Katso suosituimmat autot vuonna 2022, ja kilpailuta autolaina
Takaisin blogiin
# Autoilu

Päivitetty:

Kirjoittaja Sortter

Kirjoittaja:

Sortterin tiimi

Sisältövastaava Sere

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Suomen suosituimmat automerkit ja -mallit vuonna 2022

Vuoden suosituimpien automerkkien ja -mallien lista oli pitkälti edeltäjänsä kaltainen. Vahvistuuko sähköautojen ja hybridien myynti entisestään vuonna 2022?

Vuonna 2021 autokauppa kävi edellisvuotta vilkkaampana. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 88 285 kappaletta vuoden 2020 marraskuun loppuun mennessä. Vuonna 2021 vastaava luku oli puolestaan 91 952, joten pientä nousua automyynnissä on edellisvuoteen verrattuna havaittavissa.

Käytettyjen autojen kauppa hiljeni kuitenkin hiukan edellisvuodesta. Vuonna 2020 marraskuun loppuun mennessä omistajaa oli vaihtanut 598 141 käytettyä autoa, kun vuonna 2021 luku oli noin 2 000 autoa pienempi.

Koronapandemia ja liikennepäästöt osasyynä autokaupan laskuun?

Syitä autokaupan hiljentymiselle voi etsiä niin koronapandemiasta kuin liikenteen päästöihin liittyvästä ilmastokeskustelusta. 

Jo kohta kolmatta vuotta jatkuva pandemia on vaikuttanut monen toimeentuloon, minkä vuoksi autokaupoille ei välttämättä ole entiseen tapaan lähdetty. Epävarmassa taloustilanteessa uuden auton ja autolainan hankkiminen ei välttämättä ole kirkkaimpana mielessä. Lisäksi kasvanut etäpalveluiden ja etätöiden tarjonta on vähentänyt liikkumisen tarvetta.

Myös keskustelu diesel- ja bensa-autojen päästöistä ja niiden ympäristöhaitoista voi olla osasyy autokaupan hiljentymiseen. Uutta bensa- tai diesel-käyttöistä autoa ei välttämättä haluta hankkia entisen tilalle, mutta ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon ei olla vielä valmiita siirtymään.

Tutut ja turvalliset automerkit ja -mallit suosiossa myös vuonna 2021

Suomalaiset ostivat aikaisemmilta vuosilta tutuiksi ja turvallisiksi todettuja autoja myös vuonna 2021. Autokaupoilla suosittiin Toyotaa, Volkswagenia ja Škodaa, jotka ovat olleet ensirekisteröityjen automerkkien kolmen kärjessä jo vuosia. Myös Kia ja Volvo mahtuvat suosituimpien automerkkien kärkeen vuoden 2020 tapaan.

Suosituimmat automerkit

  1. Toyota
  2. Volkswagen
  3. Škoda
  4. Kia
  5. Volvo
  6. Mersu
  7. Ford
  8. BMW
  9. Audi
  10. Hyundai

Suosituimmat automallit

  1. Toyota Corolla
  2. Toyota Yaris
  3. Škoda Octavia
  4. Nissan Qashqai
  5. Volkswagen Golf
  6. Toyota RAV4
  7. Volvo XC40
  8. Volvo V60
  9. Volvo XC60
  10. Kia Rio

Suosituimpien automallien kohdalla näkyy suomalaisten luotto perinteisiin automerkkeihin ja -malleihin. Sama kolmikko, Toyota Corolla, Škoda Octavia ja Toyota Yaris veivät kärkisijat myös edellisvuonna.

Hybridien ja sähköautojen ensirekisteröintien määrät nousussa

Ei-ladattavien hybridien, ladattavien hybridien ja sähköautojen ensirekisteröintien määrät ovat nousseet edellisvuoteen verrattuna. Sen sijaan käyttövoimana dieseliä tai bensiiniä käyttävien autojen ensirekisteröintien määrä laski. 

Ei-ladattavia hybrideitä ensirekisteröitiin vuoteen 2020 verrattuna yli 8 prosenttia enemmän, ladattavia hybrideitä yli 6 prosenttia enemmän ja sähköautoja reilut 4 prosenttia enemmän. Vuonna 2021 autokaupoilla onkin suosittu entistä enemmän ainakin osittain sähköllä kulkevia menopelejä.

Esimerkiksi Tesla Motorsin sähköautoja ensirekisteröitiin 772 kappaletta vuonna 2020. Vuoden 2021 marraskuuhun mennessä Tesla Motorsin autoja oli rekisteröity jo 1 140. Tesla Motorsin autojen ensirekisteröintien määrä Suomessa on kokenut vuodessa huiman kasvun. 

Ilmastotavoitteet kannustavat vähäpäästöisempiin vaihtoehtoihin

Suomen kasvihuonekaasupäästöistä noin viidennes on liikenteen aiheuttama. Tästä osuudesta noin 10 prosenttia on henkilöliikenteen aiheuttamia päästöjä. Suomen tavoitteena on puolittaa liikenteen aiheuttamien päästöjen määrä vuoden 2005 lukemasta vuoteen 2030 mennessä

Autoveromuutokset, jotka edistävät autokannan uusiutumista, ovat yksi tärkeimmistä keinoista kohti henkilöliikenteen hiilineutraaliustavoitteita. Muutosten tarkoituksena on nopeuttaa energiatehokkaamman ajoneuvotekniikan yleistymistä sekä autokannan kiertoa.

Sähköautojen hankintaan liittyvien kannusteiden lisäksi Autoalan Tiedotuskeskuksen ehdottaa 5 eri keinoa henkilöliikenteen päästöjen pienentämiseen.

