Kilpailuta lainat aina etsiessäsi rahoitusta myös remonttia varten

Kysely: lähes 30 % aikoo hakea rahoitusta vuonna 2022 – lainan kilpailuttaminen kannattaa

Sortterin tekemän kyselyn mukaan kolmasosa vastaajista aikoo hankkia ulkopuolista rahoitusta hankintoihinsa vuonna 2022. Kerromme, miksi laina kannattaa aina kilpailuttaa.

Sortter toteutti marraskuussa 2021 kyselyn, jossa selvitimme kotitalouksien kulutustottumuksia sekä ajatuksia omasta taloudesta. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 743 henkilöä.

Lähes 80 prosenttia kyselyyn vastanneista eli yhden tai kahden henkilön taloudessa. Noin puolet kyselyyn vastanneista oli työntekijöitä, kolmasosa eläkeläisiä ja reilut kymmenen prosenttia vastaajista työttömiä.

Kyselyn tuloksista selviää, että lähes kolmannes suunnittelee lainan tai muun luoton hankkimista kuluvan vuoden aikana. Ulkopuolista rahoitusta aiotaan hankkia esimerkiksi kodin tai vapaa-ajan asunnon remontointiin tai kunnostukseen, ajoneuvon hankintaan tai sisustukseen ja elektroniikkaan.

Miksi lainat kannattaa kilpailuttaa?

Lainan kilpailuttaminen kannattaa yksinkertaisesti siksi, että voit säästää rahaa ja saada lainallesi paremmat luottoehdot. Lainan kilpailuttaminen onnistuu helposti Sortterin vertailupalvelussa, jossa lähetämme hakemuksesi yli 20 lainanantajalle. Näin voit saada yhdellä hakemuksella monia lainatarjouksia.

Vuonna 2021 Sortterin lainanvertailupalvelussa asiakkaat kilpailuttivat lainoja peräti 780 517 170 euron edestä.

Kokonaisuudessaan Sortterin asiakkaat säästivät yhteensä 48 600 917 euroa. Säästöt on saatu laskemalla kaikkien asiakkaidemme saamien edullisimpien ja kalleimpien lainatarjousten erotus.

Säästetyllä summalla saisi esimerkiksi Helsingin Punavuoresta 120 kappaletta 45 neliön kaksioita tai lähes 600 Teslan Model S -sähköautoa. Kyseessä on siis aikamoinen säästö.

Lainan kilpailuttamiseen käytetty aika on pieni vaiva siitä, kuinka paljon rahaa voit säästää, sillä lainatarjouksissa voi olla suuriakin eroja. Tämä johtuu muun muassa siitä, että lainojen korot ja kulut vaihtelevat. Pankit ja rahoituslaitokset myös muuttavat säännöllisesti hinnoittelujaan.

Kannattaako jo olemassa olevan lainan kilpailutus?

Jos nykyisen lainan kuukausierä tuntuu suurelta tai sinulla on vaikeuksia maksaa sitä kuukausittain, voi laina olla sinun elämäntilanteeseesi liian kallis.

Olet myös saattanut käydä keskustelua lähipiirisi kanssa lainojen hinnoista ja huomannut, että lainasi kustannukset ovat suuremmat kuin vastaavassa elämäntilanteessa olevilla ystävilläsi. Tällöin hyvä vaihtoehto saada tarkistaa omat luottoehdot on kilpailuttaa laina uudelleen. 

Pääpiirteittäin yli kuusi kuukautta sitten otetut lainat kannattaa kilpailuttaa. Vuosia sitten haettu laina saattaa olla merkittävästi hintavampi kuin laina, jonka saisit tänä päivänä.

Lainojen korkotaso voi vaihdella jopa kuukausittain, mikä vaikuttaa lainojen hintoihin. Lainapäätökseen vaikuttaa myös hakijan oma henkilökohtainen talous, joten uusi lainatarjous voi olla parempi, jos oma taloustilanteesi on muuttunut.

Mikäli sinulla on useita pieniä luottoja, voi lainojen yhdistäminen olla ajankohtaista. Näin voit säästää erityisesti vaihtamalla yksittäiset sopimukset edullisemapaan yhdistelylainaan.

Säästetyllä summalla kerrytät esimerkiksi puskurirahastoa 

Kilpailutuksen ansiosta säästetyllä rahasummalla voit esimerkiksi kasvattaa taloudellista puskuria, sijoittaa tai hankkia itsellesi jotain erityistä arkeen tai juhlaan. 

Sortterin toteuttamaan kyselyyn vastanneista noin 60 prosentilla säästöjä tai käteiseksi muutettavia sijoituksia oli alle 1 000 euroa.

Jokaisella olisi hyvä olla riittävän suuri puskurirahasto, jonka avulla varautua arjen yllättäviin tilanteisiin, kuten esimerkiksi kodinkoneiden rikkoutumiseen. Puskurin ansiosta yllättävät kulut eivät välittömästi vaikuta talouteesi ja velanmaksukykyysi.

