Tämä artikkeli käsittelee vuoden 2021 kotitalousvähennystä. Tutustu vuoden 2023 kotitalousvähennykseen täällä.
Kotitalousvähennys on kaikessa yksinkertaisuudessaan verotuksessa saatavaa huojennusta kotona tai vapaa-ajan asunnossa teetetystä työstä. Kyseessä voi olla esimerkiksi siivous- tai hoitotyö tai vaikkapa remontin teettäminen. Palkattavan työn voi suorittaa joko yritys tai yksittäinen työntekijä. Etu voi olla merkittävä, ja se jopa mahdollistaa sellaisen työn teettämisen, joka ilman verohuojennusta ei olisi ollut taloudellisesti mahdollista.
Kotitalousvähennykseen sekä sen ehtoihin kannattaa tutustua jo hyvissä ajoin etukäteen, sillä asiaan liittyy paljon yksityiskohtia, jotka voivat tuottaa ensikertalaiselle paljon päänvaivaa. Näissä kysymyksissä auttaa Kotitalousvähennys 2021 -opas.
Mikä on kotitalousvähennyksen määrä 2021?
Kotitalousvähennys on vuosikohtainen, eli se myönnetään sen vuoden mukaan, jolloin olet maksanut yrityksen laskun tai työntekijän palkan sekä palkan sivukulut. Mikäli teetettävä työ, esimerkiksi remontti, osuu vuodenvaihteeseen, voit hyödyntää kotitalousvähennystä kahtena eri verovuotena – riippuen maksettujen laskujen päivämääristä.
Kotitalousvähennystä voi hakea myös jälkikäteen, mutta jos esimerkiksi vuonna 2021 tekee hakemuksen vuonna 2020 maksetusta työstä, noudatetaan vuoden 2020 vähennykseen oikeuttavia määräyksiä.
Vuonna 2021 kotitalousvähennyksen maksimisumma on 2 250 euroa, jonka saa silloin, kun työn osuus on ollut vähintään 5875 euroa. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa. Voit vähentää 40 % yritykselle maksettavan työn arvonlisäverollisesta hinnasta. Jos puolestaan palkkaat työntekijän tekemään työn, voit vähentää 15 % maksetusta palkasta ja myös palkan sivukulut.
Kotitalousvähennys on aina henkilökohtainen. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että puolison kanssa yhdessä voi kotitalousvähennystä saada vuonna 2021 maksimissaan 4500 euroa. Myös avopuoliso hyväksytään kotitalousvähennyksen saajaksi, kun hän asuu asunnossa ja on maksanut työhön liittyviä kuluja. Jos vain toinen puolisoista hakee verovähennystä, mutta maksimimäärä ylittyy yhden henkilön osalta, verottaja vähentää automaattisesti ylimenevän osan toisen puolison verotuksesta. Tämä veronsiirto koskee kuitenkin vain verotuksen virallista puolisomääritelmää, eli avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevia henkilöitä. Myös avopuoliso katsotaan verottajan toimesta puolisoksi, mikäli pariskunnalla on, tai on ollut yhteinen lapsi tai he ovat olleet aikaisemmin naimisissa keskenään.
Mitä kuluja kotitalousvähennykseen voi laittaa?
Kotitalousvähennystä voi hakea kodin kunnossapito- ja parannustyöstä, kotitaloustyöstä tai hoivatyöstä. Verovähennystä voi hakea vain työn osuudesta, eikä esimerkiksi materiaalihankintoja voi vähentää verotuksessa.
Täydellinen luettelo hyväksyttävistä töistä löytää alta, mutta hyväksyttäviä kuluja ovat esimerkiksi asunnon siivous, haravointi ja muut pihan puhtaanapitotyöt, lumityöt, uusien huonekalujen kokoaminen, tietokoneohjelmien asennus, remonttityöt, ulkoverhoilun uusiminen, piha-alueen laatoitus tai vaikka ilmalämpöpumpun huolto.
Kaikki työ ei valitettavasti ole kotitalousvähennykseen kelpaavaa, ja vähennyskelpoisten kulujen kanssa kannattaa olla tarkkana, jos asiasta ei ole aivan varma. Vähennyskelpoisuus kannattaa aina varmistaa, ettei jää ilman veroetua, mutta yllätyksiä voi tapahtua toisinkin päin.
Esimerkiksi nuohous, pianonviritys, asunnon uudisrakentaminen, asunnon tai rakennuksen laajennustyö, kuntotarkastukset, kodinkoneiden erillinen asennustyö, uima-altaan rakentaminen pihalle tai lukkojen vaihto- ja sarjoitustyöt eivät ole vähennyskelpoisia verotuksessa, vaikka kyseiset työt kotiin liittyvätkin.