Hyviä kokemuksia Sortterista
Takaisin blogiin
# Muu laina

Päivitetty:

Kirjoittaja Sortter

Kirjoittaja:

Sortterin tiimi

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Hyviä kokemuksia Sortterista – “Lainan hakeminen oli nopeaa, helppoa ja kätevää”

Syyskuussa 2020 tehdyn asiakaskyselyn mukaan asiakkaillamme on pääasiassa positiivisia kokemuksia Sortterista. Asiakkaamme painottivat erityisesti kilpailutuspalvelun helppoutta ja nopeutta. Asiakaskyselyn lisäksi haastattelimme muutamia asiakkaitamme, jotka kertovat tarkemmin kokemuksistaan.

Lainaa monenlaisiin tarpeisiin

Sortterin lainavertailun avulla on mahdollista kilpailuttaa lainoja monipuolisesti esimerkiksi remonttia, uutta autoa tai lomareissua varten. Asiakkaamme hakevatkin lainaa moniin eri käyttötarkoituksiin. Osa etsii lainaa unelmien toteuttamiseen ja osa arjen välttämättömyyksiin. Lainaa voi hakea paitsi hankintoihin, mutta myös esimerkiksi perintöveron maksamiseen.

Yksi tyytyväisistä Sortterin asiakkaista on Pasi Kivijärvi. Hän tarvitsi lainaa autoremonttiin ja -huoltoon. Kivijärven kotiseudulla välimatkat ovat pitkiä, joten kulkupelin on oltava hyvässä kunnossa.

– Lainan hakeminen omasta pankista ei ollut mahdollista takuiden vuoksi, joten päädyin kilpailuttamaan lainat Sortterin avulla, Kivijärvi kertoo.

Pohjois-Pohjanmaalainen Arto Kuha puolestaan kilpailutti Sortterin avulla lainan omakotitalon remonttia varten. Positiivinen palaute kattavasta tarjonnasta oli kiirinyt Kuhan korviin, minkä myötä Sortter oli oiva valinta remonttilainan kilpailuttamiseen. Myös Kuhan oma pankki oli mukana tarjouskilpailussa. Hänen mukaansa erot olivat isoja eri lainatarjousten välillä, kun vuosikorkoja vertasi keskenään.

– Todellinen vuosikorko vaihteli jopa 12 prosenttiyksikköä lainatarjouksien välillä, Kuha kertoo.

Eija Andersonille kokemukset Sortterista tulivat tutuiksi hänen kilpailuttaessaan lainaa vanhojen osamaksujen maksamista varten. Anderson sai Sortterin kautta hyvän tarjouksen, jossa oli pienin korko.

– Prosessi oli nopea, ja pian laina olikin jo tilillä, Anderson kertoo.

Asiakkaat arvostavat Sortterin helppoutta

Asiakaskyselyyn vastanneet kuvailivat kokemuksiaan Sortterin palvelusta muun muassa sanoilla selkeä, paras, asiallinen, yksinkertainen ja mainio. Eniten palvelua arvostettiin sen helppoudesta.

Myös Matti Kukkolalle on jäänyt palvelusta positiivinen kokemus. Kukkola sai omien sanojensa mukaan Sortterin kautta parhaimman lainatarjouksen. Hän kehuu Sortterin olleen paras valinta lainojen vertailuun ja hakemiseen – juuri nopeuden sekä helppouden ansiosta.

Varsinais-Suomessa asuva Minna Kallio on samaa mieltä muiden asiakkaiden positiivisten kokemusten kanssa. Kallio päätyi kilpailuttamaan lainat Sortterin kautta, sillä hän halusi useamman tarjouksen oman pankin lisäksi.

– Palvelu oli nopeaa, helppoa ja kätevää, Kallio toteaa.

Lainaa mökkiremonttia varten kilpailuttanut Anja Malaska haki lainaa yhteensä noin 2 000–3 000 euroa. Malaskan lapset olivat suositelleet lainojen kilpailuttamista. Yhdessä he löysivät Sortterin nettisivut.

– Palvelu toimi hyvin ja nopealla aikataululla. Lainatarjoukset tulivat nopeasti suoraan puhelimeen, Malaska kehuu kokemuksiaan Sortterin palvelusta.

Sortteria suositellaan mielellään eteenpäin

Asiakaskyselyyn vastasi yhteensä 276 satunnaisesti poimittua henkilöä, jotka vierailivat Sortterin verkkosivuilla tammi–huhtikuun 2020 aikana.

Asiakkaamme antoivat kyselyssä Sortterille yleisarvosanaksi 4,1 asteikolla 1–5. Kun asiakkailta kysyttiin, kuinka todennäköisesti he suosittelisivat Sortteria ystävilleen asteikolla 0–10, Sortter sai arvosanan 7,8.

Myös jokainen haastatteluun osallistunut asiakkaamme voi suositella palvelua lämpimästi tuttavilleen.

– Kokemus oli positiivinen, joten voisin ehdottomasti suositella Sortteria eteenpäin, Anja Malaska toteaa.

– Palvelu on ollut erittäin hyvä. Voisin suositella Sortteria eteenpäin, Pasi Kivijärvi kiteyttää kokemuksiaan.

Liity tyytyväisten asiakkaiden joukkoon – kilpailuta lainat Sortterin avulla

Haluatko sinäkin liittyä tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon? Kilpailuta lainat kotimaisen Sortterin kautta.

Täytä lainahakemus Sortterin sivustolla – teemme kilpailutuksen puolestasi täysin ilmaiseksi. Saat sinulle henkilökohtaiset lainatarjoukset vain minuuteissa hakemuksen jättämisestä.

Järjestämme lainatarjoukset sinulle edullisuusjärjestykseen. Vertailemme lainatarjouksia aina todellisen vuosikoron mukaan, jolloin voit varmistua siitä, että edulliselta näyttävä tarjous on todella sinulle edullisin.

Kirjoittaja Sortter

Kirjoittaja

Sortterin tiimi

Sortter pohjaa kaiken sisältönsä ammattitaitoon ja asiantuntijuuteen. Osa artikkeleistamme onkin kirjoitettu yhteistyössä Sortterin monipuolisten ja taitavien finanssialan asiantuntijoiden kanssa. 

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin