Sanoohan sen vanha sananlaskukin: pienistä puroista kasvaa suuri joki. Tämä on varsin totta etenkin silloin, kun tarkastellaan erillisten kulutusluottojen, lainojen ja pikavippien korkoja ja kuluja. Luottojen kuukausittaiset kulut saattavat silmämääräisesti vaikuttaa pieniltä, mutta näistä useista pieniltä näyttävistä säännöllisistä menoeristä voi kasvaa lopulta erittäinkin suuri kokonaissumma.
Kuluttajana ei usein tule ajatelleeksi sitä, miten suuren summan voi lopulta säästää luottojensa uudelleenrahoittamisella. Sortterin lainalaskurin avulla pääset helposti vertailemaan vaihtoehtoja lainojen yhdistämiseksi. Vertailemme lainat reilusti, vastuullisesti ja läpinäkyvästi.
Kaikki kulutusluotot, luottokortilla olevat velat, osamaksusopimukset ja vastaavat maksujärjestelyt kannattaa rahoittaa uudelleen etenkin silloin, jos olet aikeissa hakea uutta lainaa jotain suurempaa hankintaa, kuten remonttia tai uuden auton rahoittamista varten.
Lainojen hallinta on huomattavasti helpompaa, jos muistettavana on ainoastaan yksi suoritus kuukaudessa. Vielä tätäkin merkittävämpi syy uudelleenrahoittamiselle ovat sen kautta muodostuvat kustannussäästöt: kustannuksia voi säästää niin koroista kuin tilinhoito- ja laskutuspalkkioista. Vaikka ajattelisi, että nämä maksut ovat vain muutamia euroja kuukausittain, muodostuu niistä lopulta vuositasolla suuri summa. Harva kuluttaja oikeastaan edes tietää täysin, mitä kaikkia kuluja lainoihin kuuluu. Näin ollen uudelleenrahoittaminen voikin olla erittäin hyödyllinen ratkaisu ja säästää runsaasti selvää rahaa.
Mitä lainojen uudelleenrahoittaminen tarkoittaa?
Uudelleenrahoituksella voidaan tarkoittaa usempaa eri asiaa:
1. Uudelleenrahoitus voi viitata lainan tai luoton rahoituksen järjestämiseen uudelleen siten, että lainan ehtoja tai laina-aikaa muutetaan joko pidemmäksi tai lyhyemmäksi tai useampia lainoja ja luottoja yhdistetään yhdeksi.
2. Toisaalta uudelleenrahoituksella voidaan viitata myös esimerkiksi asuntosijoittamisessa vapautuneen vakuusarvon käyttöön seuraavan asunnon hankkimista varten. Asuntosijoittamisessa käytetään usein limittäin termejä uudelleenrahoitus ja jälleenrahoitus ja nämä molemmat termit tarkoittavat samaa asiaa. Asuntosijoittamisessa uudelleenrahoittamisella voidaan helposti saavuttaa jopa tuhansien eurojen etuja, sillä uudelleenrahoitus mahdollistaa kertyneen omaisuuden hyödyntämistä vakuutena verovapaasti. Tässä artikkelissa käsittelemme kuitenkin enemmän useampien erilaisten lainojen yhdistämistä yhdeksi uudeksi lainaksi.
Rahoittaessasi yksittäisen lainan uudelleen pienenee maksamasi kuukausierä, kun sen korot ja kulut laskevat. Siinä tapauksessa, että sinulla on yhä aiempaa lainaa jäljellä, kannattaa aina kokeilla, olisiko sinun mahdollista vaihtaa aiempi kallis laina yhdeksi uudeksi edulliseksi lainaksi.
Useamman lainan uudelleenrahoitus hoituu näppärästi lainoja yhdistelemällä. Etenkin useita lainoja yhdistettäessä voi säästää kuukausittain isommankin summan jo pelkästään alhaisempien tilinhoitomaksujen myötä. Pienemmissä lainoissa on tyypillisesti korkeammat korot, kun taas suuremmissa yhdistelylainoissa korko on pääsääntöisesti pienempi. Lainojen uudelleenjärjestelyn kautta voit saada edullisemman koron ja säästää lainakustannuksissa satoja tai jopa tuhansia euroja.
Mitä kulutusluottojen korkokatto tarkoittaa?
Uudistunut laki koskien kulutusluottojen korkokattoa tuli voimaan 1.9.2019. Päivitetty korkokattolaki on kuluttajan näkökulmasta erittäin hyvä uutinen, koska sillä suojataan kuluttajan oikeuksia ja autetaan ennaltaehkäisemään ylivelkaantumista. Lain astuttua voimaan luoton nimelliskorko voi olla maksimissaan 20 prosenttia vuodessa, ja muut kulut saavat olla enintään 150 euroa. Ennen tätä alle 2000 euron lainojen korokatto oli 50 prosenttia. Uudistunut korkokattolaki koskee kaiken tyyppisiä kulutus- ja limiittiluottoja sekä luottokortteja. Laki ei koske autojen ja muiden liikennevälineiden osamaksukauppoja eikä asuntoluottoja, joiden vakuutena on asunto tai muuta omaisuutta.
- Uusi korkokatto koskee vain 1.9.2019 jälkeen tehtyjä uusia lainasopimuksia.
