Remontti

Remontti edessä? Näin pidät budjetin kurissa

Kylpyhuoneremontti, kodin pintaremontti, parketin uusiminen vai jokin muu remonttisuunnitelma? Tämän artikkelin vinkeillä teetät remontin aikataulussa ja pidät remonttibudjetin kurissa.

Suunnittele huolellisesti

Kukapa haluaisi täyttää varaston ylijääneillä remonttitarvikkeilla? Tai todeta remontin aikana, että jokin yksityiskohta jäi huomioimatta ja suunnitelmia joudutaan yllättäen muuttamaan?

Remontin suunnittelu on koko projektin tärkein vaihe. Yleensä sekä remontin kesto, että budjetti paukkuvat, mikäli toteutusvaiheeseen hypätään tietämättä tarkalleen mitä halutaan saada aikaiseksi.

Tee remonttisuunnitelmasta mahdollisimman yksityiskohtainen ja realistinen. Hahmottele ensin itsellesi tahtotila, miltä haluaisit lopputuloksen näyttävän. Inspiraatiota voi hakea esimerkiksi sisustuslehdistä, blogeista tai instagramista. Etenkin kylpyhuone- tai keittiöremonttia suunnittelevan kannattaa vierailla myös alan toimijoiden show roomeissa.

Kun kokonaiskuva halutusta lopputuloksesta alkaa muodostua, kannattaa tutustua kalusteiden ja materiaalien hintoihin. Tässä vaiheessa suunnitelmia on vielä helppo muuttaa, mikäli mieluisimmat materiaalit eivät hintansa vuoksi sovi budjettiin.

Huomioi budjettia laskiessasi, että kalusteiden sekä muiden näkyville jäävien materiaalien lisäksi kuluja kertyy myös työn osuudesta. Remonttikohteen mukaan lisäkustannuksia voi syntyä myös esimerkiksi eristeistä, ilmanvaihtoon tehtävistä muutoksista sekä sähkö- tai putkitöistä.  

Valitse luotettava remonttifirma

Edullisin remonttifirma voi käydä kalliiksi ja aikataulut venyä, mikäli pelkästään hinta määrää remontin tekijän valinnan. Vähintään yhtä tärkeää on painottaa tekijän luotettavuutta sekä aikaisempia referenssejä. Tällöin työ onnistuu varmimmin kerralla, eikä remontin jälkeä tarvitse paikkailla jälkikäteen.

Hyvä remonttifirma voi löytyä esimerkiksi kaveripiirin tai sukulaisten antamien suositusten perusteella. Nykyään on myös remontin kilpailuttamiseen erikoistuneita yrityksiä, jotka pitävät yllä omia listojaan luotettavista ja hyvin urakat hoitaneista remonttifirmoista. Remonttien kilpailutusta tarjoavien yritysten käyttäminen on kuluttajalle maksutonta.

Vertaile remonttitarjoukset

Tarjoukset kannattaa pyytää vähintään kahdesta, mieluummin kolmesta yrityksestä. Sovi arviointikäynti haluamiesi remonttiyritysten kanssa ja kerro selkeästi mitä suunnitelmasi pitää sisällään sekä odotuksesi remontin tekijää kohtaan.

Kuuntele myös mitä mieltä rakennusalan ammattilainen on suunnitelmistasi. Voi olla, että toteatte suunnitelmasi toteuttamisen käyvän turhan kalliiksi tai saat remonttimieheltä loistavan idean, jota et tullut aiemmin ajatelleeksi. Tärkeintä on käydä suunnitelmat avoimesti ja keskustellen läpi – tällöin remontille löytyy varmasti mieleinen ja kustannuksiltaan järkevä toteutustapa.

Jos urakoitsija tulee ostamaan remontissa käytettäviä materiaaleja, kerro myös toiveesi näihin liittyen. Tällöin remontoija osaa huomioida budjettisi ja tekee valinnat sen mukaisesti.

Pyydä arviointikäynnin päätteeksi remonttitarjous kirjallisesti. Tarjouksesta tulisi käydä ilmi vähintään remonttiin sisältyvät työt, remontin aikataulu sekä maksuehdot. Tarkista tarjouksen saatuasi, että kaikki kohdat on kirjattu kuten olette arviointikäynnillä sopineet.