Puskurirahastossa suositellaan olevan noin 2–6 kuukauden menoja vastaava summa, joten 1 000 euroa on harvoin riittävästi. Olemassa olevien lainojen yhdistämisestä tai lainan kilpailuttamisesta syntyneillä säästöillä voikin ensimmäiseksi kasvattaa esimerkiksi puskurirahastoa.

Miten lainan kilpailutus käytännössä onnistuu?

Kätevintä lainan kilpailutus on netissä. Lainojen kilpailuttamiseen on kaksi tapaa:

  1. Pyydä haluamiltasi pankeilta ja rahoituslaitoksilta itsenäisesti lainatarjous.
  2. Käytä ilmaista lainanvertailupalvelua, kuten Sortteria.

Lainanvertailupalvelun etu on, että voit saada yhdellä hakemuksella lainatarjouksen useammalta pankilta ja rahoituslaitokselta. Voit siis säästää lainanvertailupalvelua käyttämällä rahan lisäksi myös aikaa, kun sinun ei tarvitse tehdä lainahakemuksia erikseen eri pankkeihin.

Lainahakemuksen täyttäminen Sortterin palvelussa ei vie kuitenkaan muutamaa minuuttia pidempään. Pidä vain huoli, että olet selvittänyt jo etukäteen tulotietosi sekä vanhat velkasi, sillä lainahakemus kannattaa aina täyttää huolellisesti ja oikeilla tiedoilla. Näin sinulle voidaan tarjota parasta mahdollista lainatarjousta.

Lainan kilpailutuksesta lainojen vertailuun

Kun olet kilpailuttanut lainat ja saanut lainatarjouksia, on vuorossa lainojen vertailu. Lainatarjouksen saaminen ei velvoita sinua vielä mihinkään, joten voit rauhassa vertailla saamiasi tarjouksia.

Löydät edullisen lainan yksinkertaisimmin vertaamalla lainojen todellisia vuosikorkoja. Lainan todellinen vuosikorko on hyvä mittari lainan hinnalle, sillä todellinen vuosikorko pitää sisällään kaikki lainan kokonaiskustannukset.

Lainan kokonaiskustannukset muodostuvat seuraavista:

  • nimelliskorko
  • avausmaksu
  • käsittelykulut
  • kuukausittaiset tilinhoitopalkkiot
  • laskutuspalkkio

Sortter järjestää saamasi lainatarjoukset todellisen vuosikoron mukaan, jolloin niiden vertailu onnistuu palvelussa helposti. Jos olet hankkinut lainatarjoukset itsenäisesti suoraan pankeilta, vie lainojen vertailu hiukan kauemmin aikaa.

Näin kilpailutat lainan Sortterin palvelussa 

Olemme kotimainen toimija ja palvelussa mukana olevat pankit ja rahoituslaitokset toimivat joko Finanssivalvonnan tai aluehallintoviraston valvonnassa. Voit siis kilpailuttaa lainan kauttamme turvallisesti.

Näin kilpailutat lainatarjoukset Sortterin palvelussa:

  1. Aloita lainahakemuksen täyttämisellä sivuillamme. Lainahakemuksen lähettäminen ei vielä sido sinua mihinkään.
  2. Aseta lainahakemukseen toivomasi lainasumma ja laina-aika.
  3. Täytä lainahakemukseen kaikki muut tarvittavat tiedot huolellisesti ja totuudenmukaisesti.
  4. Lähetettyäsi lainahakemuksen, voit saada heti useita lainatarjouksia. Loput tarjoukset tulevat tavallisesti saman päivän aikana.
  5. Vertaile saamasi lainatarjoukset, kiinnitä erityistä huomiota todelliseen vuosikorkoon.
  6. Jos jokin saamistasi lainatarjouksista on sinulle mieluinen, allekirjoita lainasopimus lainanantajan kanssa.
  7. Allekirjoitettua sopimuksen saat rahat tilillesi parhaimmillaan jo samana päivänä.

Kun olet kilpailuttanut lainan, voit olla varma, että lainasi on edullinen. Huomioi kuitenkin, että laina on jossain vaiheessa hyvä kilpailuttaa uudelleen, etenkin silloin, kun kyseessä on suurempi lainasumma ja pitkä laina-aika.

Aloita lainan kilpailuttaminen jo tänään ja säästä rahaa.

Tekstin lähteenä käytetty Sortterin toteuttaman kyselyn tuloksia. Sortterin toteuttaman kyselyn vastaajien ikähaarukka oli 18 vuotta täyttäneistä yli 65-vuotiaisiin: 18–25-vuotiaita 5,1 %, 26–35-vuotiaita 16,1 %, 36–45-vuotiaita 17,7 %, 46–55-vuotiaita 22,1 %, 56–65-vuotiaita 22,9 % ja yli 65-vuotiaita 16,1 %.

Lue lisää