Keinot pienentää henkilöliikenteen päästöjä 

  1. Latausinfrastruktuurin kehittäminen.
  2. Joukkoliikenteen kehittäminen, ja jalankulun sekä pyöräilyn edistäminen.
  3. Tieverkon kunnossapidon parantaminen. Huonokuntoiset tiet lisäävät muun muassa polttoainekulutuksen kasvua.
  4. Liikenteen sujuvuuden parantaminen erityisesti kaupunkiseuduilla.
  5. Muutaman vuoden välein toteutettava autojen romutuspalkkiokampanja. Kampanjan tarkoituksena on, että kuluttaja saa viedä liikennekäytössä olevan auton romutettavaksi ennen uuden ostoa saaden tästä rahallisen palkkion.

Vuodelta 2022 voidaankin todennäköisesti odottaa hybridi- ja sähköautojen ensirekisteröinnin määrän kasvua. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet viime vuosina  ja yksityisautoiluun liittyvää ympäristökeskustelua käydään yhä aktiivisesti, mikä saattaa vaikuttaa hybridi- ja täyssähköautojen myyntiin positiivisesti.

Täyssähköautoille verohelpotusta

Kuten todettu, autoveromuutokset ovat tärkeä keino hiilineutraaliustavoitteeseen pääsemiseksi. Nykyinen hallitus on päättänyt poistaa autoveron nollapäästöisten autojen, kuten täyssähköautojen, osalta. Verohelpotus saattaakin vaikuttaa vuonna 2022 täyssähköautojen kysyntään. 

Auto- ja ajoneuvoverolakiin tehdyt muutokset tulevat voimaan vuoden 2022 alusta. Muutos koskee takautuvasti autoja, jotka on ensirekisteröity 1.10.2021 jälkeen.

Täyssähköautojen keskimääräinen hankintahinta on Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan noin 55 000 euroa, jolloin muutoksen myötä auton hankintaan liittyvät kulut pienenevät lähes 1 500 eurolla. Ennen muutosta autovero on ollut 2,7 prosenttia auton hankintahinnasta.

Ehkä kuluvana vuonna suosituimpien automallien listalla kohti kärkeä nousee Volvo XC40 -mallin sähköinen versio. Volvo XC40 polttomoottorilla löytyi vuonna 2021 suosituimpien automallien listalta sijalta seitsemän.

Vetyauto on ympäristöystävällinen vaihtoehto

Keski-Euroopassa vetyautot, eli polttokennoteknologiaa hyödyntävät ajoneuvot, ovat jo suosittu vaihtoehto sähköautolle. Suomessa vvetyautot  ovat vielä harvinaisia. Vetyautot voivat kuitenkin tulevaisuudessa olla ilmastoystävällinen vaihtoehtoi. 

Sähköautoihin verrattuna vetyautoa voi pitää ympäristöystävällisempänä valintana akun pienemmän koon ansiosta. Jos vetypolttoaine tuotetaan uusiutuvalla energialla, nostaa se vetyauton ympäristöystävällisyyttä entisestään. Vetyautossa sähkö tuotetaan polttokennojen avulla vedystä.

Sähköautojen suurten akkujen kierrätysongelmia on kritisoitu. Sähköautojen akuston materiaalista vain noin puolet pystytään kierrättämään, jolloin puolet akun materiaalista päätyy kaatopaikalle.

Suomessa vetyautojen ostohaluja rajoittaa tällä hetkellä erityisesti tankkauspisteiden olemattomuus: lähin tankkauspiste löytyy Otaniemestä, Espoosta. Suomeen on kuitenkin jo suunnitteilla vetyautojen tankkausverkosto, mikä voi aikanaan kiihdyttää vetyautojen suosiota myös täällä pohjolassa. Lisäksi vetyauton kustannukset pyörivät noin 70 000 eurossa.

Sähköautoihin verrattuna vetyauto tuo etua myös ajokantamassa ja tankkausnopeudessa. Vetyauton ajokantama on noin 700 kilometriä ja auton tankkaus onnistuu viidessä minuutissa.

Vertaile autolaina Sortterin palvelussa 

Jos mieli tekee uutta, mahdollisesti ympäristöystävällisempää autoa, kannattaa autorahoituksen pohtiminen aloittaa kilpailuttamalla autolaina. Kilpailuttamalla voit varmistua siitä, että saat mahdollisimman edullisen autolainan, etkä maksa liikaa lainan kuluista ja koroista. 

Autolainan kilpailuttaminen kannattaa niin uutta autoa kuin myös käytettyä autoa hankkiessa. Kilpailuta laina myös silloin, kun haet autorahoitusta suoraan pankista, rahoitusyhtiöltä.

Kotimaisen palvelumme kautta voit saada lainatarjouksen yli kahdeltakymmeneltä lainanantajalta tai rahoituslaitokselta. Palvelumme kautta saadun autolainatarjouksen summa voi vaihdella 1 000–60 000 euron välillä ja lainan takaisinmaksuaika on vuodesta 15 vuoteen.

Ennen autokaupoille ryhtymistä, kilpailuta laina helposti täyttämällä lainahakemus.

Tekstin lähteenä on käytetty Autoalan Tiedotuskeskuksen julkaisua “Liikenne- ja kuljetusalan vähäpäästöisen liikenteen tiekartta” (2020) sekä Autoalan Tiedotuskeskuksen tilastoja. Vuoden 2021 osalta tilastot kattavat ajanjakson tammikuusta marraskuuhun.

Kirjoittaja Sortter

Kirjoittaja

Sortterin tiimi

Sortter pohjaa kaiken sisältönsä ammattitaitoon ja asiantuntijuuteen. Osa artikkeleistamme onkin kirjoitettu yhteistyössä Sortterin monipuolisten ja taitavien finanssialan asiantuntijoiden kanssa. 

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Lue lisää

Takaisin blogiin