TF Bank lainat mukana Sortterin vertailussa
Ilmainen hakemus
Et sitoudu mihinkään
Saat lainapäätöksen samana päivänä
TF Bank on pohjoismainen pankki, joka tarjoaa yksityishenkilöille kulutusluottoja sekä säästämisen palveluita. TF Bankin lainan voi hakea ja vertailla Sortterilla.
TF Bank on ruotsalainen pankki, joka myöntää yksityishenkilöille vakuudettomia lainoja, kulutusluottoja sekä tarjoaa säästämisen palveluita. TF Bankista saa lainaa hankintoja tai nykyisten lainojen uudelleen rahoittamista varten. Lainaa voi hakea 2 500 eurosta alkaen, eikä sen saaminen edellytä vakuuksien tai takaajien järjestämistä.
TF Bank on ruotsalainen, vuodesta 1987 lähtien toiminut pankki
TF Bank on perustettu Ruotsissa vuonna 1987. Suomessa pankin toiminta alkoi vuonna 1999, Norjassa ja Tanskassa vuonna 2004. Myöhemmin toiminta on laajentunut myös Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Saksaan, Itävaltaan ja Espanjaan.
Pankkitoimiluvan TF Bank sai vuonna 2012, josta neljä vuotta myöhemmin se listautui Tukholman pörssiin.
Alkujaan TF Bank on perustettu postimyyntiyritysten asiakkaiden rahoitustarpeita varten. Vuosien saatossa pankin palvelut ovat laajentuneet ja nykyään se tarjoaa paitsi tilille siirrettäviä rahaluottoja myös säästötilejä sekä maksuratkaisuja verkkokaupoissa.
Pankin palvelut ovat helposti verkossa saatavilla ja TB Bank tunnetaan nopeasta ja tehokkaasta toiminnastaan, sekä kilpailukykyisistä luottoehdoistaan.
TF Bank lyhyesti:
- Perustettu 1987
- Toimii useassa Euroopan maassa
- Tarjoaa vakuudetonta lainaa, verkkokaupan rahoitusta sekä säästämisen palveluita
- Kilpailuta lainat 70 000 € asti
- Aina asiakkaan puolella
Suomalainen lainapalvelu
TF Bankin lainat ja säästötilit yksityishenkilöille
TF Bankilla on laina- ja säästötiliasiakkaita ympäri Eurooppaa. Suomessa pankki tarjoaa asiakkailleen sekä lainaamisen, että säästämisen palveluita.
TF Bank laina on kulutusluotto, johon on mahdollista liittää myös lainaturvavakuutus. Lainaturva suojaa taloutta esimerkiksi työttömyyden, sairauden tai kuoleman kohdatessa. On hyvä huomioida, että lainaturvan sisältö on eri 18–64-vuotiaille ja 65–75-vuotiaille.
TF Bankin asiakaspalvelu auttaa kuluttajia laina- ja säästöasioissa sekä puhelimitse, sähköpostitse että yhteydenottolomakkeen kautta.
TF Bank Kulutusluotto
TF Bankin lainatuote on kulutusluotto, eli ilman vakuuksia ja takaajia myönnettävä laina.
Lainaa on mahdollista hakea 2 500 eurosta alkaen 2-12 vuoden maksuajalle. Lainaa voi lyhentää sovittua suuremmissa erissä takaisin, jolloin ylimääräiset lyhennykset kohdistuvat automaattisesti lainan pääomalle.
TF Bankin lainan korko on henkilökohtainen ja määräytyy asiakkaasta tehtävän luottoarvion perusteella. Hakemalla TF Bank lainan Sortterilta, saat tietoosi henkilökohtaisen korkosi sekä TF Bankilta, että kaikilta muilta vertailussamme mukana olevilta luotonantajilta.
TF Bankin lainaan on mahdollista ottaa maksuvapaita kuukausia kaksi kertaa vuodessa, vähintään neljän kuukauden välein.
Lainaa voivat hakea vähintään 22-vuotiaat henkilöt, joilla on säännölliset palkka- tai eläketulot sekä pysyvä osoite Suomessa. Mahdolliset maksuhäiriöt estävät lainan saamisen TF Bankista.
TF Bank Säästötili
TF Bankin säästötili tarjoaa turvallisen tavan säästää ja saada rahoille tuottoa. Säästötilissä ei ole hallinnointipalkkiota ja tililtä voi tehdä maksutta kaksi rahanostoa vuoden aikana. TF Bankin säästötileillä on Ruotsin valtiollinen talletussuoja.
TF Bankin säästötilin voi avata netissä. Tilin avaaminen ja lopettaminen on maksutonta.
Kilpailuttamalla ja vertailemalla löydät sinulle edullisen lainan
Hae ja kilpailuta TF Bank laina Sortterilla
Lainojen kilpailutus kannattaa tehdä aina ennen lainasopimuksen allekirjoittamista. Näin saat itsellesi parhaan lainatarjouksen ja edulliset lainaehdot.
Lainojen vertailu kannattaa suorittaa todellisen vuosikoron perusteella, sillä se sisältää kaikki lainaan liittyvät kulut ja maksut. Sortter vertailee lainat juuri tällä tavalla - näin lainatarjoukset ovat keskenään täysin vertailukelpoisia. Myös TF Bankin laina on mukana kilpailutuksessamme.
Usein kysyttyä
TF Bankin lainan korko on henkilökohtainen ja perustuu pankin tekemään luottoarvioon. Saat korkotason helposti tietoosi jättämällä lainahakemuksen Sortterilla.
- Olet vähintään 22-vuotias
- Sinulla on vakituiset palkka-tai eläketulot
- Olet huolehtinut raha-asioistasi, eikä sinulla ole maksuhäiriömerkintöjä
- Vakituinen osoitteesi on Suomessa
Kyllä, TF Bank myöntää maksuvapaita kuukausia korkeintaan kaksi kappaletta vuodessa. Maksuvapaalta kuukaudelta kertyneet korot ja kulut maksetaan seuraavana kuukautena.