Remontin rahoitus

Remontin rahoitus tulee varmistaa viimeistään ennen sopimuksen tekemistä. Edullisimmaksi remontin rahoittaminen tulee, mikäli voit maksaa kaikki kustannukset tilillä ylimääräisenä makaavalla rahalla. Jos remontti puolestaan vaatii ulkopuolista rahaa, muista kilpailuttaa remontin rahoitus Sortterin avulla. Mahdollisuuksien mukaan rahoitus kannattaa hakea yhdessä avio- tai avopuolison kanssa, jolloin pankit voivat tarjota remonttilainan edullisemmilla ehdoilla.

Luottokortti on hyvä maksuväline pienempiin remontin aikaisiin hankintoihin, kun luotto maksetaan pois korottoman maksuajan puitteissa. Mikäli remontin aikana syntyvää luottokorttivelkaa ei ole mahdollista maksaa kokonaan pois korottoman jakson puitteissa, kannattaa nämä pienemmätkin hankinnat sisällyttää remonttilainaan.

Tee kirjallinen sopimus

Kun rahoitus on kunnossa ja sopiva urakoitsija on löytynyt, voit tehdä remontista sopimuksen. Sopimukseen tulee kirjata vähintään seuraavat kohdat:

  • Työn sisältö
  • Työn hinta, laskutusperusteet ja maksuaikataulu
  • Minkä laatuisia ja hintaisia materiaaleja käytetään
  • Mahdolliset tilaajan vastuulle kuuluvat työvaiheet ja näiden aikataulu
  • Remontin alkamis- ja valmistumispäivä
  • Työn viivästyksestä aiheutuvat seuraukset

Remontin hinnoitteluperusteena käytetään yleisimmin tunti- tai urakkahintaa.

Tuntilaskutusta käytettäessä ilmoitetun hinnan tulee sisältää kaikki lisät ja verot. Urakan perustuessa tuntilaskutukseen, tulisi sopimukseen kirjata arvio työn kestosta.

Urakkahinta on remontille sovittu kiinteä hinta. Remontin tekijän ei tarvitse antaa urakasta alennusta, vaikka työhön menisi arvioitua vähemmän aikaa. Vastaavasti sovittua urakkahintaa ei saa ylittää, vaikka remonttiin olisi kulunut arvioitua enemmän työtunteja.

Riippumatta siitä, mikä hinnoitteluperuste remontille sovitaan, ei remontista koskaan tulisi maksaa etukäteen. Tilaajalle on järkevintä maksaa remontti vasta sen jälkeen, kun työ on tehty hyväksytysti.

Valmistumispäivän sekä viivästyksestä aiheutuvien seurausten kirjaaminen sopimukseen on tärkeää paitsi ongelmatilanteiden varalle myös siksi, että tämä kannustaa urakoitsijan pysymään sovitussa aikataulussa.

Viivästyksen vuoksi maksettavien korvausten määrä kannattaa sopia niin, että se kannustaa urakoitsijaa tekemään työn sovitusti. Korvaus voi olla esimerkiksi prosenttiosuus työn hinnasta tai euromääräinen korvaus kultakin alkavalta viikolta.

Hyödynnä kotitalousvähennys

Voit vähentää työn osuuden 2250 euroon saakka (tilanne vuonna 2020) kotitalousvähennyksinä, kun Verottajan määrittämät ehdot täyttyvät. Kotitalousvähennyksessä on 100 euron omavastuu ja vähennyksen voi käyttää, kun remontti tehdään omassa, vanhempien tai isovanhempien kodissa.

Kotia ei tarvitse omistaa vaan riittää, että se on omassa käytössä. Myös vapaa-ajan asunnolla tehtävä remontti kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin.

Kotitalousvähennystä ei voi hakea tarvikkeista, kalusteista tai muista remonttiin käytetyistä materiaaleista. Voit lukea kotitalousvähennyksestä lisää Verottajan sivuilta.