Kulutusluottojen korot helmikuussa 2024
Takaisin blogiin
# Ajankohtaista

Päivitetty:

Sisältövastaava Sere

Kirjoittaja:

Sere Hanski

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Kulutusluottojen korot helmikuussa 2024

Tammikuussa 2024 kulutusluottojen koroissa ei ole havaittavissa muutoksia. Vaikka vuosi käynnistyykin maltillisesti, kannattaa korkojen seuranta ja lainojen kilpailuttaminen säännöllisesti osana vastuullista talouden hallintaa myös vuonna 2024.

Kokoamme kuukausittain alla olevaan taulukkoon kulutusluottojen korot niitä myöntävien, Suomessa toimivien pankkien ja rahalaitosten sivulta, jotta löydät ne helposti yhteen paikkaan kerättynä.

Helmikuussa 2024 kulutusluottojen koroissa ei ole havaittavissa suuria muutoksia, mutta pientä nousua on usemman lainanantajan ilmoittamissa koroissa. Morrow Bankin pienin ja suurin ilmoitettu korko nousivat hieman, minkä lisäksi Santanderin pienin ilmoitettu korko nousi hieman. Bank Norwegianin ja Nordax Bankin suurimmat ilmoitetut korot nousivat ja lisäksi sekä Lea bankin pienin että suurin ilmoitettu korko nousivat.

Korot elävät jatkuvasti, joten niiden säännöllinen seuraaminen on järkevää. Lisäksi lainojen kilpailuttaminen on helppoa ja ilmaista. Kilpailuttaminen kannattaakin ottaa osaksi säännöllistä talouden hallintaa, sillä se on ainoa tapa varmistaa, ettet maksa lainastasi turhia kuluja. Suomen luotettavimman lainavertailupalvelu Sortterin kautta kilpailutat myös kulutusluotot vaivattomasti ja nopeasti.

LainanmyöntäjäLainatuotePienin ilmoitettu korkoSuurin ilmoitettu korkoPienimmän koron muutosSuurimman koron muutos
NordeaJoustoluotto2.90%8.90%0.00%0.00%
AktiaKäyttölaina4.50%11.50%0.00%0.00%
S-PankkiS-Laina4.50%14.99%0.00%0.00%
Morrow BankJoustoluotto10.50%17.25%0.08%0.01%
SantanderLaina8.96%18.21%0.01%0.00%
Bank NorwegianKulutusluotto8.79%19.50%0.00%0.03%
Resurs BankKulutusluotto13.45%13.45%0.00%0.00%
Ferratum BankFerratum Laina9.50%13.95%0.00%0.00%
Lea bankKulutusluotto3.91%3.91%0.01%0.01%
TF BankTF Bank laina10.95%18.45%0.00%0.00%
Nordax BankLaina8.99%19.29%0.00%0.03%
BroccYksityislaina7.90%19.90%0.00%0.00%
Avida FinanceLaina6.95%17.45%0.00%0.00%
OsuuspankkiJoustoluotto7.95%7.95%0.00%0.00%
InstabankYksityislaina7.99%19.00%0.00%0.00%
Danske BankKäyttölaina9%9%0.00%0.00%
Saldo FinanceSaldo laina13.90%19.90%0.00%0.00%

Taulukon tiedot kerättiin luotonmyöntäjien verkkosivuilta 31.1.2024. Ilmoitettuja korkoprosentteja verrattiin tammikuussa 2024 kerättyihin tietoihin. Taulukon muutokset on ilmoitettu prosenttiyksikköinä.

Sisältövastaava Sere

Kirjoittaja

Sere Hanski

Sortterin sisältövastaava Sere on koulutukseltaan suomen kielen maisteri. Sekä opintojensa että harrastustensa puolesta oikeaoppisen ja selkeän tekstin tuottaminen sekä suunnitteleminen ovat lähellä Seren sydäntä. Pankki- ja rahoitusalaan liittyvien tekstien parissa hän on työskennellyt hieman yli vuoden päivät, mutta oppii mielellään alasta ja sen aiheista lisää jatkuvasti. 

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin