Lainan takaus
Takaisin blogiin

Mitä tarkoittaa lainan takaus lainan hakemisen yhteydessä?

Lainan hakeminen ei välttämättä onnistu, jos sinulla ei ole lainan takausta tai riittävästi vakuuksia. Lainan takauksen tarkoituksena on suojata sekä lainan hakijaa että pankkia.

“Ryhdyimme vaimoni kanssa lainan takaajiksi eräälle tuttavallemme 90-luvulla. Siihen aikaan henkilötakaus oli yleisempää. Lopulta kävi niin, että päädyimme maksumiehiksi, ja jouduin myymään suuren osan omistamaani metsää. Lainan takaus keikautti koko taloutemme nurin.” (Mies, 69 vuotta)

Miehen kertoma tarina on todellinen kuvaus lainan takauksesta, mikä kertoo takaukseen liittyvistä riskeistä. Vastaavanlaisia tarinoita kuultiin usein 1990-luvulla laman aikana.

Lainan takauksen tärkein tarkoitus on varmistaa, että laina tulee maksettua takaisin. Jos lainansaaja ei kykene esimerkiksi talousvaikeuksien vuoksi maksamaan lainaa, lainan takaus tai vakuudet turvaavat, että pankki saa varmasti lainaamansa varat takaisin.

Lainan takaajalla on kuitenkin suuri vastuu, sillä velkataakan voi joutua ottamaan omille harteilleen, jos päävelallinen ei kykene maksamaan lainaa takaisin. Niin voi käydä kenelle tahansa, joka ryhtyy lainan takaajaksi.

Menneet kokemukset ovat kuitenkin opettaneet varovaisuutta, eikä henkilötakaus ole tänä päivänä kovin suosittua. Henkilötakauksen sijasta lainan hakemisessa suositaan usein muita tapoja, kuten vakuuksia tai pankin maksullisia takauspalveluita. Osaan luotoista ei välttämättä tarvita lainkaan vakuuksia tai takaajia.

Mitä on henkilötakaus ja kuka voi toimia takaajana?

Henkilötakauksessa ennalta määrätty yksityishenkilö vastaa lainan takaisinmaksusta, jos varsinainen lainanhakija ei kykene maksamaan velkaa takaisin. Henkilötakaaja voi olla esimerkiksi avo- tai aviopuoliso, ystävä, vanhempi, isovanhempi, sisarus tai serkku.

Henkilötakaus koskettaa erityisesti asuntolainoja, mutta myös esimerkiksi vakuudellisia yrityslainoja ja kulutusluottoja.

Henkilötakauksen suosio on hiipunut muun muassa pankkien lainakattojen myötä. Lainakatto eli enimmäisluototussuhde tarkoittaa, että sinun täytyy kattaa 10 prosenttia lainasummasta säästöillä tai muita vakuuksilla. Henkilötakaus ei kuulu vakuuksien piiriin.

Et siis voi ostaa omistusasuntoa täysin lainarahalla käyttämällä vakuutena pelkästään ostettavaa asuntoa. Ensiasunnon ostajan ja ASP-lainan kohdalla riittää, että säästöjä tai vakuuksia on 5 prosenttia asunnon arvosta.

Vaikka asuntolainoihin vaaditaankin tänä päivänä omarahoitusta, se voidaan korvata esimerkiksi vanhempiesi vakuuksien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhempasi asettavat lainasi vakuudeksi esimerkiksi omistusasuntonsa, vapaa-ajan asunnon tai omia sijoituksiaan. 

Jos sinulla ei ole säästöjä, reaalivakuuksia tai mahdollisuutta saada lainan takausta lähipiiristäsi, voit tiedustella pankista erilaisia vaihtoehtoja vakuuksille ja takaukselle lainan hakemisen yhteydessä.

Esimerkiksi omatakaus on maksullinen lisäpalvelu, jonka myötä saat lisävakuuden lainallesi. Jos et jostain syystä voi maksaa lainaa takaisin, pankki saa vakuutusyhtiöltä ostamasi omatakauksen summan.

Mitä ovat lainan vakuudet?

Tänä päivänä vakuudet ovat yleisempiä kuin henkilötakaus. Esimerkiksi asuntolainassa lainan takaus suositellaan järjestettävän muulla tavoin kuin henkilötakauksen avulla. Henkilötakaus on vasta viimeinen vaihtoehto, sillä riskit takaajalle voivat olla suuret.

Yksi yleinen tapa taata laina on asettaa omaa omaisuutta lainan vakuudeksi. Kun laina taataan vakuuksien avulla, omaisuus, kuten vapaa-ajan asunto, toimii turvana, jos kohtaat maksuvaikeuksia. Käytännössä vajaa-ajan asuntosi myydään ja tuotto menee lainasi lyhentämiseen.

Lainan reaalivakuuksia

  • Omistusasunto
  • Kesämökki
  • Metsä
  • Arvopaperit
  • Rahastosäästöt
  • Ajoneuvot ja työkoneet
  • Talletukset
  • Osakkeet
  • Asunto-osakkeet
  • Maksullinen lainan takaus
  • Valtiontakaus (esimerkiksi ASP-lainat ja opintolainat)

Lainaa ilman vakuuksia ja vakuuksien kanssa – keskeiset erot

Näet alla olevasta taulukosta erilaisten vakuudellisten ja vakuudettomien lainojen eroja.

LainatyyppiVakuudetMikä käy vakuudeksi?
AsuntolainaKylläVakuutena toimii ostettavan asunnon arvosta 70 % osuus. Vakuutena toimivat myös esimerkikisi reaaliomaisuus, valtion takaus, pankin maksullinen takaus tai henkilötakaus.
YrityslainaKyllä ja ei. Yrityslainaa saa sekä vakuudettomana että vakuudellisena. Yleensä vakuutena toimivat esimerkiksi omaisuus, henkilötakaus ja Finnvera.
   
KulutusluottoKyllä ja ei. Kulutusluottoa on mahdollista saada sekä vakuudellisena että vakuudettomana. Esimerkiksi Sortterin kautta voit kilpailuttaa vakuudettoman kulutusluoton.Vakuuksia voivat olla esimerkiksi omaisuus tai omistusasunto.

Lainan takaus ja vakuudet tulevat kysymykseen silloin, kun päätät hakea vakuudellista lainaa

Esimerkiksi asuntolaina on aina vakuudellista lainaa, mutta myös pienemmät kulutusluotot ja joustoluotot voivat olla vakuudellisia.

Asuntolainan kohdalla uusi asunto toimii useimmiten lainan vakuutena. Ostettava asunto kattaa vakuudesta noin 70 prosenttia. Tällöin loput, noin 30 prosenttia, täytyy hoitaa joko lisävakuuksien tai henkilötakauksen avulla.

Myös yrityslaina on usein vakuudellista lainaa, mutta yrityslainaa saa myös ilman vakuuksia. Uuden yrityksen kassavirta ei useinkaan alkutaipaleella ole kovin vakaa, jotta varallisuus riittäisi lainan takaisinmaksuun. Siten pankille on turvallisempaa pyytää yrityslainalle vakuuksia.

Yrityslainan vakuutena voivat toimia reaalivakuuksien lisäksi myös erilaiset pankin tarjoamat vakuudet, henkilötakaus tai valtion omistama Finnvera, joka tarjoaa yrityksille lainan takausta.

Vakuudellinen laina on yleisesti ottaen jonkin verran edullisempaa kuin vakuudeton laina, sillä sen myöntäminen aiheuttaa pankille pienemmän riskin. Pankki saa lainan takaisin vakuuksien tai lainan takauksen avulla, mikäli et pystykään maksamaan lainaa takaisin. Vakuudeton laina on siten usein jonkin verran korkeampi korkoista kuin vakuudellinen laina. 

Oli kyseessä sitten vakuudeton tai vakuudellinen laina, voit saada edullista lainaa, jos taloudellinen tilanteesi on pankin arvion mukaan vakaa. Myös yhteishakija parantaa lainan mahdollisuuksia. Pankit arvostavat sitä, että luottohistoriasi on hyvä, eikä sinulla ole esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjä.

Lainan takaus on suuri vastuu

Onko sinua joskus pyydetty lainan takaajaksi? Lainan takaus on suuri velvollisuus, eikä takaajaksi kannata koskaan ryhtyä kevein perustein. Ota alla olevat vastuut ja velvollisuudet huomioon, jos mietit ryhtyväsi takaajaksi.

Takaajan vastuut ja velvollisuudet

  • Sinun täytyy olla täysi-ikäinen ja kirjoilla Suomessa.
  • Olet kykenevä tekemään itsenäisiä päätöksiä eli olet täysivaltainen.
  • Jos harkitset lainan hakemista myöhemmin, takaajana toimiminen voi hankaloittaa omaa lainan saantiasi.
  • Älä ryhdy takaajaksi, jos oma taloutesi ei ole täysin kunnossa.
  • Älä myöskään takaa lainaa henkilölle, jolla tiedät olevan talousvaikeuksia.
  • Sinulla on lain mukaan oikeus olla tietoinen lainanhakijan varallisuudesta, maksukyvystä, aiemmista veloista ja velanhoitokyvystä ennen kuin suostut lainan takaukseen.
  • Myös henkilökohtaiset välit läheisesi kanssa saattavat kiristyä, jos lainan takaus toteutuu.
  • Asuntolainan kohdalla omaisuuden, kuten asunnon panttaaminen saattaa olla fiksu ratkaisu, jolloin vastuunasi on vain pantattu omaisuus koko velan sijasta.
  • Voit periä maksamasi osuuden myöhemmin takaisin päävelalliselta.
  • Sinulla on aina myös oikeus kieltäytyä henkilötakauksesta, vaikka kyseessä olisi oman lapsesi tai muun lähiomaisen laina.
  • Voit myös ehdottaa lainan hakijalle, että hän takaisi lainansa henkilötakauksen sijasta esimerkiksi lainavakuutuksella tai omatakauksella.

Voit kilpailuttaa vakuudettoman kulutusluoton Sortterilla

Sortterin palvelussa on kattava valikoima vakuudettomia kulutusluottoja eri tarkoituksiin. Voit löytää kauttamme esimerkiksi autolainan, remonttilainan tai vaikka häälainan ensi kesän juhlia varten. Vakuudeton kulutusluotto ei vaadi takausta tai vakuuksia.

Voit kilpailuttaa vakuudetonta kulutusluottoa palvelussamme aina 60 000 euroon saakka. 

Näin vakuudettoman kulutusluoton kilpailutus Sortterilla onnistuu

  1. Aloita lainan hakeminen lähettämällä lainahakemus.
  2. Tutustu saamiisi lainatarjouksiin.
  3. Valitse sopivin tarjous.
  4. Allekirjoita lainasopimus turvallisesti verkkopankkitunnuksilla.
  5. Saat lainan lähes heti tilillesi.

Voit myös kilpailuttaa nykyisen lainasi vertailupalvelussa. Säännöllinen kilpailuttaminen voi auttaa sinua säästämään lainakustannuksissa.

Tutustu vertailupalveluumme jo tänään.

Lue lisää

Takaisin blogiin