Handelsbanken

Handelsbanken säästötilit ja määräaikaistalletustilit

Handelsbanken on ruotsalainen pankkikonserni, jolla on toimintaa yli 20 maassa eri puolilla maailmaa. Sen palveluksessa on yli 10 000 henkilöä, ja jopa 40 % kaikista esimiehistä on naisia. Pankin historia ulottuu vuoteen 1871 saakka, ja se tunnetaan vakavaraisena sekä kustannustehokkaana pankkina, jonka matalassa organisaatiorakenteessa on vain kolme päätöksentekotasoa. Pankin perusarvoihin kuuluukin päätöksenteko lähellä asiakasta. Suomeen Handelsbanken rantautui perustamalla edustuston vuonna 1985, ja sen suomalainen pankkitoiminta alkoi vuonna 1991. Neljä vuotta myöhemmin Handelsbanken hankki omistukseensa huomattavan osan entisen SKOP:n luottokannasta sekä SKOP-rahoitus Oy:n, jonka nimi muutettiin Handelsbanken Rahoitus Oy:ksi.

Hyvät puolet

  • Talletukset kuuluvat Ruotsin talletussuojan piiriin, joka turvaa ne 100 000 asti
  • Handelsbanken on vakaa ja perinteikäs pankki noin 150 vuoden kokemuksella

Huonot puolet

  • Korkojen ollessa tällä hetkellä alhaiset, Handelsbankenin säästötili ei kerrytä korkoa myöskään

Handelsbanken sijoitustili sekä muut säästötilit ja määräaikaistalletustilit

Monien muiden pankkien tapaan Handelsbankenin säästämiseen suunnatut vaihtoehdot koostuvat sekä joustavista että määräaikaisista tileistä. Nimensä mukaisesti Handelsbanken määräaikaistalletus on määräaikainen kertatalletus, jonka pituuden asiakas voi itse määritellä. Kokonaiskestoltaan säästöaika voi olla 1–365 päivää, ja se sopii erityisesti varoille, joita asiakas ei tule tarvitsemaan lähitulevaisuudessa. Määräaikaistalletuksen korko on kiinteä koko talletusajan, joten se turvaa säästösi ja suojaa niitä rahan arvon laskulta. Määräaikaistalletuksen korkoon vaikuttavat säästöaika ja talletuksen määrä. Tällä hetkellä markkinoiden korkotaso on alhainen. Tarkemmat korkotiedot saat ottamalla yhteyttä Handelsbankenin konttoriin, jonka asiakaspalvelu tekee sinulle tarpeitasi vastaavan säästösuunnitelman.

Handelsbanken ASP-tili on suunnattu ensiasunnon hankintaa suunnitteleville alle 40-vuotiaille asiakkaille. Tämä tavoitteellisen säästämisen tili edellyttää 150–3 000 euron säännöllistä säästämistä neljännesvuosittain. ASP-säästäjäksi voi siis ryhtyä vaikka 15-vuotias, joka pystyy vuositasolla säästämään vähintään 600 euroa. Tilin ehdot täyttäviä talletuksia on tehtävä vähintään 2 vuoden ajan. Säästötavoitteen saavuttamisen jälkeen Handelsbanken myöntää asiakkaalle ASP-lainan, jonka suuruus voi olla enintään 90 % asunnon kauppahinnasta tai kustannusarviosta. ASP-lainan enimmäispituus on 25 vuotta. Lainan lisäksi ASP-säästäjät saavat myös muita etuja, kuten ASP-korkotuen sekä mahdollisuuden lisälainaan. ASP-tilin voi avata myös ehdot täyttävän aviopuolison kanssa, ja riittää, että jompikumpi on alle 40-vuotias.

Kokemuksia Handelsbankenin sijoitustilistä

Handelsbankenin sijoitustili on tavoitteelliseen, mutta joustavaan säästämiseen tarkoitettu tili. Tältä tililtä saat säästämäsi rahat tarvittaessa helposti käyttöön, joten se antaa turvaa myös odottamattomien tilanteiden varalta. Sijoitustilin korko on sidottu Handelsbanken Prime -viitekorkoon, josta vähennetään 1,00 prosenttiyksikön marginaali. Markkinoiden korkotaso on nykyisin erityisen matala, joten käytännössä Handelsbankin sijoitustilin ei kerrytä korkoa. Sijoitustili on kuitenkin hyvä vaihtoehto määrätietoiseen säästämiseen, ja sille voit tallettaa rahaa säännöllisesti tai satunnaisesti. Tilin ehtoihin sisältyy 12 maksutonta nostoa vuotta kohden. Lisänostoista Handelsbanken veloittaa 1,5 % nostettavasta määrästä vähimmäisveloituksen ollessa 8,50 euroa.

Sijoitustili auttaa erityisesti säännöllisen säästämisen aloittamisessa. Kaikkein helpoiten se onnistuu luomalla verkkopankissa kuukausittain toistuva maksu, joka siirtää säästettävän summan esimerkiksi palkkapäivänä käyttötililtä sijoitustilille. Tällaisen toistuvan maksun päivää, summaa tai säästöväliä voit tarvittaessa itse muuttaa verkkopankissa milloin tahansa. Jos kaipaat apua säännöllisen säästämisen aloittamisessa, voit myös ottaa yhteyttä Handelsbankenin konttoriin ja pyytää pankkivirkailijaa tekemään toiveitasi vastaavan säännöllisen siirron käyttötililtäsi sijoitustilillesi. Verkkopankissa voit myös nimetä sijoitustilisi säästötavoitteen mukaan. Niitä voivat olla esimerkiksi uusi auto, ulkomaan matka tai vaikkapa kodin pieni pintaremontti. Kokemukset sijoitustileistä ovat osoittaneet, että tämä kannattaa, sillä nimi muistuttaa sinua tavoitteesta ja auttaa pitämään yllä motivaatiota.

