Asuntolainoja nostetaan poikkeuksellisen paljon

Asuntolainoja nostetaan poikkeuksellisen paljon – kannattaako asunnon ostaminen vuonna 2021?

Siitä huolimatta, että Suomen ja koko maailman talous koki suuria iskuja vuonna 2020 koronaviruksen takia, asuntomarkkinat käyvät todella kuumana. Asuntojen ostamisessa moni asia on kuitenkin muuttunut, ja tulevaisuus näyttäytyy asiantuntijoiden näkökulmasta epävarmana.

Vuosi 2020 oli monellakin tapaa poikkeuksellinen vuosi, eikä vähiten asunnon ostamisen näkökulmasta. Koronapandemian leviämiseen liittyvät rajoitukset vaikuttivat yritysten liikevaihtoihin ja tuloksiin, mikä johti muun muassa irtisanomisiin ja lomautuksiin.

Vain harvoilla aloilla menestyttiin paremmin kuin aikaisempina vuosina. Yksi näistä aloista oli rahoitusala, sillä uusia lainoja nostettiin hyvin aktiivisesti. Erityisesti asuntolainoja nostettiin ennätyksellinen määrä loppuvuonna 2020.

Miksi asuntolainoja nostettiin poikkeuksellisen paljon vuonna 2020?

Monet jäivät koronaviruksen ensimmäisen aallon yhteydessä etätöihin. Erityisesti suuremmissa kaupunkikeskuksissa asunto oli aiemmin se paikka, jossa vaihdettiin vaatteet ja nukuttiin. Kaikki vapaa-aika ja työt vietettiin muualla.

Yhtäkkiä koronan myötä omasta asunnosta tuli paikka, jossa vietettiin aikaa 24/7. Moni kaupunkiasunto alkoi tuntua pian ahtaalta ja ahdistavalta. Tämä johti monien osalta siihen, että asumisjärjestelyjä mietittiin uudelleen, ja suurempi ja viihtyisämpi asunto kauempana keskustasta alkoi tuntua monille houkuttelevalta vaihtoehdolta tilanteessa, jossa etätöistä tuli arkipäivää. 

Monet myös ymmärsivät koronan myötä oman työtilanteensa riskit ja epävarmuudet aivan uudella tavalla, mikä johti asuntolainojen kilpailuttamiseen ja turvaamiseen eri tavoin. Vakuutukset ja korkosuojat kävivät hyvin kaupaksi, ja monet halusivat hyödyntää alhaisen korkotason varmistamalla sen itselleen mahdollisimman pitkäksi aikaa – kun se vielä on mahdollista.

Viime vuosien kasvava trendi on ollut myös asuntosijoittaminen, ja ne joilla siihen mahdollisuuksia on, ovat jatkaneet sitä myös vuonna 2021. Pieniä keskusta-asuntoja on hankittu sijoitusmielessä matalan korkotason takia, sekä oman toimeentulon varmistamiseksi tulevaisuudessakin.

Miltä asuntolainamarkkina näyttää vuonna 2021?

Yleinen lainataso on yhä historiallisen matala, ja odotukset ovat, että taso ei nouse ennen kuin koronaviruspandemia on ohi. Matala korkotaso auttaa yrityksiä haastavassa tilanteessa, eikä korkotasosta huolta pitävät keskuspankit halua aiheuttaa enempää haasteita kotitalouksille.

Asuntovelallinen hyötyy merkittävästi matalasta korkotasosta, joten nyt on erinomainen tilaisuus kilpailuttaa oma asuntolaina. On hyvin mahdollista, että markkinoilta löytyy edullisempi lainatarjous, joten kannattaa tehdä kilpailutuskierros – joko itse eri pankeista kysellen tai Sortterin joukkokilpailutuksen kautta.

On hyvin todennäköistä, että keskuspankeilla on intressejä nostaa korkotasoa koronaviruspandemian jälkeen, mikäli ennustettu talouskasvu silloin toteutuu. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä vaiheessa tuskin on mahdollista saada yhtä edullista asuntolainaa.

Samasta syystä jokaisen asuntovelallisen olisi syytä myös turvata oma, edullinen korkotasonsa tavalla tai toisella. Lähes kaikilla lainanmyöntäjillä on erilaisia vakuutuksia ja korkosuojia käytössä, tai sitten on mahdollista ottaa pitkäaikainen, kiinteäkorkoinen laina.

Jos asunnon ostaminen ei ole ajankohtaista, kannattaa miettiä kuinka omaa asumisviihtyvyyttä voi lisätä nykyisessä kodissa. Vakuudeton remonttilaina sopii hyvin pienen pintaremontin tai suuremman muutoksen rahoittamiseen. Lainan kilpailuttaminen kannattaa Sortterin kautta – säästät jopa tuhansia euroja.

Kannattaako ostaa asunto vuonna 2021?

Lainan ottaminen on aina hyvin yksilökohtaista. Asunnon ostaminen on yleisesti järkevämpi vaihtoehto kuin vuokralla asuminen, kunhan asuminen ei ole väliaikaista. Asuntolainaa lyhentämällä kerryttää itselleen omaisuutta. Lisäksi asunnot ovat historiallisesti olleet suhteellisen vakaa omaisuuslaji.

