Osakeyhtiö, osuuskunta, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö tai yksityinen, toiminimen omaava elinkeinonharjoittaja – kaikki edellä mainitut yritysmuodot oikeuttavat yrityslainaan. Sitä saadakseen yrityksen on kuitenkin täytettävä tietyt ehdot.
Yleisiä edellytyksiä yrityslainan saamiselle:
- yrityksen on oltava suomalaisessa kaupparekisterissä
- yrityksen tulee olla luottokelpoinen
- lainaa yritykselle hakevan henkilön tulee olla yrityksen nimenkirjoitusoikeutettu.
Yrityslainaa on mahdollista saada jopa 250 000 euroon asti – ja jopa ilman vakuuksia. Tätä suurempien summien ollessa kyseessä lainalle pitää poikkeuksetta osoittaa esimerkiksi yrityksen omaisuutta, kuten arvopapereita tai kiinteistöjä vakuudeksi.
Yrityslainaa haettaessa lainalle pitää tyypillisesti osoittaa selkeä käyttökohde. Jos käyttökohteita on useampi, merkitään hakemukseen hintavin kohde. Lainantarve ja käyttökohde vaihtelevat esimerkiksi toimialan luonteen ja kilpailutilanteen mukaan. Lähtökohtaisesti mitään toimialaa ei kuitenkaan olen rajattu yrityslainan ulkopuolelle.
Esimerkkejä yrityslainan käyttötarkoituksista:
- hankinnat
- työntekijöiden palkkaus
- markkinointi
- varaston täyttö
- aiemman velan uudelleenrahoitus
- tilojen laajennus/uusiminen
- käyttöpääoma.