Etätyöläinen – muista hyödyntää coworking-tiloja verkostoitumiseen
Takaisin blogiin
# Yrittäjyys

Päivitetty:

Kirjoittaja:

Mia Keurulainen

Laatuvarmistettu:

Sere Hanski

Laatuvarmistettu

Etätyöläinen – muista hyödyntää coworking-tiloja verkostoitumiseen

Koronapandemia teki etätyöskentelystä uuden normaalin. Toisaalta etenkin pienyrittäjissä on paljon yksinyrittäjiä, jotka työskentelevät joka tapauksessa kotoa käsin. Kotona työskentelyssä on omat hyvät puolensa, mutta vaarana on ”mökkihöperöityminen”. Onneksi Suomeenkin on viime vuosien aikana rantautunut coworking-tilakulttuuri.

Coworking-tilat sijaitsevat tyypillisesti toimistoympäristössä, joissa työskennellään itsenäisesti, mutta yhdessä samassa tilassa. Käytännössä coworking-tilan hyödyntäminen voi siis tarkoittaa esimerkiksi omaa työpistettä isommassa toimistotilassa. Omasta työpisteestä maksetaan vuokraa, sopimuksesta riippuen esimerkiksi tunti-, päivä- tai kuukausiperusteisesti. Hintaan kuuluu tyypillisesti ainakin wi-fi-yhteys, mutta siihen voi kuulua myös vaikka kahvikoneen ja/tai printterin vapaa käyttö. 

Coworking-tilat tarjoavat usein tarvittavat työvälineet ja -palvelut, kuten työpöydän, istuimen, langattoman internet-yhteyden, tulostus- ja skannaustoiminnallisuudet sekä kokoustiloja. Näitä tiloja voi vuokrata päivittäin, viikoittain tai kuukausittain joustavilla sopimuksilla.

  • usp item
    Kilpailuta laina 60 000 € asti
  • usp item
    100 % asiakkaan puolella
  • usp item
    100 % ilman piilokuluja
  • usp item
    100 % suomalainen palvelu
4,6
Perustuu 386 arvosteluun.
powered by

Coworking-tilat verkostoitumisen apuna

Coworking-tilat ovat mitä mainioin tilaisuus verkostoitua. Toki jokaiselle tekijälle pitää suoda työrauha, mutta kahviautomaatilla jonotellessa voi saada muilta yksinyrittäjiltä kullanarvoisia vinkkejä ja uusia ideoita omaankin liiketoimintaan. Coworking-tilat tarjoavatkin monia etuja työskentelylle: ne edistävät yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, sillä ihmiset eri taustoista ja aloilta voivat verkostoitua ja vaihtaa ideoita keskenään. Coworking-tilat tarjoavat myös mahdollisuuden päästä eroon kotona työskentelyn yksinäisyydestä ja häiriötekijöistä tarjoten samalla ammattimaisen työympäristön.

Lisäksi coworking-tilat voivat olla kustannustehokkaita vaihtoehtoja itsenäisille työntekijöille, jotka eivät tarvitse pysyvää toimistotilaa. Sen sijaan, että vuokraisi oman toimiston, työntekijät voivat vuokrata työpisteen coworking-tilasta ja maksaa vain tarvitsemastaan ajasta ja tilasta.

Miksi verkostoituminen on tärkeää?

Verkostoituminen on etenkin aloittelevalle yrittäjälle vähintäänkin yhtä tärkeää liiketoiminnan käynnistämisen kannalta kuin selkeä liiketoimintasuunnitelma ja rahoitus. Verkostoitumisen voi nähdä osana markkinointistrategiaa, mutta verkostoitumisen hyödyt voivat olla myös ei-aineellisia. Sen myötä voi esimerkiksi saavuttaa tietotaidollista pääomaa, jakaa ja saada ideoita, löytää lisää toimeksiantoja tai tekijöitä. 

Kautta yrittämisen elinkaaren verkostoituminen eri tavoin auttaa pitämään liiketoiminnan elinvoimaisena ja kannattavana. 

  • Verkostoitua voi kasvotusten ja internetissä tai sosiaalisessa mediassa yleisesti. Hyvä verkostoitumisstrategia on yhdistelmä molempia.
  • Läsnäoloa edellyttäviä verkostoitumisen mahdollisia paikkoja puolestaan ovat esimerkiksi messut, koulutukset ja myyntitapahtumat. Myös etätyöskentely coworking -tilassa voi johtaa verkostoitumiseen.
  • Internetin verkostoitumisen kanavia ovat muun muassa keskustelupalstat ja blogiympäristöt. Sosiaalisen median kanavista suosituimpia ovat Facebook, Twitter, Instagram ja LinkedIn.

Verkostoitumista voi myös harjoitella: utelias ja avoin mieli on hyvä lähtökohta. Jos sellainen ei tule luonnostaan, kokeile näitä:

  • Ole kiinnostunut muista ihmisistä ja hakeudu rohkeasti juttusille.
  • Kysy, kuuntele ja kommentoi.
  • Tarjoa apua, kysy toisen mielipidettä tai pyydä apua (vaikket edes oikeasti tarvitsisi apua, tämä voi olla hyvä keskustelunavaus).
  • Suosittele esimerkiksi jotain palvelua, tuotetta tai tekijää.

Verkostoitumiseen liittyy konsensus vastavuoroisuudesta. Verkostoituminen voi antaa yrittäjälle paljon, mutta hänen on myös hyvä olla valmis itse jakamaan osaamistaan ja apuaan. Tälläkin tavoin verkostoitumisen voi ajatella eroavan perinteisestä markkinoinnista.

Yhdellä hakemuksella lukuisia lainatarjouksia!

Yrityslaina osana liiketoiminnan jatkuvuutta

Verkostoituminen on etenkin aloittelevalle yrittäjälle vähintäänkin yhtä tärkeä liiketoiminnan käynnistämisaskel kuin selkeä liiketoimintasuunnitelma. Myöhempinä aikoina eri tavoin verkostoituminen auttaa pitämään liiketoiminnan elinvoimaisena ja kannattavana. 

Samaan tapaan kuin verkostoituminen, myös yrityslaina on tärkeä liiketoiminnan mahdollistaja – joskin vielä konkreettisempi sellainen. Aloitteleva yrittäjä voi tarvita ulkopuolista rahoitusta esimerkiksi laitehankintoihin tai henkilöstön palkkaamiseen. Missä tahansa vaiheessa yrittäjyyttä voi tulla kuitenkin tilanteita, kun rahoituksella voidaan turvata muun muassa välttämättömät investoinnit tai paikata hetkellisestä kassavajeesta johtuvat haasteet.  

Esimerkiksi yrityslainaa on mahdollista saada ilman vakuuksia aina 250 000 euroon asti. Tätä suuremmat summat edellyttävät vakuuksia. Yrityslainalle pitää yleensä osoittaa yksi selkeä päätarkoitus.

Yrityslaina tarjoaa yritykselle tarvittavaa pääomaa erilaisiin tarkoituksiin, kuten investointeihin, laajentumiseen, varaston hankintaan tai uuden teknologian hankkimiseen. Yrityslaina mahdollistaa suurempien hankkeiden toteuttamisen ilman tarvetta sitoa yrityksen omia varoja tai odottaa kassavirran kertymistä.

Lisäksi yrityslaina voi edistää liiketoiminnan kasvua. Laina voi mahdollistaa uusien markkinoiden valtaamisen, uusien tuotteiden tai palveluiden kehittämisen, markkinointipanostusten tekemisen tai työvoiman lisäämisen. Näiden toimenpiteiden avulla yritys voi laajentua, lisätä tulovirtojaan ja parantaa kilpailukykyään.

Yrityslainat tarjoavat joustavan rahoitusvaihtoehdon, sillä niitä on saatavilla eri kokoisina ja eri takaisinmaksuehdoin. Lainan määrä, takaisinmaksuaika ja kuukausierien suuruus voidaan usein räätälöidä yrityksen tarpeiden ja taloudellisen tilanteen mukaan. Lisäksi yrityslainoja tarjoavat useat rahoituslaitokset, joten yrityksellä on mahdollisuus vertailla eri tarjouksia ja valita sopivin vaihtoehto.

Olipa yrityslainan summa ja lainan tarkoitus mitkä hyvänsä, kannattaakin se aina kilpailuttaa. Kilpailuttaminen on ainoa tapa saada yrityslaina, joka on koroiltaan ja ehdoiltaan edullisempi.

Suomen luotettavinta lainan kilpailutusta

Sortter on kotimainen lainavertailualusta, joka kilpailuttaa yrityslainatkin puolestasi aina 250 000 euroon asti. Saat lainatarjoukset jopa saman työpäivän aikana hakemuksen täytettyäsi. Voit vertailla saamiasi lainatarjouksia sekä niiden ehtoja, ja valita yrityksellesi sopivimman rahoitustarjouksen.

Yrityslainan kilpailuttaminen ja tarjousten vertailu on palvelussamme aina turvallista ja maksutonta, eikä hakemuksen lähettäminen sido rahoituksen nostamiseen. Asiakkaidemme etu on meille aidosti tärkeintä, joten järjestämme lainat reiluin ehdoin ja hakijan etuja ajatellen.

Sortterin kautta voit hakea yrityslainaa esimerkiksi seuraaviin tarkoituksiin:

  • hankinnat
  • työntekijöiden palkkaus
  • markkinointi
  • varaston täyttö
  • aiemman velan uudelleenrahoitus
  • tilojen laajennus/uusiminen
  • käyttöpääoma.
author image

Kirjoittaja

Mia Keurulainen

Mia on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja sisällöntuottaja. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineenaan suomen kieli ja sivuaineena sosiologia. Mialla on yli kymmenen vuoden kokemus tekstien suunnittelusta muun muassa mainostoimistojen, teollisuuden, yksityisten oppilaitosten, pankkialan ja kolmannen sektorin tarpeisiin.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kirjoittamamme sisältö on laadukasta, ajankohtaista ja mielenkiintoista. Kaikki sisältömme pohjaa itsenäisyyteen ja objektiivisuuteen sekä asiantuntijuuteen. Ammattitaitoisten sisällöntuottajiemme lisäksi Sortterin sisältövastaava, finanssialan ammattilaiset ja markkinointitiimi tarkistavat sisällöt säännöllisesti.

Takaisin blogiin