Kuitenkin asunnon ostaminen tarkoittaa aina myös taloudellista vastuuta vastikkeiden maksamisesta ja lainanlyhennysten hoitamisesta ajallaan. Siksi onkin tärkeää aina tarkastella omaa taloustilannettaan kokonaisuutena. Lainanmyöntäjät tarkistavat yleensä lainanottajan nykyisen talous- ja elämäntilanteen ennen lainan myöntämistä, mutta lainanottajan on hyvä miettiä myös omaa tulevaisuuttaan ja uranäkymiään. 

Asuntolaina voi olla usean vuoden tai jopa vuosikymmenten sitoutuminen, ja oma aikajana ja tulevaisuuden riskit on hyvä kartoittaa ennen asunnon ostamista. Pankit eivät välttämättä ota kantaa oman alasi näkymiin vuoden tai viiden vuoden päähän, vaan arvioivat tilanteen tämän päivän tilanteen pohjalta.

On myös hyvä hahmottaa, että nykyiset korot ovat historiallisesti katsottuna erittäin matalalla tasolla, joten on järkevää varautua korkojen mahdolliseen nousuun. Ei ole epärealistista olettaa, että ne voisivat joskus olla jopa kymmenkertaisella tasolla nykyiseen verrattuna. Voit testata lainan stressitestillä, kuinka asuntolainasi koron nousu vaikuttaisi kuukausilyhennyksesi suuruuteen.

Alla esimerkki 12 kk Euribor-koron muutoksesta 10 vuodessa

Päivämäärä12 kk Euribor
3.3.2021-0,482 %
3.3.20111,780 %

Asuntovelalliselle, jolla on 200 000 € lainaa, muutos tarkoittaa 4 520 € eroa vuotuisissa maksuissa. 

On hyvä kysyä itseltään, onko varautunut tällaiseen menojen kasvuun? Ellei ole, kannattaa harkita lainan suojaamista tai pohtia uudelleen, kuinka paljon on valmis ottamaan lainaa.

Kuinka hyvin asunnot käyvät nyt kaupaksi?

Tällä hetkellä asuntokauppa käy erittäin kuumana. Asuntokaupan kasvu on näkynyt jo useiden vuosien ajan. Vuosi 2020 on kuitenkin ollut siinä poikkeuksellinen, että myös asunnot, joita on ollut vaikea myydä aikaisemmin, ovat menneet hyvin kaupaksi.

Vaikeasti myyvillä asunnoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä isompia, kauempana keskustasta sijaitsevia asuntoja sekä vapaa-ajan asuntoja.

Vuosien ajan asuntokaupan kasvu tuli pienistä keskusta-asunnoista. Ihmiset myös käyttivät huomattavasti mieluummin rahaa ulkomaan matkailuun kuin kotimaassa sijaitseviin vapaa-ajan asuntoihin.

Koronavirus kuitenkin ajastusmaailmaa ainakin hetkellisesti. Kiinteistönvälittäjien mukaan hyväkuntoiset asunnot koosta ja sijainnista riippumatta ovat kysyttyjä. Vaikka yleisten näyttöjen pitämistä on vältetty, on katsojia ollut silti liikkeellä todella paljon.

Ostajan näkökulmasta pohjatyöt kannattaa tehdä niin hyvin, että on tarvittaessa heti valmis tekemään tarjouksen asunnosta. Muuten unelma-asunto saattaa mennä ohi nopeasti. Myyjän näkökulmasta tilanne on toki ihanteellinen. On hyvä hetki miettiä nykyisiä asumisratkaisuja ja omia unelmia, sillä asunnonostajia on paljon liikenteessä, ja tarpeet ovat erilaiset kuin esimerkiksi vuonna 2019.

Miltä lähitulevaisuus näyttää?

Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että koronaviruspandemia jatkuu ainakin kesään 2021. Pandemian talttumiseen asti voidaan suhteellisen varmin mielin sanoa, että korotkin tulevat pysymään matalana, ja todennäköisesti asuntokauppa pysyy vilkkaana.

Kun koronatilanne helpottaa, ennustetaan nopeaa, jopa räjähtävää talouskasvua, jonka aikana todennäköisesti keskuspankit pyrkivät nostamaan korkotasoa, joka on ollut viimeiset 10 vuotta erittäin matala.

Asuntokauppaan saattaa vaikuttaa korkotason muutosten lisäksi myös etätöiden väheneminen ja mahdollisuus panostaa vapaa-aikaan enemmän esimerkiksi ulkomaanmatkailun ja ystävien näkemisen kanssa. Joten on mahdollista, että koronan jälkeen asuntokauppa tasaantuisi hieman. 

Kasvukeskuksissa kuitenkin luonnollinen kasvu jatkuu ehkä jopa kiihtyen koronan talousvaikutusten hellittäessä.

Siitä huolimatta, että oletko itse asuntovelallinen tai onko haaveissasi oma asunto, on hyvä hetki kilpailuttaa lainantarjoajat ja selvittää, minkälaisen asuntolainan voisi saada. Sen jälkeen voit kilpailuttaa nykyisen asuntolainan tai tehdä oman säästösuunnitelman uuteen kotiin.

Lue lisää