Sähkön, lämmön ja polttoaineiden hinnat ovat tänä vuonna olleet korkeammalla kuin aikoihin – sen huomaamiselta on tuskin kukaan voinut välttyä. Suurin osa myös tietää, että hintojen korotukset ovat seurausta Venäjän tuontienergiasta irtautumisesta.
Hintojen nousun takia itse kullakin on varmasti käynyt mielessä, kuinka energiaa voisi säästää. Sähkön hinta on jo moninkertaistunut siitä, mitä se oli esimerkiksi vuosi sitten, ja monessa kotitaloudessa tulevan talvikauden sähkölämmityksen kustannukset kauhistuttavat jo etukäteen. Oman lisänsä kokonaisuuteen on tuonut inflaatio, jonka ansiosta kulut suhteessa tuloihin ovat aiempaa suuremmat.
Tänä syksynä energiansäästöstä on kuitenkin alettu puhua muustakin kuin rahansäästön näkökulmasta: mikäli kulutus jatkuu entisellään, energian saatavuudessa saatetaan ensi talvena kohdata ongelmia. Jos sähkö ei riitä kaikkiin tarpeisiin, sitä saatetaan joutua jopa säännöstelemään toteuttamalla sähkökatkoja.
Astetta alemmas -kampanja kehottaa energiansäästöön
Jotta sähkön säännöstelyltä vältyttäisiin, Suomen valtio aloittaa 10.10.2022 Astetta alemmas -energiansäästökampanjan, jolla suomalaisia kannustetaan tekemään nopeita ja konkreettisia toimenpiteitä energian säästämiseksi. Kampanjan on suunnitellut valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva.
Astetta alemmas -kampanjan tarkoitus on kannustaa kaikkia suomalaisia säästämään energiaa. Kampanja ei rajoitu pelkästään kuluttajiin, vaan myös organisaatioita ja yhteisöjä haastetaan mukaan tekemään omat energiatekonsa.
Kampanjan tavoite on saada vähintään 75 prosenttia suomalaisista säästämään energiaa. Sähkön käyttöä halutaan rajoittaa erityisesti vuorokauden huippukulutustunteina, arkisin klo 8–10 ja 16–18. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on pysyvästi alhaisempi energiankulutus ja sähkön kulutushuippujen madaltaminen.
Vaikka yksittäisten ihmisten tekemät energiansäästötoimet ovat pieniä, viiden miljoonan suomalaisen yhteisellä panoksella voidaan saavuttaa tuntuvia säästöjä. Lisäksi kulutuksen vähentämisen kautta voidaan vaikuttaa energian hintoihin: kun kysyntä vähenee, energian hinnat markkinoilla todennäköisesti laskevat ja inflaatio hidastuu.
Vastaavanlaisia energiansäästötoimia on toteutettu jo monissa muissa EU-maissa. Suomessa kampanja on haluttu ajoittaa lämmityskauden alkamiseen, sillä se on energian riittävyyden kannalta kriittisintä aikaa. Mikään ei kuitenkaan estä ottamasta kampanjan energiansäästövinkkejä käyttöön jo nyt, sillä hyödyt näkyvät suoraan omissa sähkölaskuissa.