Lainaa haettaessa kuukausierä tulee mitoittaa omaan talouteen sopivaksi. Vain näin takaisinmaksu onnistuu oman talouden ehdoin siten, ettei lainan lyhennyksestä tarvitse stressata arjessa. Kuukausierää on helppo saada pienemmäksi maksuaikaa pidentämällä, mutta kääntöpuolena lainan kokonaiskustannukset kasvavat maksuajan myötä. Maksuaika ei onneksi ole ainoa tapa vaikuttaa lainan kuukausierään, vaan myös korolla ja muilla lainan kustannuksilla on suuri merkitys.
Harkitsetko lainaa pitkällä maksuajalla? Katso kuukausierän lisäksi myös lainan kuluja
Maksuajan pidentäminen pienentää lainanhoitomenoja kuukausitasolla, mutta pelkän kuukausilyhennyksen tarkasteleminen ei auta löytämään edullisinta lainaa.
Maksuajan vaikutus kuukausierään
Pidempi maksuaika pienentää lainan kuukausierää, mutta kasvattaa lainasta maksettavan koron tai muiden kulujen osuutta. Otetaan esimerkiksi 10 000 € laina kolmella eri maksuaikataululla. Kaikissa esimerkkilaskelmissa on käytetty samaa 9 % oletettua vuosikorkoa.
Lainasumma | Laina-aika | Kuukausierä | Takaisin maksettava summa |
---|---|---|---|
10 000 € | 2 vuotta | 456,85 € | 10 964,40 € |
10 000 € | 5 vuotta | 207,58 € | 12 454,80 € |
10 000 € | 8 vuotta | 146,50 € | 14 064,00 € |
Pidentämällä laina-aikaa kahdesta kahdeksaan vuoteen on lainan kuukausierä 310,35 € pienempi, mutta samalla korkojen osuus kasvaa 3 099,6 €. Laina kannattaakin maksaa aina mahdollisimman nopeasti pois, jolloin korkojen osuus jää pienemmäksi. Suomessa laki on onneksi kuluttajan puolella ja mahdollistaa lainan ennenaikaisen lyhentämisen tai pois maksamisen ilman, että siitä olisi erikseen sovittu laina- tai luottoehdoissa.
Maksuaika ei ole ainoa tapa vaikuttaa lainan kustannuksiin
Vaikka laina-ajalla onkin suuri merkitys lainan kokonaiskustannuksissa, se ei suinkaan ole ainoa asia, jota kannattaa tarkastella lainaa ottaessa. Lasketaan auki miltä 10 000 € laina näyttää, jos korko on prosenttiyksikön pienempi, eli 8%.
Lainasumma | Laina-aika | Kuukausierä | Takaisin maksettava summa |
---|---|---|---|
10 000 € | 2 vuotta | 456,85 € | 10 964,40 € |
10 000 € | 5 vuotta | 207,58 € | 12 454,80 € |
10 000 € | 8 vuotta | 146,50 € | 14 064,00 € |
Prosenttiyksiön ero lainan korossa kerryttää kahdeksassa vuodessa 492,48 euron säästön 10 000 euron lainassa. Kun haluat säästää lainakustannuksissa, kannattaa huomio kiinnittää maksuajan lisäksi myös lainan korkoon ja muihin kustannuksiin. Pieneltä tuntuva prosentin ero kasvaa lähes viiden sadan euron ylimääräiseksi kulueräksi, jonka voi välttää tekemällä huolellisen lainavertailun ennen lainan ottamista.
Lainan tai kulutusluoton voi kilpailuttaa
Suomalaiset ovat totutusti laiskoja kilpailuttamaan niin uusia, kuin olemassa olevia lainoja. Esimerkiksi Ruotsissa jopa 90 % uusista kuluttajille myönnettävistä lainoista vertaillaan ennen lainan valintaa. Suomessa puolestaan alle 40% kulutusluottoa hakeneista kuluttajista on edes pyytänyt kilpailevan tarjouksen ennen luoton valintaa, selviää Sortterin Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.
Kiristynyt pankkien ja rahoituslaitosten välinen kilpailu on mahdollistanut kuluttajille aivan uudenlaisen tilanteen. Kohtuullisen koron lainoja tarjoaa tällä hetkellä useampi toimija, kuin kenties koskaan aikaisemmin. Samalla kun lainojen hinnat ovat laskeneet syksyn lakimuutoksen jälkeen, on lainojen kilpailuttamisen merkitys kasvanut. Nykyään halvimman lainan voi löytää jopa entuudestaan tuntemattomalta luotonmyöntäjältä.
Uuden lainan kilpailuttamisen merkitys
Hakiessasi uutta lainaa, on kilpailuttamisen merkitys erityisen suuri. Olet todennäköisesti sitoutumassa useamman vuoden mittaiseen maksusopimukseen, joka kerryttää korkojen tai kulujen muodossa sinulle kuukausittaisen menoerän. Lainan nostohetkellä lainapääoma on kaikista suurimmillaan, jolloin sille laskettavien korkojen osuus on euromääräisesti kaikista suurin. Mitä suurempi lainasumma on kyseessä, sitä tärkeämpää lainojen kilpailuttaminen on. Kilpailuttaminen on helppo tapa säästää lainan kuluissa ja käyttää säästyneet rahat mieluisemmalla tavalla.
Jos olet aikeissa hakea uutta lainaa, kilpailuta lainatarjoukset Sortterin avulla ilmaiseksi. Kilpailuttaminen vie muutaman minuutin, mutta voi tuoda satojen tai jopa tuhansien eurojen säästön laina-aikana.
Vanhan lainan kilpailutuksen myötä syntyvät säästöt voivat yllättää
Myös vanhan lainan tai kulutusluoton voi kilpailuttaa. Lainat ja kulutusluotot ovat onneksi siinä määrin yksinkertaisia tuotteita, että harvemmalle on merkitystä, kuka lainan on myöntänyt. Sen sijaan lähes jokainen maksaisi lainasta mieluummin vähemmän korkoja tai muita kuluja. Vaikka nykyisen lainan kilpailutuksen kautta syntyvä säästö olisi kymmenen euroa kuukaudessa, syntyy tästä viiden vuoden laina-aikana yhteensä 600 euron säästetty summa.
Jos kiinnostuit nykyisen lainan tai kulutusluoton kilpailuttamisesta, voit katsoa laskurimme avulla oman arvioidun säästösi.
Kilpailuta lainat ilmaiseksi
Valitse itsellesi sopiva maksuaika ja kilpailuta lainat