Kilpailuta lainat
Takaisin blogiin

Äkillinen tarve rahalle? Malta hetki, ennen kuin marssit pankkiin

Remontti, auto, häät, sisustaminen, juhlat – rahan tarpeita on erilaisia, ja nykyään ratkaisuja on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kotipankin puoleen on turvallista kääntyä laina-asioissa, mutta markkinoiden tarjonta kannattaa kilpailuttaa ennen kuin hyväksyy ensimmäistäkään lainatarjousta.

Kun äkillinen tarve lisärahoitukselle iskee, stressitasot saattavat nousta korkealle eikä ajatus meinaa kulkea.

Häät, auton hankinta, asunnon remontointi tai sisustuksen uusiminen toteutetaan usein budjettisuunnitelmalla, joka harvemmin pysyy asetetuissa rajoissa. Lisäksi monet näistä menoeristä ovat sellaisia, ettei niistä halua tinkiä. Unelmien hääpuvusta ja täydellisesti varustellusta farmarista ollaan yleensä valmiita maksamaan muutama ylimääräinen satanen.

Huolellisella lainojen vertailulla voit saada mielenrauhan, sillä tiedät valitsevasi itsellesi maksuaikataulultaan sopivimman ja kokonaiskustannuksiltaan edullisimman vaihtoehdon.

Aloita kilpailuttamalla lainat

Sortterin teettämä tutkimus osoitti, että kulutusluottojen kilpailutus jää suomalaisilta usein tekemättä. Tulokset ovat hämmästyttäviä, sillä kulutusluotot ovat luottokorttien ohella yleisimmät rahoitusvaihtoehdot äkillisen rahoitustarpeen iskiessä. Lisäksi kyseessä ovat rahoitusvaihtoehdot, joiden kokonaiskustannuksista löytyy suurimmat erot.

Äkillisen rahoitustarpeen iskiessä monet suomalaiset marssivat pankkiin hakemaan kulutusluottoa. Lainan saaminen pankista ei ole kuitenkaan aina niin helppoa. Suuremmissa lainoissa pankit vaativat yleensä lainalle vakuuden tai takaajan. Lisäksi lainahakemuksen käsittelyssä saattaa vierähtää tovi ja tämähän ei käy silloin, kun rahoituksen tarve on äkillinen.

Pankin vakuudellinen kulutusluotto on toki keskimäärin markkinoiden halvin lainamuoto, mutta kilpailuttamalla lainasi voit löytää itsellesi yksityisen rahoituspalveluyhtiön vakuudettoman lainatarjouksen, joka on kokonaiskustannuksiltaan jopa pankin lainaa edullisempi. Lisäksi on hyvä miettiä, kannattaako tavallisen kulutusluoton ottaa vakuudellisena, kun vakuudet voisi käyttää sellaisiin lainoihin, joissa ne ovat välttämättömiä (esim. asuntolaina).

Budjetin paukkumisen ja lisärahoituksen hakemisen ei tarvitse automaattisesti johtaa taloudelliseen sinnittelyyn. Maltti on valttia myös silloin, kun tarve lisärahoitukselle on akuutti. Lainojen kilpailutus vie muutaman minuutin ja voi poikia merkittäviä säästöjä.

Kun äkillinen tarve rahoitukselle iskee, käy läpi nämä kohdat:

  • Tee tarkka laskelma siitä, kuinka paljon tarvitset rahaa
  • Tee arvio omasta maksukyvystä ja aikataulusta
  • Mene osoitteeseen https://sortter.fi/lainaa-ilman-vakuuksia
  • Vertaile lainoja ja valitse itsellesi sopivin laina
Takaisin blogiin