Sortter on Ensitreffit alttarilla -sarjan pääyhteistyökumppani.

Sortter pääyhteistyökumppanina Ensitreffit alttarilla -sarjan 6. tuotantokaudella

Ensitreffit alttarilla starttaa jälleen 3.9. AVAlla. Super suosittu sarja seuraa kolmen tulevan avioparin elämää. Ohjelmaan hakeneiden sinkkujen joukosta on valittu 3 toisilleen sopivaa pariskuntaa, joiden yhteinen matka alkaa alttarilta. Tänä vuonna sarjan osallistujat ovat Ville, Oskari, Olli, Anniina, Heidi ja Katja.

Ensitreffit alttarilla -osallistujat

6 rohkeaa osallistujaa

Ville on yrittäjä ja on omistautunut työnteolle. Nyt hän kuitenkin toivoo löytävänsä puolison kenen kanssa asettua aloilleen ja perustaa perhe. Ville kuvailee itseään luotettavaksi tyypiksi ja toivoo tulevan puolison ymmärtävän oman ajan tärkeyden parisuhteessa.

Myyntijohtajana työskentelevä Ville on menevä ja eloisa. Urakeskeiseen elämään ei ole vielä tähän mennessä ilmaantunut puolisoa ja perhettä, vaikka niitä Oskari on kovasti halunnut. Parisuhteelta ja kumppanilta hän toivoo avointa keskustelua ja rehellisyyttä.

Lahtelainen Olli on englanninopettaja. Olli viihtyy kavereiden seurassa kuin myös itsekseen. Musiikkia harrastava Olli toivoo puolisolta hyvää tiimipelaamista ja avointa keskustelua. Olli kuvailee itseään luotettavaksi, toiset huomioonottavaksi ja hyväksyväksi.

Anniina on loimaalainen yrittäjä. Yrittäjyydeltä jää aikaa myös harrastuksille ja kavereille. Anniina toivoo, että tuleva puoliso tulisi toimeen hänen lähipiirinsä kanssa. Sen lisäksi hän toivoo kumppanilta rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja.

Kehitysvammaisten parissa työskentelevä espoolainen Heidi toivoo parisuhteelta mukavaa yhdessä tekemistä. Hän myös pitää keskusteluista ja toivoo, että tuleva puoliso on rohkeasti oma itsensä hänen seurassaan. Vapaa-ajalla Heidi käy keikoilla ja viettää aikaa ystävien kanssa.

Insinöörin koulutuksen omaava Ville on rauhallisuutta, luontoa ja ystäviä arvostava lahtelainen. Hän toivoo puolisoltaan samanlaisia arvoja ja hyviä keskusteluja. Itseään Katja kuvailee lämpimäksi ja kärsivälliseksi tyypiksi.

Ensitreffit alttarilla -asiantuntijat; Marianna Stolbow, Elina Tanskanen ja Kari Kanala

Asiantuntijat apuna parisuhteen ja avioliiton alkumetreillä

Ensimmäisessä jaksossa selviää kuka kohtaa kenetkin alttarilla. Ensin juhlitaan parien häät ja nautitaan häämatkasta, joiden jälkeen astutaan normaaliin arkielämään ylä- ja alamäkineen. Pariskuntien etsiessä rakkautta ja pysyvää parisuhdetta, matkalla heitä on auttamassa kolme asiantuntijaa. Aikaisemmilta kausilta tutut parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow sekä erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen auttavat pareja avioliiton alkutaipaleella selättämään haasteita. Mariannan ja Elinan lisäksi pastori Kari Kanala palaa ohjelmaan.

Marianna Stolbow’n toinen kausi starttaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Parisuhdeterapeuttina hän haluaa pureutua pariskuntien lapsuuden palkitsemismalleihin ja aikaisempaan elämään selvittäen millaisista asioista osallistujat ovat kokeneet jääneensä paitsi aikaisemmissa parisuhteissa. Marianne haluaa saada pariskunnat ymmärtämään oman käyttäytymisen merkityksen parisuhteessa sekä ohjata ajattelemaan parisuhdetta eri tavalla oman roolin merkityksen kautta.

