Vertaile lainanantajat palvelussamme helposti ja puolueettomasti. Autamme sinua löytämään edullisen rahoituksen omaan tarpeeseesi.
Sortter on tutkitusti Suomen luotettavin lainavertailu. Taloustutkimus toteutti keväällä 2023 tutkimuksen, jossa tarkasteltiin Suomessa toimivia lainavertailupalveluita ja niiden luotettavuutta. Tutkimuksen osa-alueet ja mittarit valittiin tarkasti niin, että ne mittaavat lainavertailupalveluiden toimintaa kokonaisvaltaisesti. Ennalta määritettyjen osa-alueiden lisäksi tutkimuksessa selvitettiin lainavertailujen käyttäjien subjektiivisia arviota eri palveluntarjoajista.
Tiimimme koostuu suomalaisista ammattilaisista ja toimistomme sijaitsee Helsingissä. Teemme yhteistyötä sekä suomalaisten pankkien ja rahoituslaitosten että luotettavien kansainvälisten toimijoiden kanssa. Tutustu kumppaneihimme tarkemmin täältä.
Pankkien tarjoamat hinnat sekä lainaehdot poikkeavat toisistaan ja vaihtelevat myös asiakaskohtaisesti. Edullisin pankki yhdelle ei välttämättä ole edullisin toiselle. Tämän vuoksi lainojen hintavertailu kannattaa – olipa kyseessä sitten uuden lainan hakeminen tai olemassa olevan lainan kilpailuttaminen.
Toimimme yhteistyössä luotettavina pidettyjen pankkien kanssa ja kelpuutamme kumppaneiksemme vain sellaisia lainanantajia, jotka haluavat tarjota sinulle lainaa reiluin ehdoin. Pidämme pikkuprintin poissa palvelustamme ja etsimme sinulle aina edullisimman vaihtoehdon kaikilta kumppaneiltamme.
Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti. Lue sisältömme suuntaviivat täältä.
Saamme palkkamme yhteistyökumppaneiltamme vastineeksi siitä, että he pääsevät kilpailemaan sinun laina-asiakkuudestasi. Tämän vuoksi palvelumme käyttäminen on sinulle täysin maksutonta!
Lainojen vertailu on tehty sinulle helpoksi. Järjestämme lainatarjoukset aina reilusti edullisuusjärjestykseen.
Yksi hakemus – monta reilua lainatarjousta. Saat lainapäätöksen kaikilta kumppaneiltamme yhdellä hakemuksella.
Ei pikkuprinttiä – näet lainatarjoukset aina selkeästi esitettynä.
Palvelumme on rakennettu parhaita tietoturvakäytäntöjä noudattaen. Pidämme tietosi turvassa ja toimimme vain luotettavina pidettyjen pankkien ja rahoituslaitosten kanssa.
Palvelumme käyttäminen ei maksa sinulle euroakaan.
Olemme suomalainen palvelu ja meille on myönnetty avainlippu-merkki.
Asiakkaidemme etu on meille aidosti tärkeää. Siksi huolehdimmekin siitä, että löydät vertailustamme aina edullisimman vaihtoehdon.
Olemme tutkitusti Suomen luotettavin lainavertailu.
Sortter on suomalainen lainojen vertailupalvelu. Vertaamme pankkien lainatarjoukset puolestasi – aivan kuten hotellien vertailusivut vertaavat sinulle hotellit. Jätä hakemuksesi Sortterille ja etsimme sinulle parhaiten toivomaasi lainasummaa ja laina-aikaa vastaavat lainatarjoukset eri lainanantajilta. Järjestämme lainatarjouksesi aina edullisuusjärjestykseen ja näytämme reilusti kaikki lainaehdot, jotta edullisimman lainan valinta on sinulle mahdollisimman helppoa. Sopivan lainan löytyessä myös sen nostaminen käy vaivattomasti kauttamme.
Lainojen kilpailuttaminen Sortterin avulla on:
Helppoa – saat jopa 20 lainatarjousta yhdellä hakemuksella
Maksutonta – lainojen kilpailuttaminen on sinulle ilmaista
Turvallista – palvelu toimii salatussa ympäristössä ja tietosi pysyvät turvassa
Läpinäkyvää – näet kaikki lainakulut selkeästi eriteltyinä.