Handelsbankenin säästötilin avaaminen

Handelsbankenin säästötilin voit avata omassa verkkopankissasi tai ottamalla yhteyttä lähimpään konttoriin. Jos et ole pankin asiakas ennestään, vaatii säästötilin avaaminen konttorilla käyntiä. Pankin tavoitteena on tarjota kaikille asiakkailleen yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua. Handelsbankenissa pankkiasioitasi hoitaa henkilökohtainen yhteyshenkilö, joka auttaa sinua säästösuunnitelman tekemisessä ja muissa taloutesi hallintaan liittyvissä kysymyksissä. Pankin toiminta perustuu paikallisuuteen, ja se on sitoutunut vastuullisuuteen pitäen asiakkaan tarpeet ja toiveet toiminnan keskiössä. Tarvittaessa Handelsbankenin henkilökunta auttaa sinua siirtämään myös muut pankkipalvelut vanhasta pankistasi Handelsbankeniin. Muihin säästötilejä tarjoaviin pankkeihin ja rahoituslaitoksiin verrattuna Handelsbankenilla on vähemmän omatoimisen asioinnin ja alkuun pääsemisen mahdollistavia verkkotyökaluja.

  • Palvelu ajanvarauksella
  • Henkilökohtainen pankkipalvelu eri elämäntilanteissa

Handelsbankenin talletussuoja

Handelsbankenin tilit kuuluvat Ruotsin Valtiokonttorin päätöksen mukaan Ruotsin talletussuojan piiriin. Talletussuoja antaa turvaa pankin mahdollisten talousvaikeuksien varalta ja takaa jokaiselle tilinomistajalle korvauksen pankissa olevien talletusten yhteismäärästä. Ruotsin talletussuojan korvauskatto on 100 000 euroa. Jos pankki on asetettu konkurssiin tai Ruotsin finanssivalvonta on tehnyt korvausvelvollisuutta koskevan päätöksen, maksaa Valtiokonttori korvauksen tilinomistajalle 7 työpäivän kuluessa. Lisäksi tilinomistaja voi saada korvausta enintään 5 miljoonan Ruotsin kruunun arvosta niistä varoista, jotka liittyvät erikseen määriteltyyn tapahtumaan, kuten yksityisasunnon myyntiin, työsuhteen päättymiseen, perintöön tai vakuutuskorvaukseen. Korvauskatoltaan Ruotsin talletussuoja vastaa Suomen talletussuojaa, joten siinä mielessä Handelsbanken ei eroa Suomen talletussuojan piirissä olevista pankeista.

Handelsbanken sijoitustili on säästämisen ensiaskel

Jos olet aloittamassa säästämistä, on aikaisemmin esitelty Handelsbankenin sijoitustili yksi helpoimmista tavoista päästä alkuun ja tottua säännölliseen sekä tavoitteelliseen säästämiseen. Kun tavoitteet on saavutettu ja säästämisestä on tullut rutiininomaista, voit tallettaa varasi paremman korkotuoton antavalle määräaikaistilille tai keskustella oman pankkivirkailijasi kanssa Handelsbankenin muista säästö- ja sijoitusmahdollisuuksista. Pieniin korkoihin liittyvät pienet riskit, mutta ne ovat myös oiva tapa opetella säästämistä ja huomata, kuinka raha alkaa pikkuhiljaa tekemään työtä puolestasi. Oleellista on kuitenkin päästä alkuun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Mitä nopeammin säästämisestä tulee kuukausittainen rutiini, sitä parempiin tuloksiin pääset vuosien saatossa.

Yhteenveto Handelsbankenin säästö- ja määräaikaistalletustileistä

Handelsbankenin säästötilien valikoima seuraa markkinoiden trendejä. Joukossa on joustavaan säästämiseen sopiva sijoitustili, joka palvelee tavoitteellista säästämistä, mutta ei sido asiakkaan varoja ennalta määritellyksi ajaksi. Määräaikaistalletus sopii paremmin pitkäaikaisempaan säästämiseen, ja se tarjoaa pääomalle paremman tuoton. Markkinakorot ovat tällä hetkellä kuitenkin ennätyksellisen alhaalla, joten suurta tuottoa Handelsbankenin säästötileille ei ole luvassa. ASP-tili antaa kuitenkin ensiasunnon säästäjälle muita rahanarvoisia etuja ja helpottaa huomattavasti määrätietoista säästämistä sekä ensimmäisen asunnon ostamista. Vaikka Handelsbanken kuuluukin Ruotsin talletussuojan piiriin, antaa Ruotsin Valtiokonttori asiakkaiden talletuksille Suomen talletussuojaa vastaavan turvan pankin talousvaikeuksien varalta. Tässä suhteessa Handelsbanken onkin yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin suomalaiset pankit.