Kulutusluotto opas
Takaisin blogiin

Kulutusluottojen pikaopas

Kulutusluotto on yksityishenkilölle tai kotitalouksille tarkoitettu laina, joka on tarkoitettu nimensä mukaisesti kuluttamiseen tai hankintojen tekemiseen. Kulutusluottoja myöntävät Suomessa pankit, rahoituslaitokset sekä vertaislainanvälittäjät ja ne ovat tyypillisimmin suuruudeltaan muutamasta tuhannesta eurosta aina kymmeniin tuhansiin euroihin saakka. Kulutusluottojen takaisinmaksuaika on tyypillisesti verrattain lyhyt, vaikkakin pisimmät tarjottavat laina-ajat ovat tällä hetkellä (2019) lähes 20 vuotta. Kulutusluottoja myönnetään sekä vakuudellisena, että vakuudettomina.

Kulutusluottojen tarjoajat

Kulutusluottojen myöntäminen vaatii Suomessa rekisteröitymisen Etelä-Suomen aluehallintoviraston rekisteriin tai vaihtoehtoisesti toimiluvan Finanssivalvonnalta. Kaiken kaikkiaan Finanssivalvonnan ja Aluehallintoviraston rekistereihin on listattu yli 300 toimijaa, joista suuri osa myöntää kulutusluottoa. Toimijoiden lukumäärää nostaa kuitenkin paljon samaan pankkiryhmään kuuluvat toimijat, jotka näyttäytyvät kuluttajalle esimerkiksi Osuuspankki tai Säästöpankki -liikemerkkien alla.

Kulutusluottojen sanasto

Kulutusluottoihin liittyy erilaisia käsitteitä ja alla olevalta listalta näet niistä tärkeimmät.

Kulutusluoton summa

Kulutusluoton summa lienee kaikista tärkein käsite kulutusluotoista puhuttaessa. Lainasumma kertoo sen rahamäärän, jonka luotomyöntäjä antaa asiakkaan käyttöön.

Kulutusluoton maksuaika

Kulutusluoton maksuaika kertoo sen, kuinka pitkäksi aikaa kulutusluotto on myönnetty asiakkaan käyttöön. Toisin sanoen tämä on se aika, jonka puitteissa kulutusluotto maksetaan lainanmyöntäjälle takaisin.

Kulutusluoton korko

Lainanmyöntäjä perii kulutusluotolta korkoa. Korko lasketaan asiakkaan käytössä olevalle lainasummalle ja tämä muodostaa lainatulle rahalle hinnan. Koron osuus on useimmiten laina-ajan alussa euromääräisesti suurempi, kuin sen lopussa. Tämä johtuu siitä, että kulutusluoton korko lasketaan asiakkaan käytössä olevalle lainarahalle, jonka määrä luonnollisesti pienenee suoritettujen lainanlyhennysten myötä.

Kulutusluoton avaus- tai nostopalkkio

Jotkin kulutusluoton myöntäjät perivät kulutusluoton myöntöhetkellä avaus- tai nostopalkkion. Tämän tarkoitus on kattaa luotonmyöntöön ja käsittelyyn liittyviä kuluja. Luottosopimuksesta riippuen avaus- tai nostopalkkio saatetaan pääomittaa. Mikäli tämä palkkio pääomitetaan, asiakas maksaa myös pääomitetulle palkkiolle luottosopimuksen mukaista korkoa.

Laskutus- tai tilinhoitopalkkio

Jotkin kulutusluoton myöntäjät perivät kuukausittaista laskutus- tai tilinhoitopalkkiota. Tämän palkkion suuruus on tyypillisesti muutamia euroja ja se saattaa vaihdella myös sen mukaan, onko asiakkaalla käytössä sähköinen vai paperinen laskutus.

Todellinen vuosikorko

Todellinen vuosikorko on laskennallinen tunnusluku, joka helpottaa kulutusluottojen vertailua keskenään. Todelliseen vuosikorkoon lasketaan kaikki luottoon liittyvät kustannukset, kuten korko ja mahdolliset euromääräiset kulut.

Kulutusluottosopimuksen osapuolet

Kulutusluottosopimus tehdään aina luotonottajan ja luotonmyöntäjän välille. Kulutusluottoa voidaan myöntää myös rinnakkaishakijan kanssa. Tällöin sekä päähakija, että rinnakkaishakija vastaavat yhteisvelallisesti kulutusluoton takaisinmaksamisesta.  

Kulutusluoton takaisinmaksaminen

Kulutusluotto on maksusitoumus, siinä missä mikä tahansa muukin ostettu tuote tai palvelu. Kulutusluotto tuleekin maksaa takaisin sovitun maksuaikataulun mukaisesti. Mahdollisten maksuvaikeuksien osalta luotonmyöntäjät ovat useimmiten halukkaita uudelleenjärjestelemään luoton takaisinmaksuaikaa tai myöntämään maksu- tai lyhennysvapaita kuukausia. On myös kulutusluoton myöntäjän etu, että luotto tulee maksettua takaisin. Usein mahdollisten maksujärjestelyjen tekemiseksi luotonmyöntäjä kuitenkin vaatii, että näistä sovitaan etukäteen.

Kulutusluoton perintä

Kulutusluotto on ulosottokelpoinen ja luotonmyöntäjä voi tarvittaessa eräännyttää luoton sekä vaatia takaisinmaksua ulosoton kautta. Mikäli kulutusluotto on otettu vakuudellisena, voidaan luotolle asetettua vakuutta käyttää luoton takaisinmaksuun.

Kulutusluoton kilpailutus

Jos olet aikeissa hakea kulutusluottoa, tärkeä vaihe ennen kulutusluoton valintaa on eri vaihtoehtojen huolellinen kilpailuttaminen. Näin voit valita itsellesi edullisimman kulutusluoton ja säästää luottokustannuksissa. Voit kilpailuttaa kulutusluotot helposti Sortterin avulla. Me haemme sinulle maksutta luottopäätöksen kaikilta yhteistyökumppaneiltamme ja sinä voit valita saamistasi tarjouksista itsellesi edullisimman kulutusluoton.

Kilpailuta kulutusluotot ilmaiseksi täältä

Takaisin blogiin