Takaisin blogiin

Lainan kilpailutus on syksyllä 2021 tärkeämpää kuin koskaan aiemmin

Tiesitkö, että korkokatto 2021 päättyi lokakuun alussa? Jos sinulla on tällä hetkellä kulutusluotto, korkokaton päättyminen voi koskettaa myös sinua. Lainojen kilpailutus on nyt tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.

Koronapandemia kiristi suomalaisten taloutta. Varotoimena eduskunta sääti väliaikaisen 10 prosentin korkokaton. Ensimmäinen korkokatto alkoi heinäkuussa 2020 ja nykyinen tammikuussa 2021.

Käytännössä korkokaton tarkoituksena oli hillitä suomalaisten ylivelkaantumista matalampien korkojen avulla. Korkokaton aikana hakemasi lainan korko ei voinut nousta yli 10 prosenttiin. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä korkokatto päättyi 30.9.2021.

Sinun kannattaakin olla nyt tarkkana ja kilpailuttaa lainasi uudelleen. Kerromme, miksi lainojen kilpailutus tärkeää, ja mihin asioihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota.

Nousiko lainasi korko nousi yli 10 prosenttiin? Kilpailuta lainat uudelleen

Lokakuun 2021 alusta lähtien luottosi korko on voinut muuttua. Väliaikaisen korkokaton aikana kulutusluottojen korko oli enimmillään 10 %. Korkokaton päättymisen seurauksena luottosi korko on voinut nousta. Näet ajantasaisen koron luottosopimuksestasi.

Tarkasta luottosopimuksesi läpi erityisesti korkoprosentin osalta. Nousiko lainasi korko yli 10 prosenttiin? Jos näin tapahtui, suosittelemme lainan kilpailutusta.

Lainan kilpailuttaminen on juuri nyt hyvin tärkeää, sillä jos luottosi korko nousee esimerkiksi 14 prosenttiin aiemman 10 prosentin sijasta, luottokustannukset nousevat huomattavasti.

Esimerkki

Sinulla on 8 000 euron kulutusluotto, jonka korko on 10 prosenttia, laina-aika 8 vuotta, lainan perustamiskustannus 25 euroa ja kuukausittainen tilinhoitomaksu 4 euroa. Näin ollen lainan kuukausieräksi muodostuu 125,39 euroa ja lainan kokonaiskustannukseksi 12 063 euroa.

Korkokaton päättymisen myötä luottosi korko nousee peräti 14 prosenttiin, jolloin sama 8 000 euron laina olisi kokonaiskustannuksiltaan jopa 13 750 euroa, vaikka laina-aika sekä perustamis- ja tilinhoitomaksut ovat samat kuin ennen korkokaton päättymistä.

Korkeampi korko nostaa aina lainan hintaa. Tässä tapauksessa 8 000 euron luotto olisi 14 prosentin korolla 1 687 euroa kalliimpi kuin sama luotto 10 prosentin korolla. Lainan kilpailutus voi auttaa sinua löytämään vieläkin edullisemman lainan, jonka korko on esimerkiksi 5 prosenttia.

Lainan kilpailutus onnistuu kahdella tavalla

  1. Voit pyytää lainatarjouksia itsenäisesti eri pankeista
  2. Voit kilpailuttaa lainat netissä lainan kilpailutus -palvelussa

Lainan kilpailutus netissä on nopeaa ja monipuolista, sillä esimerkiksi Sortterin palvelussa saat lainatarjouksen useilta pankeilta ja rahoituslaitoksilta yhtä aikaa. Näin mahdollisuutesi löytää edullinen laina moninkertaistuu.

Lainan kilpailuttaminen kannattaa, vaikka korkosi on alle 10 %

Lainan kilpailutus kannattaa myös silloin, jos lainasi korko lähentelee 10 prosenttia korkokaton päättymisen jälkeen. Lainan korkotaso alkaa noin 4–5 prosentista.

Jos siis huomaat, että luottosi korko lähentelee 10 prosenttia, voit kilpailuttaa lainan uudelleen. Lainan kilpailutus on maksutonta, eikä sinun tarvitse hyväksyä lainatarjousta, jos epäröit. Jos kuitenkin saat paremman lainatarjouksen kilpailutuksen myötä, pohdi, kannattaisiko sinun kuitenkin hyödyntää säästön mahdollisuus?

Lainan kilpailuttaminen vie vain hetken, mutta siitä syntyvä säästö voi olla jopa tuhansia euroja koko laina-aikana. Myös kuukausittainen lainan kuukausierä saattaa tippua jopa parilla sadalla eurolla. Säästö syntyy pienemmistä kuukausittaisista lainan hoitokuluista.

Nykyisen lainan kilpailutus kannattaa myös silloin, jos lainasopimuksesi on puoli vuotta vanha. Säännllinen lainan kilpailutus voi auttaa sinua löytämään luoton, jonka kulut pysyvät aisoissa, sillä lainojen korkotaso vaihtelee jatkuvasti.

Nykyinen laina kannattaa kilpailuttaa myös silloin, jos et kilpailuttanut luottoasi lainkaan sitä hakiessasi. Jos hait kulutusluottoa esimerksiksi 4 vuotta sitten, lainasi hinta voi olla täysin eri tänä päivänä johtuen korkotason vaihtelusta. 

Lainasi saattoi myös olla alunperinkin kallis, jolloin lainan kilpailutus mahdollistaa vanhan luoton päivittämisen edullisempaan lainaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä kilpailuttaa laina uudelleen edullisempaan vaihtoehtoon.

Nykyisen lainan kilpailutus onnistuu seuraavalla tavalla

  1. Täytä maksuton lainahakemus Sortterin nettisivuilla. Kirjaa lainasummaksi nykyisen lainasi jäljellä oleva saldo ja toivomasi laina-aika.
  2. Kun saat lainatarjoukset, vertaa niiden korkoa vanhaan lainasopimukseesi.
  3. Jos sait nykyistä paremman tarjouksen, voit valita sen.
  4. Allekirjoita lainasopimus turvallisesti verkkopankkitunnuksilla.
  5. Laina saapuu tilillesi viimeistään parin vuorokauden sisällä.
  6. Maksa nykyinen laina hetimmiten pois uudella lainallasi.
  7. Käytä uuden lainan myötä syntyvä säästö miten haluat.

Voit säästää lainakuluissa kilpailuttamalla lainan

Syy, miksi lainojen kilpailutus kannattaa, on yksinkertaisesti se, että voit säästää lainakuluissa. 

Asiakkaamme säästävät tyypillisesti 1 038 euroa luottokustannuksissa, kun he kilpailuttavat lainansa.

Tyypillinen säästö kävi ilmi, kun vertasimme edullisimpia ja kalleimpia lainatarjouksia keskenään tammi–helmikuun 2021 aikana. Laskennassa käytetyt lainasummat olivat 8 000–10 000 euroa. Ilmoitettu säästö on lainakustannusten mediaani eli keskiluku, joka osoittaa lainakustannusten tyypillisen jakauman.

Kun lainan korko pysyy pienenä, maksat vähemmän. Lainojen kilpailutuksen myötä voit löytää luoton, jossa on mahdollisimman pieni korkoprosentti. Jotta ymmärrät asian, käydään läpi, mistä lainan hinta oikein koostuu.

Lainan hinta muodostuu seuraavista seikoista

  • Nimelliskorko
  • Perustamismaksu
  • Kuukausittainen tilinhoitomaksu
  • Lainan käsittelykulu
  • Laskutuspalkkio

Lainan nimelliskorko voi olla vaihtuva tai kiinteä. Vaihtuva korko sidotaan yleensä Euriboriin tai Prime-korkoon. Nimelliskorkoon lisätään myös lainan myöntävän pankin oma marginaali. 

Nimelliskoron lisäksi lainan hinta sisältää perustamismaksun, tilinhoitomaksut, käsittelykulut ja mahdollisen laskutuspalkkion. Näistä kaikista kuluista muodostuu todellinen vuosikorko.

Lainojen kilpailutus ja vertailu tapahtuu yleensä todellisen vuosikoron mukaan. Todellinen vuosikorko helpottaa lainojen vertailua, sillä laina, jossa vuotuinen korko jää alhaisemmaksi, on vertailun edullisin.

Lainan hintaan vaikuttaa myös muutama muu tekijä

  • Laina-ajan pituus
  • Lainan lyhennystapa: annuiteetti, tasalyhennys tai kiinteä tasaerälaina

Muistisääntönä voidaan pitää, että mitä pidempi laina-aika luotossasi on, sitä kalliimmaksi lainasi tulee. Tästä johtuen laina-aika kannattaa mitoittaa niin lyhyeksi kuin mahdollista. Huolehdi kuitenkin, että taloutesi ei joudu liian ahtaalle joka kuukausi lainalyhennyksen vuoksi.

Myös lainan lyhennystapa vaikuttaa lainan kuukausierään. Annuiteettilainassa laina-aika pysyy samana, jolloin tiedät, milloin laina on maksettu. Korko voi kuitenkin vaihtua. Tasalyhennyslainassa kuukausierät ovat alussa suurempia, mutta ajan myötä kuukausikustannus laskee, kun korkokin laskee. Tasaerälainassa kuukausimaksu on aina samansuuruinen, mutta laina-ajan pituus vaihtelee.

Jos et kilpailuta lainoja lainkaan, sinulla ei ole lainkaan vertailupohjaa. Edulliselta näyttävä lainatarjous ei välttämättä olekaan edullinen.

Vertailun apuna voit hyödyntää esimerkiksi Sortterin lainalaskuria, joka kertoo sinulle, mistä lainasi hinta muodostuu ja mikä on todellinen vuosikorkosi. Syöttämällä näiden kahden, 5 prosentin ja 10 prosentin, luottojen tiedot laskuriin voit helposti vertailla niiden kuluja keskenään.

Lainaa voi saada helpommin, kun lainojen myöntökriteerit muuttuvat

Väliaikainen 10 prosentin korkokatto aiheutti ongelmia erityisesti pienituloisten lainanhakijoiden keskuudessa. 

Sortterin tilastot kertovat, että pienituloisten lainojen hyväksymisaste pysyi alhaisena edellisen korkokaton aikana vuonna 2020. Lainoja hyväksyttiin lähes 6,8 prosenttia harvemmin kuin alkuvuonna 2020, jos lainanhakija tienasi alle 2 000 euroa.

Pankit tekevät jokaisen asiakkaan kohdalla riskikartoituksen eli selvittävät, kuinka todennäköisesti lainanhakija kykenee maksamaan lainan takaisin. Jos näyttää siltä, että riski on pienituloisuuden vuoksi suurentunut, lainanhakija ei voi yleensä saada lainaa kovin pienellä korolla. Siksi väliaikaisen korkokaton määrittelemä 10 prosentin enimmäiskorko saattoi olla osalle asiakkaista pankin arvion mukaan liian alhainen.

Tilanne kuitenkin helpottuu nyt, kun väliaikainen korkokatto on päättynyt. Lainanmyöntäjien kriteerit löystyvät hieman, jolloin pienituloinenkin voi saada taas helpommin lainaa.

Kilpailuta laina Sortterin avulla

Lainan kilpailutus netissä on kätevä tapa etsiä sopivaa lainaa. Sortterin palvelussa on mukana parisenkymmentä luotonmyöntäjää, joista jokainen saattaa osallistua lainasi kilpailuttamiseen.

Lainan kilpailutus onnistuu näin

  1. Lähetä meille lainahakemus
  2. Vertaile saamasi lainatarjoukset
  3. Valitse sinulle sopivin laina
  4. Saat lainan tilillesi

Kilpailuta laina jo tänään ja säästä lainan hoitokuluissa jopa tuhansia euroja

Ajankohtaista

Takaisin blogiin