässä arkisia ostoksia.

“Eihän 50 euroa nyt niin iso juttu ole”, saatat ajatella. Todellisuudessa kaikki ylimääräiset hankinnat näkyvät lopulta ylimääräisenä velkana. Tämä johtaa siihen, että et lopulta saa niin paljon säästöä aikaiseksi kuin alunperin toivoit. Siksi vanhat maksut kannattaa hoitaa alta pois hetimmiten, jotta uutta velkaa ei pääse syntymään.

Paljonko voit säästää, jos yhdistät lainat?

Pieni vaivannäkösi lainojen yhdistämisen eteen palkitaan säästönä, mikä näkyy taloudessasi joka kuukausi. Sen sijaan, että tuskailisit vanhojen maksujen kanssa – joita voi olla pahimmillaan kymmeniä – saat huokaista helpotuksesta ja maksaa jatkossa vain yhtä lainaa.

Asiakkaamme säästävät keskimäärin noin 277 euroa kuukaudessa. Säästöä syntyy, kun kuukausittaiset lainanhoitomenot ovat pienemmät kuin vanhoissa maksuissa. 

Vanhoihin maksuihin, kuten luottokorttivelkaan tai osamaksuihin verrattuna yhdistelylainassa on usein:

  • Pienempi korko
  • Edullisemmat lainaehdot
  • Maksuaikataulu, joka voidaan sovittaa paremmin talouteesi

Koska pankit ja rahoitusyhtiöt tarjoavat nykyisin yhdistelylainaa, kilpailu pitää yllä edullisempaa hintatasoa. Jos kilpailua ei olisi, ainoa lainaa tarjoava pankki voisi määrittää hinnat mieleisekseen. Sinun kannattaa kilpailuttaa yhdistelylaina, jotta voit löytää sen luotonmyöntäjän, joka tarjoaa yhdistelylainaa edullisimmin.

Lainoissa on aina eroja – muista kilpailuttaa yhdistelylaina

Jos mielenkiintosi yhdistelylainaa kohtaan heräsi, sinun kannattaa kilpailuttaa laina ensin. 

Yhdistelylainatkin poikkeavat toisistaan eri lainanmyöntäjillä, jolloin kilpailuttaminen voi auttaa sinua löytämään lainamarkkinoilta omaan talouteesi sopivimman yhdistelylainan.

Kilpailuttaminen kannattaa, jotta et suotta maksa liikaa erilaisista hankinnoista.  

Lainat kannattaa vertailla todellisen vuosikoron mukaan, joka sisältää kaikki lainan kulut eli tilinhoitomaksut ja muut kulut. Se laina, jossa todellinen vuosikorko jää pienimmäksi, on sillä kertaa vertailun edullisin. 

Kilpailuta yhdistelylaina heti uuden vuoden aluksi ja käytä saamasi säästö siten kuin haluat.

Lue lisää