Lainavertailupalvelut muutoksen tuulissa
Takaisin blogiin
# Ajankohtaista

Päivitetty:

Kirjoittaja:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Lainavertailupalvelut muutoksen tuulissa

Kevät 2023 on tuonut mukanaan muutoksia lainavertailupalveluihin ja erityisesti yrityslainojen kilpailuttamiseen. Kotimainen Sortter kilpailuttaa kuitenkin edelleen myös yrityslainat.

Tyypillisesti lainavertailupalvelut haluavat tarjota asiakkailleen luotettavaa ja kattavaa palvelua. Siksi useat toimijat tarjoavatkin pääasiallisesti palvelussaan lainojen kilpailutusta sekä yksityishenkilöille että yrityksille niin kulutusluottojen kuin yrityslainojenkin osalta.

Tuoreimpien tietojen mukaan kuitenkin kaksi Suomen suurimpiin lainavertailupalveluihin kuuluvaa toimijaa, Omalaina ja Rahalaitos, ovat sulkeneet palvelustaan yrityslainavertailun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yrityslainojen kilpailuttaminen ei ole enää mahdollista kyseisten palveluiden kautta.

Lähes jokaisella yrityksellä tulee kuitenkin vastaan tilanteita, joissa ulkopuolinen rahoitus on tarpeen. Yrityslaina voi tällöin olla varteenotettava vaihtoehto kattamaan esimerkiksi yrityksen hankinnat, työntekijöiden palkkauksen tai markkinoinnin.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella
  • usp item
    100 % ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 386 arvosteluun.
powered by

Suomen luotettavin Sortter kilpailuttaa yrityslainat puolestasi

Kotimaisen lainavertailupalvelu Sortterin palvelusta löydät kulutusluotot, yrityslainat ja laskurahoituksen vertailun.

Mikäli etsit edullista yrityslainaa, kannattaa se kilpailuttaa Sortterilla. Kilpailuttaminen kauttamme on nopeaa, helppoa ja ilmaista. Sortterin avulla:

  • Kilpailutat ja vertailet yrityslainoja täysin ilmaiseksi.
  • Voit hakea yrityslainaa jopa 5 000 000 euroon saakka.
  • Saat 1–36 kuukauden maksuajan.

Muutoksen tuulet puhaltavat, mutta Sortter on ja pysyy – kotimaisena, luotettavana ja reiluna.

author image

Kirjoittaja

Sere Hanski

Sortterin sisältövastaava Sere on koulutukseltaan suomen kielen maisteri. Sekä opintojensa että harrastustensa puolesta oikeaoppisen ja selkeän tekstin tuottaminen sekä suunnitteleminen ovat lähellä Seren sydäntä. Pankki- ja rahoitusalaan liittyvien tekstien parissa hän on työskennellyt hieman yli vuoden päivät, mutta oppii mielellään alasta ja sen aiheista lisää jatkuvasti. 

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin