Eero Jauhiainen
Eero on kirjoittamiseen intohimoisesti suhtautuva yhteiskuntatieteiden kandidaatti sekä journalistiikan ja viestinnän maisteriopiskelija. Aiemmin hän on opiskellut myös käsikirjoittamista sekä suorittanut luovan kirjoittamisen aineopintoja.
Into monipuoliseen tekstin tuottamiseen näkyy Eeron opintovalinnoissa, mutta myös työelämässä, jossa hän on toiminut sekä toimittajana että sisällöntuottajana. Talousalan ilmiöihin ja rahoitusalaan keskittyvää sisältöä Eero on tuottanut säännöllisesti vuodesta 2021 lähtien.
Harrastuksinaan Eerolla on kuntoilu eri urheilulajien parissa sekä penkkiurheilu. Lisäksi hän kuluttaa mielellään sohvan pohjalta myös elokuvia ja tv-sarjoja sekä lukee silloin tällöin kirjoja.
Kirjoittajan julkaisuja
Sisällön suuntaviivat ja periaatteet
Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen: päätämme itse, millaista sisältöä tuotamme ja pyrimme kaikessa sisällössämme puolueettomuuteen.
Sisällöntuottajamme ovat kirjoittamisen ja sisällöntuotannon ammattilaisia. Heidän lisäkseen Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset sekä markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.