Marianna on sitä mieltä, että faktojen perusteella valittu parisuhde voi toimia ihan yhtä hyvin kuin ihastumisen perusteella valittu – ellei jopa paremmin. Rakastuessa ihminen sokaistuu eikä näe toisen todellisia piirteitä, elämänarvoja ja elämäntyyliä. Toisaalta ensimmäisillä treffeillä huomio saattaa jumittua muutamaan merkityksettömään piirteeseen, joiden perusteella koko suhde hylätään. Stolbow ohjaakin pariskuntia tutustumaan toisiinsa rauhassa uteliaisuutta unohtamatta.

Neljättä kautta mukana oleva erityistason seksuaali- ja logoterapeutti Elina Tanskanen haluaa vahvistaa ihmisten uskoa rakkauteen ja auttaa ihmisiä löytämään pysyvän parisuhteen. Tanskanen tarjoaa oman osaamisensa parien tueksi suhteen alkuvaiheessa. Hän ohjaa terapian avulla pariskuntia seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Tanskanen sanookin, ettei seksuaalisuus ole yksi erillinen osa elämää vaan elämä koostuu monista eri osa-alueista, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. – Se, mitä tapahtuu keittiössä, vaikuttaa makuuhuoneeseen ja mitä tapahtuu makuuhuoneessa, vaikuttaa keittiöön, Tanskanen muistuttaa.

Tanskasella on roolinsa kautta ainutlaatuinen tilaisuus tutustua suomalaisten sinkkujen mielen sopukoihin ja parisuhdeprosessiin. Hän pääsee tutkimaan sitä, miten ja millä perusteilla kumppani löytyy ja kuinka suhde alkaa.

Kari Kanala palaa sarjan asiantuntijaksi neljän vuoden tauon jälkeen. Kari kokee, että hänellä on uutta annettavaa ohjelman pariskunnille, jota hän ammentaa omasta elämästään tuoreena isänä ja kirkkoherrana. Papin roolissa hän näkee itsellään kaksi tärkeää tehtävää, olla lohduttaja ja rohkaisija. Rohkaisua ja lohdutusta sarjan pariskunnat varmasti tulevat tarvitsemaan samoin kuin Kanalan taitoa kuunnella ja tukea.

Kanalan kiinnitti valinnoissaan erityistä huomiota osallistujien arvoihin, koska ne ovat yksi tärkeimmistä parisuhteen rakennuspalikoista. Arvojen mukainen käyttäytyminen korostuu – käyttäydy niiden arvojen mukaan, joita odotat toiselta.

Sortter mukana yhteisellä matkalla

Pariskuntien matkaa seurataan syksyn ajan AVAlla. Asiantuntijat ovat mukana yhteisellä matkalla tukemassa ja auttamassa. Lopussa pariskunnat tekevät päätöksensä haluavatko he jatkaa edelleen yhdessä vai eroavatko tiet. Aiemmilla kausilla syntyneistä pareista viisi on edelleen yhdessä ja osa on saanut jo perheenlisäystäkin. Sarja tarjoaa myös katsojille oivan tilaisuuden miettiä omia käytösmalleja, rooleja suhteissa ja elämää ylipäänsä.

Sortter Oy on Ensitreffit alttarilla -sarjan pääyhteistyökumppani.

Sortter on suomalainen lainojen vertailupalvelu. Vertaamme pankkien lainatarjoukset sinulle – aivan kuten hotellien vertailusivut vertaavat sinulle hotellit.

Onko sinullakin häät mielessä ja kulut mietityttävät? Käy katsomassa häälainalaskurilla millaisella summalla unelmienne päivä on toteutettavissa.