- Vanhat lainat kannattaa kilpailuttaa uudelleen, mikäli lainasopimus on tehty ennen uuden korkokattolain voimaantuloa.
Miten haen lainojen uudelleenrahoittamista?
Lainoja uudelleenrahoittaessasi haet uutta lainaa, jonka avulla maksat kaikki muut kulutusluottosi pois. Tässä kohtaa on erityisen järkevää kilpailuttaa uusi laina useilla eri luotonmyöntäjillä ja valita tarjouksien joukosta itselleen sopivin ja edullisin. Sortter vertailee lainat aina todellisen vuosikoron mukaan, jotta löydät aidosti edullisimman vaihtoehdon.
Sortterin kätevän lainalaskurin avulla lainojen vertaileminen hoituu erittäin helposti ja nopeasti, sillä voit vertailla yhdistelylainoja aina 60 000 euroon asti. Kilpailuttaaksesi lainoja tarvitset ainoastaan säännölliset palkka- tai eläketulot, sinun tulee olla yli 20-vuotias ja luottotietojesi sekä raha-asioidesi yleisestikin tulee olla kunnossa.
- Kilpailuta uudelleenrahoituslaina Sortterin lainalaskurilla ja hyödynnä 100 % puolueetonta lainavertailua: olemme täysin asiakkaan puolella ja panostamme siihen, että olemme luotettava ja vastuullinen toimija.
- Lainavertailussa valitset ensin lainasumman ja haluamasi laina-ajan. Tämän jälkeen voit vertailla tarjouksia keskenään ja tehdä uuden lainasopimuksen helposti valitsemasi lainanmyöntäjän kanssa.
Millaisissa tilanteissa vanhojen lainojen yhdistäminen kannattaa?
Lainojen yhdistäminen uudelleenrahoituksen kautta kannattaa käytännössä oikeastaan aina, mikäli lainojen korkotaso ei vastaa enää nykypäivän markkinahintaa tai lainoja on kertynyt useampaan eri suuntaan.
Ei ole juuri yhtään syytä, miksi erillisiä luottoja ei kannattaisi pyrkiä yhdistämään yhdeksi uudeksi edullisemmaksi lainaksi. Lainojen yhdistämistä puoltaa moni seikka: ensinnäkin lainat yhdistämällä voi välttää ylimääräiset laskutuslisät sekä minimoida tilinhoito- ja korkokulut tehokkaasti.
Omien menojen seuraamisesta tulee myös entistä helpompaa silloin, kun lyhennyksiä on vain yksi kuukausittain: voitkin siis keskittyä ainoastaan yhden lainan lyhentämiseen sen sijaan, että pallottelisit useamman erillisen, pienen lainan välillä. Lisäksi monet eivät tule ajatelleeksi, että eri lainojen yhdistämisen myötä selvää rahaa jää enemmän käytettäväksi, ja tämän rahan voi siirtää kuukausittain vaikkapa säästötilille.
Miten vanhoja lainaehtoja voi neuvotella uudelleen?
Monet kuluttajat eivät tule edes ajatelleeksi, että otettujen lainojen ehdoista on aina mahdollista tarvittaessa neuvotella uudelleen. Huolimatta siitä, että olet sitoutunut ottamaan lainaa jollain tietyillä ehdoilla, voit kuitenkin aina neuvotella lainanmyöntäjän kanssa uusista ehdoista lainalle. Ehtojen uudelleenneuvottelu voi olla tarpeellista esimerkiksi silloin, kun oma työtilanne muuttuu, tai haluat joko lyhentää tai pidentää lainasi takaisinmaksuaikaa.
Sen sijaan, että tyytyisit taistelemaan väärin mitoitettujen kuukausierien kanssa, voit ottaa rohkeasti yhteyttä omaan luotonmyöntäjääsi ja keskustella muuttuneista olosuhteistasi. Mikäli oma lainanmyöntäjäsi ei suostu keskustelemaan lainan ehdoista, tai ne eivät ole kilpailukykyisellä tasolla, voit aina kilpailuttaa lainan ja siirtää velan uuden sopimuksen piiriin.
Yhteenveto vanhojen lainojen yhdistämisestä
Lainojen yhdistäminen on ratkaisu, joka ei välttämättä ole kovinkaan monelle tuttu keino. Se on kuitenkin suorastaan erinomainen ratkaisu aina silloin, kun sinulla on useita pienempiä lainoja. Suurin kannustin yhdistämiselle on se, että yksi suurempi laina on montaa pientä lainaa huokeampi vaihtoehto: yhden lainan korot ja kulut ovat aina huomattavasti pienemmät kuin useamman lainan, ja lisäksi yhtä lainaa on paljon kätevämpi hoitaa kuin useita erillisiä maksuvelvoitteita.
Lainojen yhdistäminen ajoissa voi myös ehkäistä uhkaavaan velkakierteeseen joutumisen. Vanhoja lainoja yhdistäessäsi kannattaa uusi luotonmyöntäjä aina kilpailuttaa. Sortterin lainalaskurin avulla kilpailutus ja lainojen yhdistäminen onnistuu näppärästi: vertailemme lainat aina todellisen vuosikoron mukaan, jotta löydät aidosti edullisimman vaihtoehdon.