- Euroviisuihin on ihana palata tässä iässä, Virpi sanoo. Jotenkin aina tulee tippa linssiin, kun siitä on kuitenkin sen verran aikaa.
Kätkän sisarukset olivat Euroviisujen aikaan vasta 22- ja 24-vuotiaita. Ensimmäinen levy oli julkaistu vähän aiemmin ja Euroviisujen tuoma julkisuus yllätti.
- Esiintyessä meitä ei jännittänyt, se on aina tuntunut luontevalta. Mutta tv- ja radiohaastattelut olivat jotain ihan uutta meille, Virpi kertoo.
Nyt Kätkät osaavat nauttia eteen tulevista kokemuksista iän tuomalla varmuudella.
- Ja vasta nyt me on alettu ymmärtää, mitä Bye Bye Baby on merkinnyt sen ajan päiväkerholaisille. He käyvät nyt meidän yökerhokeikoilla, muistavat koreografiat vielä ja sanatkin… me ei olla silloin sitä ymmärretty, kuinka suuren vaikutuksen esitys on tehnyt pieniin katsojiin, Virpi kertoo.
Yksi mieleenpainuva osa esitystä olivat CatCatin korsettimaiset esiintymisasut: Virpillä vihreä ja Katjalla pinkki.
- Oli tarkoituskin, että esiintymisasut jää mieleen. Suomea ei ollut oikein huomattu edellisinä vuosina, ja osallistuvien maiden määrä oli jo silloin niin iso, että piti erottua massasta. Sillä me ne asut keksittiin, ja kyllä ne sitten huomattiinkin! Virpi nauraa.
- BBC:n toimittaja oli sanonut, että nämä on ihan kuin hänen isoäidin alusasut, Katja jatkaa.
Levy-yhtiöllä oli suuret suunnitelmat CatCatin viisuvierailulle myös esiintymislavan ulkopuolella.
- Meillä oli hieno valkoinen limusiini, jossa oli Bye Bye Baby -tarrat sivuilla, Katja kertoo.
- Ja vielä hullumpaa oli se, kun levy-yhtiö suunnitteli laskeutumista areenan pihalle kuumailmapallolla. Mutta sitten ne eivät saaneet ilmailuhallitukselta lupaa, sisarukset nauravat.
- Silloin meitä kaikki vielä vähän ujostutti ja pelotti. Nyt me oltaisiin, että laitetaan ihan kaikki niin överiksi kuin voi laittaa!
Parhaimmillaan vedonlyöntitoimistot veikkasivat CatCatin sijoittuvan toiseksi.
- Ura oli yleensä mennyttä, kun tultiin Euroviisuista. Asiantuntijatkin silloin ennustivat, että nyt on tyttöjen ura lopussa. Mutta meille kävi kyllä päinvaistoin! Oltiinkin niitä harvoja, joita ei sitten teilattukaan, ja saatiin heti kultalevy. Nyt ollaan keikkailtu 28 vuotta, Virpi kertoo.
Mikä on euroviisuviikon muistoista kaikkein parhain?
- Levy-yhtiö oli ajatellut fiksusti, että meillä oli kaikki tärkeät ihmiset mukana. Siellä oli meidän hyvä ystävä ja laulunopettaja, koko tsemppiporukka. He pitivät hyvää fiilistä ja huumoria yllä, kun tiesivät, että meitä jännitti. Koko viikkohan oli aika kiireinen, Katja kertoo.
- Erään toimittajan kanssa hassuteltiin - hän esiintyi meidän managerina muka ja poseerasi lehdillekin kissanruokapurkin kanssa ja mitä kaikkea, Virpi nauraa. Kun oli Suomi-bileet, niin tämä toimittaja oli siellä pannumyssy päässä jakamassa vodkadrinkkejä vieraille ja mainosti että ne ovat “suomalaista vettä”. Meillä oli niin hauskaa, yhteishenki oli tosi tärkeää.
- Tottakai muistaa sen h-hetken, kun tultiin Riverdancen jälkeen lavalle. Silloin otti vähän pumpusta, mutta sitten se meni ohi. Esitys oli harjoiteltu niin monta kertaa. Jos kaikki muu aina jännitti, niin esiintyminen sitten ei, Katja kertoo.
- H-hetkellä tuli isänmaallinen tunne. Se oli hieno hetki, uran paras hetki. Tiesin sen jo silloin, että tämän parempaa ei voi tulla, Virpi summaa.
