Viitekorko

Viitekorko on julkisesti noteerattu korko, johon otetun lainan korko sidotaan ja lainasopimuksen hinta määritellään. Lainakorot sidotaan usein kolmen kuukauden euriborkorkoon tai lainanantajan itse määrittelemään viitekorkoon.

Viitekorot ovat käytössä talouden kaikilla tasoilla yksityishenkilöistä erilaisiin organisaatioihin: viitekorkoja käytetään muun muassa asuntolainojen, tililuottojen ja monimutkaisempienkin rahoitussopimusten pohjana. Viitekorot päivitetään säännöllisesti ja niiden laskennasta vastaa riippumaton taho.

Viitekorot kertovat usein lainanoton kustannukset tietyillä markkinoilla. Viitekorko voi esimerkiksi kuvastaa, millä korolla pankit voivat lainata rahaa toisilta pankeilta tai muista lähteistä, kuten eläkerahastoilta, vakuutuslaitoksilta ja rahamarkkinarahastoilta.

Pankit käyttävät viitekorkoja luotonannossaan. Pankki voi esimerkiksi myöntää yritykselle lainan korolla, joka on tietty viitekorko lisättynä kaksi prosenttiyksikköä. Tämä marginaali pysyy koko ajan samana, joten lainan korko nousee viitekoron noustessa ja laskee viitekoron laskiessa. Viitekorko muodostaa siis luotettavan ja melko yksinkertaisen vertailukohdan kaikille osapuolille.

Yritykset, pankit ja muut organisaatiot hyödyntävät viitekorkoja myös kirjanpidossaan eli taseensa varojen arvon määrittämisessä. Lisäksi viitekorkoja käytetään erilaisissa monimutkaisissa rahoitusinstrumenteissa, kuten vaihtuvakorkoisissa arvopapereissa sekä optio-, termiini- ja koronvaihtosopimuksissa.

Viitekorot ovat olemassa käytännössä kolmesta syystä:

1. Viitekorot yhdenmukaistavat ja selkeyttävät vaihtuvakorkoisia rahoitussopimuksia.
2. Viitekorkoja tarvitaan tase-erien arvostuksessa.
3. Viitekorot ovat niin kutsuttuja kohde-etuuksia tietyissä johdannaissopimuksissa.

Voidaan sanoa, että viitekorkojen vaikutukset näkyvät rahoitusjärjestelmässä, pankkijärjestelmässä ja taloudessa yleisesti. Viitekorot ovat käytössä aina johdannaismarkkinoista luottomarkkinoihin eli ne vaikuttavat laajalti rahoitusalalla.