Taloustutkimus 2024: Suomalaisten rahatilanne on yhä kireä – helpotusta verrattuna vuoden takaiseen
Takaisin blogiin
# Ajankohtaista

Päivitetty:

Kirjoittaja Teija

Kirjoittaja:

Teija Välinoro

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Taloustutkimus 2024: Suomalaisten rahatilanne on yhä kireä – helpotusta verrattuna vuoden takaiseen

Uusin taloustutkimus osoittaa, että monilla kotitalouksilla taloudellinen tilanne on yhä haastava ja rahaa on käytössä vähemmän kuin vuosi sitten. Osalla kotitalouksista tilanne on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan ja positiivisia merkkejä on näkyvissä.

Sortterin teettämä Taloustutkimus toteutettiin jo viidettä kertaa. Tämän vuoden tutkimus tehtiin helmikuussa 2024 ja siihen osallistui 1 039 vastaajaa. Tulokset on painotettu kohderyhmää vastaavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan sekä talouden koon mukaan.

Vastaajien ikäjakauma oli tasainen: vain 18–25 vuotiaita oli vastaajissa muutama prosentti vähemmän ja yli 65-vuotiaita hiukan enemmän kuin muiden ikäryhmien edustajia. 

Vastaajien asuinpaikkana painottui pääkaupunkiseutu sekä muut Suomen isot kaupungit. Yleisin kotitalouksien koko oli kahden hengen talous: 

  • 43 % asui kahden hengen taloudessa
  • 36 % ilmoitti asuvansa yhden hengen taloudessa
  • kolmen hengen tai isompia talouksia vastaajista oli 21 %. 

Tutkimukseen osallistuneista työelämässä oli 54 % ja eläkkeellä olevia oli 27 %. Mukana oli myös opiskelijoita tai koululaisia 13 %:n edustuksella. Vastaajat edustivat kattavasti eri tuloluokkia: 40 % vastaajista ilmoitti bruttotuloikseen 2 000–4 000 euroa kuukaudessa, mutta mukana oli myös alle 2 000 euron kuukausituloilla eläviä sekä yli 4000 euroa kuukaudessa tienaavia.

  • usp item
    Kilpailuta laina 70 000 € asti
  • usp item
    Vakuutusetu asiakkaillemme
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 610 arvosteluun.
powered by

Nuorten aikuisten taloudellinen tilanne erityisen tiukka

Suomen kotitalouksia ovat viime vuosina ravistelleet monet taloudelliset haasteet, kuten inflaatio ja korkojen nousu. Viimeisen vuoden aikana ei ole kuitenkaan tapahtunut merkittävää muutosta sen suhteen, kuinka paljon kotitalouksilla jää rahaa käyttöön välttämättömien menojen, kuten asumis-, ruoka- ja vaatemenojen sekä lainanlyhennysten jälkeen, sillä verrattuna vuoden takaiseen tutkimukseen lukemat ovat hyvin samansuuntaisia.

Kaikista vastaajista kolmannes ilmoitti, että rahaa jäi käyttöön alle 300 euroa kuussa välttämättömien hankintojen jälkeen. Selkeästi esille nousee nuorten aikuisten talouden kireys: 18–25-vuotiaiden ikäryhmästä yli puolet vastasi, että rahaa jää käyttöön alle 300 euroa ja 24 %:lla nuorista rahaa jää vain alle 100 euroa käyttöön pakollisten menojen jälkeen. Luonnollisesti nuorten aikuisten ikäryhmässä muun muassa kesken olevat opinnot vaikuttavat tulotasoon sekä käyttöön jäävän rahan määrään. 

Muissa ikäryhmissä tilanne on jo parempi: yli 25-vuotiaiden kotitalouksissa suurimmalla osalla rahaa jäi yli 300 euroa ja noin viidenneksellä rahaa jäi jopa yli 1000 euroa kuukaudessa käyttöön välttämättömien menojen jälkeen.

IkäryhmäKäyttöön jää alle 300 euroa kuussa välttämättömien menojen jälkeenKäyttöön jää 300-800 euroa kuussa välttämättömien menojen jälkeenKäyttöön jää yli 800 euroa kuussa välttämättömien menojen jälkeenEi halunnut vastata
18-25 vuotta55 %18 %6 %21 %
26-35 vuotta31 %24 %32 %14 %
36-45 vuotta31 %29 %30 %10 %
46-55 vuotta24 %28 %35 %13 %
56-65 vuotta24 %29 %35 %11 %
yli 65 vuotta22 %34 %31 %13 %

Säästäminen päivittäisistä menoista on yleisin talouden tasapainottamisen keino

Vaikka havaittavissa on pientä muutosta parempaan, on toki monella kotitaloudella käytössään aiempaa vähemmän rahaa ja kuluttajat joutuvat pohtimaan. Selkeästi yleisin keino oman talouden tasapainottamiseen ovat olleet päivittäisissä elinkustannuksissa säästäminen. 

Erityisesti tämä korostuu 26–35-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa 70 % vastaajista ilmoitti tinkivänsä ruoka-, päivittäistavara ja lääkekuluissa. Vastaavasti heistä vain 14 % on ilmoittanut, ettei elinkustannusten nousulla ole ollut vaikutusta omaan talouteen. Myös näiden lukujen valossa voi päätellä, että taloustilanne haastaa erityisesti nuorempia sukupolvia.

Toiseksi käytetyin keino on ollut säästäminen energiakustannuksissa, kuten polttoaineissa ja sähkössä. Verrattuna viime vuoteen tämän osuus oli laskenut vastauksissa noin 10 %:lla, mikä selittynee mahdollisesti myös hintojen laskulla verrattuna viime vuoden sähkön hintaan. Muut keinot talouden tasapainottamiseen, kuten lisätyö, omaisuuden myyminen tai lainojen maksuaikataulujen uudelleen neuvotteleminen, ovat olleet kyselyn mukaan pienemmässä roolissa. 

Vaikka monella vastaajalla menojen vähentäminen on ajankohtaista ja rahaa käytössä hankintoihin vähemmän, eivät velaksi ostamisen summat ole merkittävästi muuttuneet:  

  • Puolet osallistuneista vastasi, ettei ole tehnyt ostoksia luottokortilla velaksi, nostanut kulutusluottoa tai käyttänyt osamaksusopimuksia. 
  • Noin neljännes vastaajista on hyödyntänyt luottokorttia, osamaksua tai kulutusluottoa alle 1000 euron summalla.
  • 2 % vastasi tehneensä ostoksia velaksi 10 000–20 000 euroa. 

Toisaalta taas verrattuna vuosiin 2022 ja 2023 on tämän vuoden tutkimuksen lukemissa havaittavissa hyvin pientä nousua niiden vastaajien määrässä, jotka kertovat käyttävänsä kulutusluottoa tai osamaksusopimusta rahoituskeinona. Sitä vastoin luottokortin käyttö on vähentynyt muutamalla prosentilla.

Vertailussamme mukana olevat lainanantajat:

Pop PankkiResurs BankAktia - logoBank NorwegianNordax Bank logoAvidaKaarnaTF Bank logoBrocc logoAlisa PankkiLea bankInstabankFerratum logoFixura logoMorrow Bank logoBondora logoCredigoHalino logoSvea Bank - logoremember logoSaldo

Tulevaisuudessa näkyy rahatilanteen kiristymistä mutta myös positiivisia merkkejä

Tutkimuksessa vastaajia  pyydettiin arvioimaan omaa taloustilannettaan verrattuna vuoden takaiseen, ja tässäoli havaittavissa muutosta parempaan suuntaan, jos vertaa saatuja vastauksia vuonna 2023 toteutettuun Taloustutkimukseen. 

Tämän vuoden tutkimukseen osallistuneista: 

  • 41 % vastasi, että rahaa jää tällä hetkellä vähemmän käyttöön kuin vuotta aiemmin 
  • 33 %:lle jäi saman verran kuin aiemmin
  • 17 % koki, että rahaa on jäänyt käyttöön enemmän.

Toki lukema niiden osalta, jotka vastasivat, että rahaa jää käyttöön vähemmän, on edelleen iso, mutta vastaava luku vuoden 2023 tutkimuksessa oli 51 %. Toisin sanoen tämän vuoden tutkimuksessa oli 10 % vähemmän kotitalouksia, joilla rahaa jää vähemmän käyttöön kuin vuosi sitten. Tämän vuoden tutkimuksessa oli hiukan kasvanut myös niiden vastaajien osuus, jotka kokivat rahaa jäävän käyttöön aiempaa enemmän.

Sekä vuonna 2023 toteutetussa että uusimmassa vuoden 2024 taloustutkimuksessa on täsmälleen sama osuus vastaajia (25 %)  jotka kokevat, ettei korkojen tai elinkustannusten nousu ole vaikuttanut omaan talouteen mitenkään. 

Miltä tulevaisuus tutkimukseen osallistuneiden silmin sitten näyttää? Lähes puolet (46 %) vastaajista on sitä mieltä, ettei käyttöön jäävässä rahamäärässä tule olemaan muutoksia. Tutkimukseen osallistuneista 16 % vastasi, että heillä tulee olemaan vuoden aikana enemmän rahaa käytössä. Erityisesti näin tilanteen näkevät 18–25-vuotiaat, joista jopa 26 % uskoo, että rahaa tulee jäämään käyttöön enemmän. 

Vaikka osa kotitalouksista ennustaa muutosta parempaan taloudellisen tilanteen suhteen, on tilanne noin kolmanneksella vastaajista päinvastainen ja he uskovat, että rahatilanne tulee kiristymään ja käyttöön tulee jäämään vähemmän rahaa vuoden aikana. 

Positiivista on kuitenkin tutkimuksen tulos, jonka mukaan selkeästi suurin osa kotitalouksista näkee, ettei seuraavan vuoden aikana kuukausittaisista kulutusmenoista tarvitse säästää. Kolmannes vastaajista arvioi, että vaikka säästöjä täytyisikin tehdä, olisi säästösumma enintään 250 euroa kuussa. Vain reilu 10 % vastaajista arvioi säästötarpeen olevan enemmän.

Kirjoittaja Teija

Kirjoittaja

Teija Välinoro

Teija on valmistunut tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja opiskelee parhaillaan työn ohessa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Kirjoittaminen on ollut Teijalle aina luontevaa niin vapaa-ajalla kuin työssäkin. Erilaisten tekstien suunnittelu ja tuottaminen ovat kuuluneet hänen työnkuvaansa reilun kuuden vuoden ajan. Pankki- ja rahoitusalan tekstejä Teija on tehnyt vuodesta 2023 alkaen.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin