Koronavirus (COVID-19) on vaikuttanut paitsi koko yhteiskuntaan, myös lainamarkkinoilla on nähtävissä nopeita muutoksia. Yritysten rahoituksen turvaaminen on ollut yksi keskeisistä puheenaiheista viime päivinä, kun mm. Finnvera, eläkeyhtiöt sekä verottaja on otettu talkoisiin mukaan. Yritysten elinvoimaisuuden turvaaminen onkin erityisen tärkeää, jotta työpaikat säilyvät myös kriisin jälkeisenä aikana.
Näin koronavirus on vaikuttanut kuluttajalainoihin
Koronaviruksen vaikutukset ovat näkyneet nopeina muutoksina kuluttajien käyttäytymisessä. Yrittäjien lisäksi myös eläkeläisten sekä hyvätuloisten lainanhakijoiden osuus on kasvussa.
Koronan vaikutukset lainamarkkinoille
Meneillään olevan pandemian vaikutukset ovat väistämättömiä yritysten lisäksi myös kotitalouksille. Lomautukset ja mahdolliset irtisanomiset tulevat koskettamaan todennäköisesti satoja tuhansia suomalaisia. Tämä näkyy kuluttajien käyttäytymisessä jo alle viikko sen jälkeen, kun kriisi puhkesi toden teolla suomessa.
Kokosimme tähän mennessä nähtävillä olevat muutokset yhteen ja loimme muistilistan, kuinka laina-asioita kannattaa hoitaa meneillään olevan pandemian aikana.
Eläkeläiset ja yrittäjät ovat aktivoituneet
Työtilanteen mukaan tarkasteltuna eläkeläisten sekä yrittäjien käyttäytymisen muutokset näkyvät jo nyt rahoitusmarkkinoilla. Moni yrittäjä hakee lainaa todennäköisesti turvatakseen yrityksen kassan riittävyyden, tai paikatakseen laskenutta myyntiä.
Eläkeläisten aktivoitumisen lainanhakuun puolestaan selittänee varautuminen pahan päivän varalle. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi henkilökohtaisen talouden turvaamista tai varautumista auttamaan läheisiä työttömyyden tai lomautusten osuessa heidän kohdalleen.
Maaliskuun alun aikana yrittäjien osuus lainanhakijoista on kasvanut 36 %. Myös eläkeläisten osuus lainanhakijoista on voimakkaassa 12,4 % kasvuvauhdissa.
Hyvätuloisten lainanhakijoiden määrä kasvussa
Suomen Yrittäjät uutisoi 17.3., että Uudenmaan TE-toimistoon on tullut tähän mennessä 44 000 työntekijää koskevat yt-ilmoitukset. Sortterin asiakkaiden talouteen kuuluu keskimäärin 2,02 henkilöä. Tähän talouden kokoluokkaan peilaten pelkästään Uudellamaalla alkaneet yt-neuvottelut koskeva näin ollen todennäköisesti jopa 90 000 henkilöä.
Nopea yritysmaailman muutos on näkynyt hyvätuloisten henkilöiden siirtymisenä lainamarkkinoille. Maaliskuun alussa 4 000–6 000 € tienaavien lainanhakijoiden määrä on kasvanut tähän mennessä jo 9,1 %.
Pankkien tarjoamissa lainasummissa laskua
Koronaan herättiin meillä suomessa toden teolla torstaina 12.3.2020. Pankkien ja rahoituslaitosten suuntaan lisääntyvä työttömyyden uhka näkyy kasvavana luottotappioriskinä. Useat pankit ja rahoituslaitokset ovatkin jo ehtineet muokata omia luottosääntöjään.
12.3. ja 17.3. välisenä aikana pankkien ja rahoituslaitosten myöntämät lainasummat ovat laskeneet noin 10 % samaan aikaan, kun kuluttajien hakemat lainasummat ovat pysyneet lähes muuttumattomina.
Pankkien luottopolitiikka elää tällä hetkellä todennäköisesti lähes päivittäin ja osa pankeista tulee rajoittamaan uusien lainojen myöntämistä voimakkaasti. Rahoituksen tarve ei kuitenkaan hävinne koronakriisin keskellä, vaan päinvastoin. Kiristyvä luottopolitiikka tulee todennäköisimmin jättämään osan kuluttajista luottomarkkinoiden ulkopuolelle tai ainakin vaikeuttamaan lainan saamista.
Lainojen yhdistämisen osuus laskee, mutta kappalemäärä kasvaa
Lainojen yhdistäminen on puhuttanut etenkin syyskuussa 2019 voimaan tulleen kuluttajansuojalain muutoksen jälkeen. Laki painoi uusien luottosopimusten korkoja alaspäin ja lainojen yhdistämisen suosio laajeni myös luottokorttivelkojen poismaksamiseen.
Nyt yhdistelmälainojen osuus on pienentynyt 7 % suhteessa muihin lainanhakutarkoituksiin. Kokonaismäärissä mitattuna yhdistelylainoja on kuitenkin haettu jopa hieman enemmän kuin edellisenä kuukautena. Tämä viestii siitä, että moni kuluttaja hakee itselleen vararahastoa pahan päivän varalle ulkopuolisen rahoituksen turvin. Tämä puolestaan aiheuttaa yhdistelmälainoihin suhteellista laskua muihin lainatarkoituksiin verrattuna.
Laina-ajat pitenevät
Taloudellinen epävarmuus ajaa ihmiset pohtimaan omaa talouttaan pitkälti kuukausittaisten kulujen kautta. Maaliskuun alussa haetuissa lainasummissa ei ole merkittäviä muutoksia, mutta laina-ajat ovat jo nyt lähteneet kasvuun.
Näin haetut laina-ajat ovat muuttuneet:
Laina-aika | Osuus 1.-16.2. välillä | Osuus 1.-16.3. välillä | Muutos |
---|---|---|---|
1-60 kuukautta | 38,95% | 35,74% | -8,24% |
61-120 kuukautta | 37,97% | 39,53% | +4,11% |
121-180 kuukautta | 23,08% | 24,73% | +7,14% |
Näin lainojen kanssa kannattaa nyt toimia
Hyödynnä maksu- tai lyhennysvapaat kuukaudet
Monet pankit ja rahoituslaitokset myöntävät lainoille maksu- tai lyhennysvapaita kuukausia. Mahdollisuutta maksuvapaisiin kannattaa käyttää tarpeen tullen.
Muista kuitenkin, että lainalle lasketaan korkoa myös maksuvapaan aikana ja laina-aika pitenee käytettyjen maksuvapaiden kuukausien myötä. Lyhennysvapaita kuukausia voi saada asuntolainojen lisäksi myös mm. kulutusluotolle tai autorahoitukselle.
Ennakoi ja reagoi nopeasti
Jos lainan lyhentäminen ei onnistu sovittujen maksuerien mukaan, lyhennysaikataulun muutoksista tai maksuvapaista kannattaa neuvotella hyvissä ajoin. Maksuohjelman muutoksista kannattaa kysyä välittömästi, jos epäilet sille tulevan tarvetta. Neuvotteluasemasi heikkenee lähes poikkeuksetta heti, jos sinulla on erääntyneitä maksuja.
Suojele puskurirahastoasi
Omia säästöjä tai puskurirahastoa kannattaa suojella epävarmoina aikoina. Sanomattakin on selvää, ettei säästöjä tulisi käyttää epävarmoina aikoina hankintojen tekemiseen.
Myös arkisten kulujen kattamista säästöillä kannattaa harkita, mikäli muita vaihtoehtoja on olemassa. Mahdollisen työttömyyden sattuessa kohdalle, on ulkopuolisen rahoituksen saaminen vaikeaa ja tällöin kertyneet säästöt tulevat tositarkoitukseen.
Järjestele ja yhdistä nykyiset velat
Mikäli sinulla on olemassa olevia lainoja, luottokortteja tai osamaksusopimuksia, nämä kannattaa yhdistää yhdeksi suuremmaksi lainaksi. Tällöin maksettavaksesi jää yhden lainan kuukausierät ja myös lainakustannukset pienenevät lähes poikkeuksetta.
Aivan kuten lyhennys- tai maksuvapaista sopiminen, myös lainojen yhdistäminen tulee tehdä hyvissä ajoin. Mikäli nykyisissä lainoissa tai luotoissa on maksuja rästissä, on lainojen yhdistäminen heti paljon vaikeampaa.
Muista, että lainan voi maksaa takaisin etuajassa
Kuluttajille myönnettävien lainojen korot lasketaan vain käytetylle lainasaldolle. Mikäli taloudellinen tilanne sallii, voit aina maksaa lainan etuajassa takaisin tai lyhentää sitä sovittua suuremmissa erissä. Tällöin maksettavaksesi jää korot vain siltä ajalta, kun laina oli tosiallisesti käytössäsi.
Näin vertailu tehtiin
Lainanhakijoiden käyttäytymiseen tai demografisiin tietoihin pohjautuvat vertailut tehtiin tarkastelemalla ajanjaksoja 1.2.–16.2.2020 sekä 1.3.–16.3.2020 ja niitä verrattiin keskenään.
Pankkien tekemiin lainatarjouksiin pohjautuvassa vertailussa käytettiin 12.3.–17.3.2020 välistä ajanjaksoa ja sitä verrattiin edelliseen samanpituiseen ajanjaksoon.
Vertailussa käytetyt tiedot haettiin 7 126 kuluttajien tai kotitalouksien täyttämistä lainahakemuksista.

Sortter
Tutustu meihin ja toimintaperiaatteisiimme tarkemmin